Vauhtia piisaa

Pikkuemäntä on antanut pestä unilampunsa, ja antanut Kuninkaan leikkiä sillä. Mukavin leikki oli lampun piilotus. Piiloleikit kun ovat niin hauskoja:)

Nyt kuningas on a'miuAkki, Pikkuemännälle<3

Isontytön korvatulehdus ja siitä toipuminen oli pitkällinen juttu, mutta nyt neiti on kunnossa. Harmillista, että sattui sellaisen saamaan, mutta kovimmilla pakkasilla oltiin sisällä, ja sitten kun lauhtui, alkoi vointi parantua. Nyt ulkona on lähes suvikeli, ja takapihalla komeilee jäälyhty, jonka Isotyttö valmisti Kuninkaan kanssa järvestä sahatusta jäästä.

Tänään on luvassa ihanaa, kun saan olla yhdessä hyvän ystävän kanssa:) Luvassa on varmasti mukavaa aikaa, paikalla on nimittäin yksi merkillisen mukava anoppikin;)

Kati arpoo Riiminkaa blogissaan Ei Ihan Vielä.

Joten kaikki Riiminka-fanit sinne kurkkimaan ja onnea koittamaan, sillä arpoja on mahdollisuus saada peräti kolme.

Itselle Riiminka tuli tuttavuutena nimenomaan em. blogin kautta. Arvottavana olevat tuotteet olisivat itselleni ensimmäiset laatuaan Riiminkaa, kauniita ovat.

Seuraavaksi postaan omia toppeja ja floppeja.. Pari kakkua jotka olen thenyt, joista toinen on mukiinmenevä, toinen harmitti pöytään aikanaan nostaa (no sellaisia on tullut kyllä tehtyä useampiakin) mutta laitetaan nyt samanhenkiset kakut niin on kiva siinä sitten.

Kunhan arki taas alkaa, haluaisin paneutua vähän käsitöihin, olis muutama figuuri tehtävänä, kun ne on tullut lapsille luvattua;) Eipä pääse ainakaan unohtumaan, kun näitä muistuttelijoita on..

Mukavaa eloa&oloa!

Puhtia tai ei

Ihan sama mitä sanotaan

kauppareissuilla tässä perheessä uuvutaan.

Isi yhtään jaksa ei 

kun tiemme kaupungin läpi kauppaan vei.

Vaan mitä sanoo lapset tähän,

erimieltä on ne kai vähän.

Sankari mielellään kyydissä istuu,

takapenkille kun kaikki kolme hyvin mahtuu.

Isotyttö puolestaan mieluummin,

kauppareissut talsii jalkaisin.

Pikkuemännän mieli on oma,

mukana kulkee neiti soma.

Aamulla edessä oli kauppaan meno,

alkumatkasta Sankarilla etukeno.

Vaan jalkakäytävällä kun juosta ei saa,

alkaa matka pian uuvuttaa.

Lepoa kaipais kesken retken, 

ja äiti vielä pyytää miettimään hetken:

"Muistatkos kultani eilisen päivän,

kun kaverin kanssa unohdit huolen häivän.

Ei jalkaa painanut uupumus,

eikä mieltä kaivanut suuttumus.

Jaksoitte juosta ja mellestää,

väsymättä leikkien rellestää."

Ei sanattomaksi Sankari taaskaan jää,

ei mieltä voi äiti hämmentää.

"Kun siellä on pehmeä lapsen juosta,

nyt kenkiin tarttuu luminuoska.

Täällä on kovaa kävellä nyt,

siksi oon kovin väsynyt".

Mitäpä auttaa sanoa siihen,

perusti äiti ukin kanssa aivoriihen.

Että mistä ihmeestä johtuu se kumma,

lapsen puhti riippuu siitä mikä on homma.

Juosta jaksaa timbuktuun asti, 

jos hauskuutta pelkästään on lasti.

Vaan heti kun homma työksi muuttuu,

pienet jalat siitä suuttuu.

Ihan turha on pähkäillä tätä,

mielestä nyt moinen jätä.

Itsekkään et jaksa intoilla,

jos ikävän asian kanssa pitää hikoilla.

Loppuun tietysti työsi puurrat,

pohjille syöt katkerat kaurat.

Vaan heti jos mukavaa edessä siintää,

intoa varmasti siihen riittää.

