Jospa jälleen

Onpa viimeisimmästä postauksesta päässyt aikaa kulumaan. Melkein olin jo tämän unohtanut, mutta tänään, kyllästyminen koneella istumiseen sai seikkailemaan netissä ja muistui mieleeni nämä kirjoittelut muutaman vuoden takaa. Pakko oli itsekin selailla ja voi miten ihania muistoja täältä löytyikään <3

Lunta on enemmän kuin olisin toivonut, mutta eipä minulta ole kysyttykään.. Tänä talvena uutena itselleni ja läheisteni suureksi järkytykseksi olen kokeillut hiihtoa. Ihan siis perinteisin menetelmin, sikäli että varmaan jotain hifistelyä siinäkin lajissa löytyy. Nyt on 36km plakkarissa. 12km niistä on mukana hihtänyt Pikkuemäntä ja 18km Sankari. Isotyttö on tullut äitiinsä. Ei hiihdä.

Ensimmäisellä lenkillä (olen siis järvenjäälle tehdyllä ladulla suksinut) Pikkuemäntä teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen. Hän tarinoi ja lauloi koko matkan. Hyvin tyypillistä hänelle, mutta tämän lisäksi hän tanssi. Aivan. Hiihti ja tanssi -yht'aikaa!

Kannattaa kokeilla. Oli  nimittäin niin mukavan näköistä touhua, että ei paljon päässeet äidiltä suupielet korvista laskemaan. Kyllä on Pikkuemännällä nimittäin kova kunto. Itselle tuo suksiminen on sen verran uutta ja outoa ( varmaan ala-asteella viimeksi pakolliset kouluhiihdot), että en kyllä uskaltanut kokeilla tuollaista komboa.

Valtavan hyvää liikuntaa punttitreenien kylkeen tuommoinen. Nimittäin kun on rinta ja ojentajat hellänä puntilta niin kylä vertyy hiihdellessä. Koskeehan se ihan joka ikisellä sauvan heilautuksella, mutta vertyy myös. Yritin kyllä kokeilla kaikenlaisia variaatioita joissa sauvojen rooli hiihdossa olisi jäänyt vähäisemmälle, ja näin olisi ollut vähemppän kipeääkin tuo meno, mutta eihän siitä mitään tullut. Yritin käyttää vaihdellen vain toista kättä, vähemmän yläkroppaa, enemmän jalkoja.. sanalla sanoen: Säälittävää. Olis sillä menolla Pikkuemäntä kirinyt karkuun aikamoisen matkat kun äiti yrittää sauvomatta selvitä. Sankarilla oli niin kova vauhti että hän kyllä otti välillä aikamoiset kaulat.

Niinhän siinä olis käyny, että lapset olis jo makkarat paistanu ja syöny kun äiti vasta alkaa horisontissa näkyä. Onneks en syö makkaraa. En olis jääny mistään paitsi. Eikun sukset autoon ja kaupasta berliinin munkit, että saa huutavan energiavajeen äkkiä kuitattua!

<3Heidi

Ps. Jos kokeilet hiihdon ja tanssin yhdistelmää niin ihan omalla vastuulla. Rohkaisun sanana voin sanoa että itse en kokeilisi ;)

Kodin onneksi

Osallistuin netissä kuvakilpailuun kautta arvontaan, jossa piti kuvata asia joka tuo onnea kotiin. 

Tässä nyt oli ehkä tarkoitettu esineitä, tarvikkeita, koneita tai kalusteita. Perusteluille ei ollut varattua omaa kenttää, joten pelkkä kuva lähti matkaan, kera yhteystietojen. Olisi ollut kiva perustella omaa kuvaani.

Meillä arvostetaan yön rauhaa. Keskeytymättömiä unia, ja tasaista tuhinaa. Siinä oman osansa tekevät nalle ja lampu, jotka tuudittelevat omistajansa yleensä melko pikaisesti sikeään uneen, josta aamu aikanaan aina herättää.

Liian lähellä ovat ne yöt, kun Pikkuemäntä tarvitsi ruokaa. Yöt, kun päivän tapahtumia käytiin läpi, ja nitistiin. Enää ei pelota käydä nukkumaan. Ei pelota, että ehtiikö nukahtaa vai nukkua. Ei tarvitse katsoa kellosta, että kaksi tuntia, niin korkeintaan kaksi tuntia, ja rukoilla että uni tulisi jo, että oikeasti saisi nukkua kaksi tuntia.

Me emme tee yöretkiä. 

Me emme valvo kahteen yöllä.

 Me emme nouse kolmelta ihastelemaan luontoa.