Miksi ois lapsonen eri maata,

ei tyhmistä jutuista riemuita saata.

Tällainen on teksti tänään,

alkoi sanat riimeissä elämään.

Hauska on päivän puuhia pohtia,

kukapa ei riimeiksi vois niitä loihtia.

Mukavaa ihanaa lumista torstaita.

Nyt en enää riviäkään laita!

Lasaretista ei potilaat lopu

Nyt onkin sitten Isotytön vuoro olla kipeänä. Onhan sitä yskää ollut, mutta nyt kun se on jo hyvällä mallilla, niin eilen illallapa alkoi inha korvakipu.

Sitä sitten yhdessä läpi yön itkettiin, ja kun lampulla kurkkasin päivällä korvaan tajusin, että kylläpä taitaa tulehdus olla. Lääkärin mielestä paha tulehdus.

Siihen nyt amtibiootteja vedellään viikon verran, ja toivotaan, että tulevina öinä saadaan nukkuakin.

Ihan käkikellonahan tässä on koko päivän ollu liikenteessä. Kun käytännössä sen jälkeen kun maanantai aamuna silmäni avasin, en oo niitä uneen ummistanu. Eikä oo kyllä Isotyttökään. Mitä nyt sohvalla torkkui raukka. Sääliksi käy.

Ja vielä on äidillä virtaa. Tämä kone on näköjään sitä tyyppiä, että kun käyntiin saa niin vaikee on pysäyttää. Mutta ei se käyntiin saaminenkaan aina helppoo oo;)

Voi olla, että kun illalla meen unille, en ehdi yöpöydän lamppua sammuttaa kun oon jo unessa. Nyt on kyllä niin normi olo, että voisin vaikka alkaa jotain tekemäänkin, siivoomaan vaikka. Mutta ei se nyt kyllä onnistu, pitää nämä muksut huoltaa yöpuulle, ja sit äitikin perässä, että olis aamulla virkee ja nätti. Ainakin virkee.

No, ainakin ois nukkunu. Ainakin yrittäny.

On se kuma kun tuollaiselle tirpalle, jolla on kuumetta melkein 40, antaa särkylääkkeen niin ihan on tavallinen meno päällä ja ollaan jo aamulla kouluun menossa. Itse jos saisin neljänkympin kuumeessa särkylääkkeen, saattaisin ajatella, että no en ehkä kuolekkaan. Siis ehkä. En tasan olis menossa yhtään mihinkään. Paitsi tietysti, jokainen äiti tietää sen, että kun oot yksin kotona lasten kanssa niin oli kuumetta tai ei, niin lasten hoidosta ei lomaa oo.

Siks meille ei tule koiraa.

Siis vie nyt se vielä ulos kahden pienemmän kanssa järkyttävässä kuumeessa tai mahataudissa. Kun kumpaakaan pikkulasta ei voi jättää kotiin, ja keli ku keli, vonti ku vointi, niin kyllä se koiran rakko ja suoli toimii.

Että siks.

Pysykää ihmiset terveinä!

Ja yrittäkää ajatella itsestänne niin kuin Sankarin kaveri tekee:

takapenkkikeskustelu

Sankari: Sie oot kyllä tosi hyvä!

Kaveri: Niin.

Pehmyt valo

Yhtenä iltana sytytin kaikki kynttilät.

32 kynttilää.

Katoin pöydälle hyvää iltapalaa.

Päällä ei ollut televisio, ei radio, ei musiikkia, ei tietokonetta, ei mitään hurinaa.

Oli niin rauhallista, hyvin seesteistä. Tuntui, kuin aika olis pysähtynyt. Tuntui, että toteutamme saman pian uudestaan.

Koti kylpi pehmeässä valossa, ja tuntui, että piti puhuakin hiljempaa. 

Yhtenä iltana :)

yhtenä iltana vannoisi rakkauttaan

yhtenä iltana maailma ois kohdallaan

yhtenä iltana aikuiset lapsia ois//

yhtenä iltana ihmiset jäis tanssimaan

yhtenä iltana kauniita liikkeitä vaan

yhtenä iltana mentäisi ei nukkumaan//

yhtenä iltana ei olis historiaa

yhtenä iltana alusta vois aloittaa (Hector)

Kultturellia

tänään saimme nauttia Isontytön ensimmäisestä esiintymisestä konsertissa. Instrumenttina piano, tai oikeammin konserttiflyygeli. Neiti esitti tänään toiveen saada flyygeli myös kotiin, mutta toiveeksi jää:) Sen sijaan piano olisi hakusessa. Joten mikäli nurkissasi, tai tuttusi nurkissa pölyttyy soittokelpoinen piano, vinkka tänne suuntaan.