(No mies saattaisi noustakin, vaikka Saimaan pintaa ihastelemaan)

Me nukumme.

Uni tuo kotiimme onnea. 

Uni tuo levänneitä aikuisia, reippaita lapsia. Uni tuo yhteistyötä ja harmoniaa, riitojen ratkomista ja sulaa sopua. Uni auttaa rakastamaan ja antamaan anteeksi. Uni auttaa olemaan parempi ihminen. Uni tekee elämän kauniimmaksi.

Joten meillä ei ole mitään vimpainta, joka toisi onnen. Meiltä hiljattain hajosi pyykinpesukone, ja uuden odottaminen oli tuskaa. Mutta likapyykki ei kiristä välejä, eikä hermoja. Se ei saa lapsia riitelemään. Vaikkakin täytyy myöntää, on se vaan niin ihana vehje.

Meidän onni on nalle ja lampu, ja eräs pitkäkorvainen pupujussi:)

ps. puolen tunnin kuluttua Norwegianin klo 8.10 suomen aikaa noussut lento laskeutuu Lontooseen, 

me emme vain ole kyydissä:/

Elämä on..

..suklaarasia, koskaan ei tiedä mitä saa.

Vai miten se meni.

Nautitaanpa helteistä, pian ne loppuu. Omalta osalta nautiskelu ei nyt suju ihan niin kuin oli suunniteltu. Helteet ei paljon lohduta. Ärsyttää kun paita liimautuu ihoon. Inhottaa kun on jano koko ajan. En katsonut peliä illalla, ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. En tiedä katsonko niitäå enää ollenkaan näiden kisojen osalta.

Ensimmäistä kertaa ärsyttää mennä töihin. Väsyttää, että on taas täyteen ohjelmaa tuupattu päivä. Ja sama rumba alkaa taas maanantaina, se jo itkettää jos alkaa ajatella.

 Tämä negatiivinen energia kannattaneekin suunnata raivokkaasti kotitöiden parissa.

Ensimmäinen koneellinen talvitoppiksia pyörii jo..

Kuinka totta tuo miete sitten taas onkaan. Ja eikö juuri ne pettymykset ja epäonnistumiset elämässä, niiden kohtaaminen ja kestämisen taito, olekin yksi niistä kalleimmista läksyistä jotka haluaisi lapsilleen oikein opettaa. Ehkä tuon mietteen kautta niitä onkin helpompi käsitellä;)

Aurinkoista päivää,

hikoilkaa ja juokaa. Ensi viikolla kuulemma taas paleltaa:P

Bad bad mom

Sankari osallistui tänään eskarin naamiaisiin. Ja ilman muuta hän ei halunnut sitä samaa pukua jonka viimeksi tein.. Ei, vaan nyt oli toiveena Batman!

Tässä nyt on ollu taas kaikenlaista, joten eilen sitten aloin tätä pukuasiaa hoitaa. Ehdotin, että jos löytäisin kaupasta valmiin puvun niin voisiko se millään passata. No, kyllähän se kävi. Kunhan on Spiderman, Superman tai se Batman.

Löytyi yksi ainoa Spiderman puku, ja sekin oli koon verran liian pieni. En halunnut sitä sitten ostaa. Kikkanaa jo valmiiksi. Mikäpäs siinä, eikun Eurokankaaseen.

Ja minä, minä rakastan jääkiekkoa. Ja nyt kun ei niitä pelejäkään enää näytetä kuin pelkät suomi-pelit, kaikki muu tulee maksukanavilta:/

Ja minä, minä istuin kaksi ekaa erää ompelemassa. Ja jo ennen niitäkin.. Eka siipi oli ylipieni, ja se meni siis hukkaan. Lopulta kuitenkin onnisti ja alkoi homma rullata.

Viitan sijaan tein jotain vähän epätavallisempaa, eli siivet jotka kiinnitettiin lenksuilla jalkoihin ja käsivarsiin. Nahkajäljitelmä oli nappivalinta.

Tuo logo ei ole vänkyrä! Se vaan näyttää siltä. Fleece toi ihanaa tekstuuria<3

Sen yhden siipikokeilun takia kangas meinasi loppua, niin jousuin tekemään paitaan takasauman.

Helmat hapsutin sitten toisen erän lopussa ja erätauolla.

Tuntui aamulla ihanalta, kun yks täti ihasteli pukua niin Sankari totesi

Eikä oo muuten kaupasta ostettu.

Omalle äidille tietty laitoin kuvan, niin hän oletti että puku on ostettu. Korjasin sitten myöhemmin, että ostettu on 1,5m nahkajäljitelmää ja 20cm keltaista fleeceä.