Nyt on puoli vuotta soiteltu kosketinsoittimella, jossa on vähän yli kahden oktaavin verran koskettimia. Alkaa innostus sen esille kaivamiseen hyytyä. Ja koska harrastus mitä ilmeisemmin (toistaiseksi) jatkuu, olisi soittimen oltava kelvollinen. Ei mikään konsertti piano tässä vaiheessa, mutta aloittelijalle sopiva.

Kultturielämyksen jälkeen kuningaspari ajeli myös meille, ja vuorossa oli täytekakkua ym. paitsi pianistimme debyytille, myös kuningasparin 31. vee hääpäivän kunniaksi. Niinpä yritin yhdistellä samaan kakkuun sekä musiikin, että romantiikan.

Tässä kakku meni valmiina jääkaappiin, mutta mieltä jäi vaivaamaan.. Jotain puuttui..

Helmet!

Viimeistely kruunasi kakun. 

Pikkujutuilla on väliä;)

Mainos;)

Eli Kati arpoo suloisia hiiruja blogissaan;)

Kaikki kiinnostuneet siis sinne kurkkimaan.

HYVÄ!

Pikkuemäntä turautti sitten tortut housuun tänä aamuna..

Hieman paheksuvaan sävyyn muistutin, minne nämä asiat pitäisi toimittaa.

Hieman myöhemmin, Sankari oli toimittamassa vastaavaa asiaansa, oikeassa paikassa. Huomautin Pikkuemännälle, että Sankarin torttu putosi oikeaan paikkaan. Pikkuemäntä haki välittömästi katsekontaktin isoveikkaansa, hymyili selvästi ilahtuneena, taputti käsiään yhteen ja hihkui HYVÄ! HYVÄ!

Eipä tule itse isoja lapsia enää kiitettyä, kun osaavat hoidella tarpeensa pönttöön. Jokaisesta asiasta saa kiitosta aina aikansa, mutta sitten kun siitä tulee itsestään selvyys, ei siihen enää kiinnitetä huomiota.

Ei kukaan kiitä minua tiskikoneen tyhjentämisestä, täyttämisestä, ei pyykin pesusta tai viikkaamisesta. Ei koskaan petien petaamisesta, siivoamisesta..

Minä yritän kiittää, koska ehkä toivon kiitoksellani innostavani toistamaan tuon työn tulevaisuudessakin:) 

Ei kukaan halua joka asiasta kiitosta. Ne ovat normaaleja, sellaisia jotka pitääkin tehdä.

Enkä toivo, että kun ensi kerran suljen vessan oven, että siinä olisi perhe, tai ystävä joukko taputtamassa

KIITOS! KIITOS!

Valmistumisia

Jotenkin nyt tänä talvena ei ole niin kovaa intoa käsitöille, kuin esimerkiksi viime talvena. En siis ole ollut kovinkaan tuottelias;) Vilasukat ovat valmistunet Pikkuemännälle ja Isotytölle, Sankarille yksi.. kun lanka loppuu kesken.

Siinä välissä sitten neuloin vauvalahjaksi pienet ihanan pehmeät ja vaaleanpunaiset sukat.

Ja virkkuutyönä on menossa pieni pussukka, jossa voi sitten säilöä vaikka jotain.. noh pientä.

Verhoja aion* ommella piakkoin.

Pitäisi päästä kangaskauppoihin hiplailemaan erilaisia kankaita..

Vahva visio minulla jo on. Ja se on paha juttu. Ja mitä vahvemmaksi visio muuttuu, sen pahemmaksi juttukin muuttuu. Harvoin nimittäin saa juuri sellaista, tai edes sinnepäin olevaa kangasta kuin on ajatellut. 

Tänään suuntaamme varmaankin vielä Tiimariin askartelutarvikkita ostamaan. Olisi kova hinku askarrella jotain, mutta varmaan jätämme sen puuhan sitten siiheksi, kun on niitä pitkiä vapaapäiviä lasten kanssa tulossa.

Lomalla olisi kiva myös käsitella taikina jos toinenkin lasten kanssa.

Meininkinä olisi hommata pieniä vuokia, joihin mahtuisi paistumaan pieniä taikinoita. Jos nimittäin monena päivänä valmistuu kakkua ja keksiä, niin ollaan itse pian pullia -yhtä pyöreitä.

Tietysti, se nyt on varmaan sama lopputulos silloinkin, jos niitä pieniä taikinoita valmistaa paljon..

Toisaalta, jos vuoat on pieniä, niistä riittää yhdelle kahville jokaiselle vähän:) Ja varsinkin jos vuokia on vain yksi, tai sitten kaksi pikkuruista!

Nyt minulla on aika paljon makeisia valmistettuna jääkaapissa;)

ei ole kauaa..

Pikkusukkapari

Jäljelle jäi valokuvauksellisen soma pikkuinen kerä.
Tämä lanka on jäänteitä sukista ja tumpuista joita vatsa pystyssä neuloin Pikkuemännälle<3 niisk.

*aikoa = tässä yhteydessä vakaasti päättänyt (mikä ei kuitenkaan tarkoita, että niin tapahtuisi..)

Leikkiessä oppii

Lapsille maistuu leikit, sisällä ja ulkona. Nyt on sen verran rähmäinen keli, että lelut ovat ahkerassa käytössä. Jospa illaksi selkiintyisi, voisi lähteä vaikka pulkkailemaan. Tai ehkä ei. Ei nämä minun kyljet anna vielä pulkkaa kiskoa:(

Olin viikko sitten opettavaisilla, toiminnallisilla lelukutsuilla.

Leikkien-kutsut tuovat erilaisia leluja ja pelejä, monen ikäisille, kotiin, ja vieraat saavat niitä sitten testailla. Mainio idea, vaikkakin kova työ esittelijälle etsiä, ja siivota esittelylelut sitten lopuksi.

Lelut ja pelit vaikuttivat laadukkailta, joten särkymisen vaaraa niissä ei liene ole.

Kotoa lähtiessä sanoin etten aio tilata mitään, mutta testaillessani leluja (olin varmaan ainoa pelaava/leikkivä aikuinen) ihastuin moneen, ja tilasin kaksi.

Tätä Safari-peliä on tarkoitus pelata yksin, mutta yhteistyö ei ole pahasta. Itse en saanut kutsuilla vaikeimpia tasoja ratkottua, joten tästä löytynee haastetta myös Sankarille ja Isolletytölle. Tämä on helppo ottaa mukaan myös autoon. Aika kuluu, eikä peli sisällä pikkuosia.

Pelissä on vihko jossa on kuusikymmentä tehtävää. Esim. Laudalle pitää jäädä kaksi sarvikuonon, uksi leijonan ja yksi seepran kuva.

Laudalle aseteltavilla neljällä muotopalalla peitetään muut eläimet. Alusta loppuun tehtävät vaikeutuu..

Tässä Bill&Betty-pelissä on ideana nuotoilla palikoista alkuasetelma ja sivun yläreunassa mainittuja palikoita käyttäen päästä lopputulokseen..

Tällaisia opettavaisia jutskia siis halusin meille. Muitakin tietysti, mutta nämä nyt:)

Sankari pesi juuri iskän muistipelissä 12-4, ja isi tuli lohduttautumaan kahvikupposen ääreen.

Pitäisiköhän minun harjoitella ensin itsekseni noita uusia pelejä, ettei lapset pese minua ihan kuus nolla..

Sitten kun..

Tänään otin sen merkittävän antibiottitabletin joka veti rajan siihen, että nyt olen syönyt kuurista suurimman osan, vähemmän edessä kuin takana;) Eikä yhtään harmita, että "nytkö se jo alkaa loppua". 

Ihmiset elää valitettavasti lähes kokonaan tulevaa varten. Ja sitten harmittaa että "nytkö se jo alkaa loppua". Paahdetaan töitä, että saa rahaa, että sitten kun sitä on tarpeeksi, voi rakentaa, lomailla, veneillä, ostaa, hankkia, toteuttaa.

Sitten joskus, tai seuraavalla vuosilomalla.

Sitten joskus..