Mutta päivän saldo.. viikon saldo on kuitenkin paha äiti. 

Yks päivä nimittäin ovelle saapui paketti, joka oli osoitettu Sankarille. Paketin lähtömaa oli U.S.A. Sieltä paljastui kauko-ohjattava lentohärveli, jonka eräs hieno kaveri oli halunnut Sankarille lahjoittaa. Eilen sitten testasimme vehjettä pihalla, ja päätin auttaa alkuun auttamalla härvelin ilmaan. Se kuitenkin otti korkeutta, lensi kauas ja katosi.

Paha äiti.

Onneksi Sankari ei ole minulle vihainen. Mutta ensi viikolla tilaan uuden ja sillä tavalla se vekotin löytyy sitten yllättäen metsästä. Harmittaa tosi paljon lahjan saajan, mutta myös antajan puolesta. Siksipä tämä asia pysyykin salassa.

Mutta kuka antaa anteeksi äidille?

Must have

Päätin hemmotella itseäni jollain, minkä varsinaisesta tarpeellisuudesta en voinut olla aivan varma.

Olen tuota vehjettä jo jonkin aikaa netistä katsellut, mutta siihen katseluun se on aina jäänyt. Nyt sitten päätin rohkaistua ja luottaa lupauksiin aamupörrön talttumisesta. Vakuutuksiin "kuin suoraan kampaajalta"-lookista.

Koskaan en ole ollut föönaaja tyyppiä. Se on suorastaan raivostuttavaa puuhaa, varsinkin, mitä pidemmät hiukset. Käsi väsyy ja hermo menee. Tuskan karpalot helmeilevät otsalla ja voi sitä onnetonta joka sen homman uskaltaa keskeyttää.

Toisten tukkaa on ihan kiva föönailla, mutta omien kanssa menee hermot.

Viime vuoden vinkei föönaus sattui 6.7 aamuna. Silloin tähän meille kotiin tuli kampaaja lähinnä minun, vaikkakin lopulta kaikkien, hiuksia laittamaan. Viiden maissa pesin tukan ja kipitin sitten kylpytakki päällä talon nurkalle hiustenkuivaaja kädessä. En silloin hirvinnyt kuivattaa tukkaa sisällä, ettei vaan muut herää liian aikaisin.

Kuivasin silmät ristissä, varpaat yönkasteisessa heinikossa. Hiustenkuivaaja talonnurkan pistorasiassa.

Sitten sisällä huomasin, että tukkaan oli jäänyt pesemätön kohta :/ joten eikun uudestaan suihkuun ja talon nurkalle. 

Jos joku naapurin mamma on ollut hereillä siihen aikaan, niin on ollut huvia aamukahvilla :D

Sittenpä se kauan odotettu härveli saapui.

Siis ihan hervottoman kokoinen pakkaus!! Laitoin paketin päälle A4:n kuvaamaan kokoa..

Välipohjakin oli.

Ja pohjalta löytyi se odotettu.

Oli kyllä niin napakkaan pakattu ettei heilunut eikä hölskynyt.

Heti samana päivänä oli päästävä testaamaan. Ja se toteutti kaiken, minkä oli luvannut. Se antoi kaiken ja enemmän. En kadu hetkeäkään, minä jonka yksi pahanlaatuisimmista taudeista on ostajankatumuskronikus.

Hiukset todella ovat kuin kampaajan jäljiltä. Ja sillä saa taiteiltua kiharaakin. Lyhyeen tukkuuan sopii pienemmät harjakoot. Varmasti antaa volyymia ja kuohkeutta ja nopeasti.

Nyt minullakin on värkki joka mahdollistaa hiukset auki ihmisten ilmoille menon, ilman sen suurempia kommervenkkejä!

Siis miten naiset on ikinä tulleetkaan ilman tätä toimeen!!!

Tyhmä idea

Jonka kuitenkin toteutin..

Ja lopputuloksen voit nähdä täältä!

Ihana Iines neitonen 9kk

Kaikilla tarinoilla ei ole..

.. onnellista loppua. Niillä ei ole loppua ollenkaan. 

Mistä tietää, että tarina on pitkä? Kun se on liian pitkä kerrottavaksi kerralla. Silloin tulee tauko. Eikä kukaan tykkää tauoista. Kaikki vihaavat taukoja.

Mutta aina niille ei mahda mitään.

Tällaisia taukoja minä vihaan, ja niin vihaavat kaikki.

Eikä siihen pysty sanomaan mitään.

Ei muuta, kuin että

jatkoa odottaen...