Ihailin kaunista vapaa-ajan asuntoa, sekä sen ympärille vuosien varrella taidokkaasti rakennetua puutarhaa veden äärellä. Asukkaat olivat aikaan sannoksistaan hyvin ylpeitä, ja aiheestakin. Siinä silmiemme edessä näkyi heidän kättensä työ, näkyi aika, näkyi vaiva. Näkyi siihen uponnut raha.

Saavutettuaan jo jonkin aikaa sitten eläkeiän, heillä ei valitettavasti ole mahdollisuutta ikääntymisen mukanaan tuomien rasitteiden vuoksi nauttia noista puitteista. Se tuskin oli tarkoitus.

Minne kului aika?

Aika jonka ihminen käyttää rahan hankkimiseen.

Se on poissa itseltä, ja se on poissa perheeltä. Aika jonka on ansaitsemassa, aika joka on pakko väsyneenä levätä, ehkä myös aika, jolloin kuluttaa.

Aika menee, kuin kuiva hiekka, sormien läpi, ellei sitä kastele rakkaudella. Täytyy tehdä pysyviä tekoja omassa arjessa. En vaihtaisi pois yhtään vuotta näistä kotona viettämistäni vuosista, siitä että lapset ovat saaneet olla kotona. Toivottavasti niin jatkuukin. Se kumpi vanhemmista lasten kanssa kotona on, on aivan sama, kunhan on. Lapsille aikaa.

Ja ellei se sitten ole jatkossa mahdollista, vain pakollinen poissa kotoa. Aika, jonka lapset ovat pieniä, ja herkimpiä. Aika jolloin he muodostavat tiukan suhteen vanhempiinsa. Aika jolloin hyvien keskusteluyhteyksien pohja muurataan. Se aika, on todella lyhyt.

Lapsi yrittää ottaa kontaktin, mutta lopettaa pian, jos aina sanotaan, kohta/myöhemmin/ei nyt. Välillä on pakko sanoa, mutta sitten on myös pakko pitää kiinn siitä kohta/myöhemmin/ei nyt ajasta.

Meillä oli eilen perhe-päivä. Aamulla Kuningas ja mummmi piipahtivat ohikulkiessaan. Kerroin kuninkaalle, että tarkoitus olisi leipoa yhdessä ja olla yhdessä. Kuningas oli sitä mieltä, että se on elämys, päivä joka jää mieleen. Ajatella. Nykyään se, että ollaan omalla porukalla, leivotaan, pelataan ja ulkoillaan yhdessä, on elämys! Kulutushysteria voi siis loppua tähän. Anna lapsellesi lahjaksi jotain suurta, anna elämys. Ja mikä parasta, sinulla on varaa tehdä niin joka viikko!

Tai, ellei niitä piiperoita tuvassa enää pyöri, kilauta kaverille. Vaikka viisi ystävystä yhteen leipomaan, lukemaan, alokuvaa katsomaan, lenkille, neulomaan..

Rahan ei tarvitse laulaa,

että saa elämyksiä<3

Lapset mukaan

Muistan, kun Isotyttö oli noin vuoden, ei kuitenkaan ihan vielä kahta, kun kaveri tuli tyttöä meille hoitamaan. Tuntui ihan superhölmölle lähteä kotoa, ja jättää tyttö kotiin. Siis minkä ihmeen takia! Me teimme niin, koska niin kuuluu tehdä. Pariskunnan on otettava kahdenkeskistä aikaa.

Pizzeriassa istuskellessamme, tuijottelimme vuorotellen syöttötuolin paikkaa pöydän päässä. Olimme kumpikin samaa mieltä siitä, että Isontytön paikka olisi ollut siinä, meidän kanssamme. Tuntui, kuin aikaa olisi pitänyt yrittää tappaa.

Siitä on kulunut vuosia, ja lapsia on nyt kolme. Vasta nyt olemme alkaneet ottaa sitä yhteistä aikaa, silloin tällöin. Ehkä kolmesti tänä vuonna.. 

Meillä lapsukaiset menevät nukkumaan hyvissä ajoin illalla, ja siten meille jää joka ilta (kun olemme molemmat kotona) aikaa olla kahdestaan. Siksi sellaista kaipuuta kahdenkeskisiin irtiottoihin, ei ehkä ole syntynyt.

Kuitenkin, oli tosi kivaa käydä tässä taannoin ystävien kanssa syömässä ja biljardia pelaamassa ilman lapsia. 

Eniten molemmat kaipaamme sitä ihan omaa aikaa. Sitten kun ollaan yhdessä, on lapset mukana, ja he kuuluvat siihen yhdessä oloon.

Tässä viime aikoina olen yrittänyt taas enemmän miettiä juttuja, mihin voisi ottaa lapset mukaan. Moni juttu kyllä sujuu nopsemmin ja vaivattomammin, kun tekee tosta noin vaan ihan itse, mutta sellaisesta ei kukaan saa mitään elämyksiä.

Yhdessä tekemisestä syntyikin meille kelpo kasa maistuvia karjalanpiirakoita!

Keittelin puuron ja kaulitsin ruiskuoret valmiiksi. Mallin näytin rypytykselle, mutta sen jälkeen en hommaan puuttunut, nostelin vain valmiita tuotoksia pellille.

Kylläpä piirakat maistuivat ja lapset olivat niin polleina omasta kädenjäljestään. Ja oikein somia pairakoita olikin, ei olis yhtään hävettäny vieraillekkaan tajota -jos olis riittäny;)

Olispa vaan moni homma kivaa kun yhdessä tekisi. Jo vaikka pelkkä sukanneulominen. Olispa kiva pyytää tupaan muutama puikkojen kilisyttelijä ja neuloa yhdessä pitkin iltaa:) Ja siihen lapsetkin mukaan omine lankoineen -jos ei muuta niin nauttimaan siitä vanhan ajan lempeästä fiiliksestä, kun on lämmin, turvallista ja naisia piiri porisemassa<3

Kahellaan

Päätin viikonloppuna, että varaan tänään ajan lääkäriin, ellei vointi ole kohentunut. Olin jo valmis siirtämään lääkäriin menon tiistaille.. En ole omien asiotteni vuoksi kamalan herkkä lekurissa juoksemaan. Lapset vien kyllä, jos se minusta aiheelliselta tuntuu, mutta itse en sitten helposti mene. Eikä ole kyllä ollut tarvettakaan, viimeksi vissiin tapasin lääkärin Pikkuemännän syntymän jälkeen. Hyvä niin:)

Ystäväni sanoi, että tuohan on miesten asenne että kahellaan. Ehkä niin;) mutta kun onhan näitä nyt kaikkia flunssia, ja olen sen koulukunnan kannattaja oman terveyteni kyseessä ollen, että yskä lähtee lääkkeillä kahdessa viikossa, mutta ilman lääkkeitä se kestää 14 päivää.

Toki, lääkäriin pitää jokaisen mennä ihan oman harkinnan mukaan, ja sitten kans syödä lääkkeet jos sellaisiin on tarvetta.

Itse sain antibiootit ja vähän (muka) tujumpaa yskänlääkettä. Se oliskin hyvä, sais kyljet levätä kun ei tarviis yskähdellä. Sitten kotiin päästyäni luin netistä jonkun mielipiteen siitä, että keuhkoputkentulehdus (joka lievänä itselläni siis on) on virusperäinen, ja parantuu levossa itsestään 1-2 viikossa, eikä siten vaadi antibioottihoitoa. Toisaalta, se voi myös kehittyä keuhkokuumeeksi jolloin antibiootit taas on välttämättömät.

No, tohtorin arvoa ei itselläni edelleenkään ole, joten aloitin kuurin kiltisti. Vaikkakin täytyy myöntää, että oloni parani huomattavasti heti kun olin soittanut ja saanut ajan lääkärille. Että olisko tauti ollu sitten kuitenkin parempaan päin, tai jospa se säikähti ajatusta valkotakkisesta viisaasta ihmisestä joka nujertaisi sen koululääketieteen keinoin. Tauti parka, joutui lääkkein listityksi, vaikka oli varmaan jo laukkujaan pakkaamassa siirtyäkseen seuraavaan osoitteeseen..

No tänään, kun tulen esittelystä kotiin, aloitan sitten sairasloman, enkä tee mitään, lepään vain.

Rakkauren tähären

Kyllä täytyy omaa kultaa nyt suitsuttaa, kun itse kärvistelee tuskissa. Nämä kylkikivut meni viime yönä ihan kamaliksi, ja kaikki sattuu. Ihan jees yskän ärsytystä hillitsevä yskänlääke löytyi apoteekista. Kamalan pahaa, mutta luulen että se on muutaman yskänpuuskan vieny pois.

Siippa siis hoitelee kotihommia, että minä saan olla siinä asennossa jossa mukavin on. Ei minulla koskaan oo tällasta vaivaa ollu. Toivottavasti ei enää tuukkaan.

Ihminen tekee paljonkin asioita, isojakin, rakkauden tähden, mutta kyllä ne pienet merkkaa myös paljon. Isoista asioista mieleeni muistuu uhraus jonka serkkuni teki puolison tähden. Asuu siellä toisella puolella Suomee;) Kyllä me koko perhettä tänne ikävöijään, vaikkeivät koskaan oo täällä asuneetkaan yhdessä.

Tämä puoliso saa kaiken pahan anteeks vaan sen vuoks, että sattuu olemaan niin mukava. Asiasta piti kuitenkin naljailla heidän kymmenen vee hääpäivillään vuosi sitten seuraavan puheen turvin:

(sisältää hauskoja kohtia, joten herkkiä lukijoitani kehottaisin jättämään lukemisen sikseen)

Arvoisat juhlavieraat. Mie halluisin nyt haastoo teile tään tarinan niinkö meijän kannalta, niinkö meijän jotka ollaan tuolta oikeitten immeisten seuvvulta lähtösi. Ja sieltä se on muuten tää suluhanennii vaikka kyllä myö ollaa huomahettu se tosassii jotta outta työ tiälä parraanne tehnä jotta se täkäläiseks muuttus ja tänne kottiituis. Mutta ei myö toevoo heitetä, se on kuitennii hyvä tyyppi, kyllä se vielä kalavessiin iärele pallaapi, se on vakta. Ja eukko tulloo perässä. Suattaahaa se vähä vikistä, mutta tulloo kumminnii.

Kyllä tää eukon otto-uutinen serkun taholta ol meile kaekile nii valtava tärrääs jotta ei sitä ou tätä enne voena ajatellakkaa juhlivasa. Mutta kyllä myö ollaa nytte tultunna siihe johtopiätöksee jotta on tuo eukko iha haaska. Kyllä sitä sietää, ku tilanne nyt on mikä on.

Myö oltii kaekki yhissä pirskeissä kotpuolessa, ku tää pentu ilemottaa viestilä jokkaaseen uutee geeäsämmään että mie oun kihilat tärräättännä. Jotta hilut kinttuhe ja sitä rattoo. Kyllä män porukka hilijaseks, vua vällee alako (sivumennen maenittakkoo, että ukkopuolisilla ensinnä) vahingonilonen virnakehtaminen toesen lankeemisen johosta. Vua ol serkun äet parka kalapia ja pitkää. En iha muesta, pitkö ottoo liäkekonjamiinittii, hiä aeheesta, myö muut iha vuo niinkö myötätunnosta. Sen jäläkee ollii iha haaskat loppujuhlat. Paetsi tuola velj'poijjalla ku sitä nii iletti serkun tuleva eukko, vaikkei tavannu ollukkaa. Ja se johtu iha vua siitä ku män hyvä kalakaver. 

Sepä siitä. Lopullissee pammauksee ei kauvaa sitte männykkää ku muuttivat sammaan tuppaan. Eukko kitis ku ei häehe jäläkee kettää käyny. ”Luuleeko ne että myö turasel-pupuja ollaa, koko ajan toestemme kimpussa” valitti eukko. Mie siihe sanoin jotta ei luule, ja hiljoo lisäsin, että kyllä ne sen tosassiiks tietää.

Näkkööhän tuon, alako pentuja tulla nii sakkeesti ku muinosessa pirtissä. Vua iheppä hoetaavat, jote jätetää toesten makkuukammar assiit iha vua assiinosasile.

Tähä päevää onnii sitte tultunna ja pakko se on serkun eukkoo kiittee kaekesta huolimatta ja varsinnii sen tähe. Mukavoo ol suaha kuhtu tännennii päe, ja kuhuttuna ku tulloo, tietää jotta on terevetullu, eekä keskeetä mittää tähellisempee puuhoo..

Että sellasta. Tämä oli tosiaan sellainen hupijuttu, ei kannata kenenkään provosoitua -paitsi sen serkun eukon;)