Eihän sitä koskaan tiedä

Ilokseni näin aivan ihanan kortin jonka ystäväjoukko oli valmistanut mummilleni. Hän varmasti iloitsee siitä:)

Muistan kuinka kävin Taikkarin jollakin luokalla, Taikkarin perinteisellä syksyisellä Helsinki retkellä katsomassa siellä näytelmän Kauppamatkustajan kuolema jossa pääosassa loisti Esko Salminen.

Vapaasti mukaillen, muistini varassa, Salminen huudahti lopussa:

Ei hedelmää voi noin vain syödä

ja heittää sen jälkeen kuoria pois.

Ei ihminen ole mikään hedelmä.

Niin.

Helposti ihmisestä kuitenkin nykyään tehdään tai hänestä tulee vanhemmiten kasvis. Kuoret viskataan pois kun liha on syöty (hedelmän/kasviksen liha). Ihmisistä on tullut hyödykkeitä. 

Kultainen sääntö ei lienee tänä päivänä sen hassumpi kuin silloin kun se on lausuttu. Se esimerkki jonka annamme vanhusten hoivassa, niin ystäviemme vanhusten kuin omien sukulaistemme hoivassa, se periytyy. Se opitaan ja sitä noudatetaan. 

Jos siis ehdimme elää niin, että meistä on jäljellä vain kuoret, kuinka meille käy?

Onko aito arvostus ja rakkaus opetettu jälkipolvelle, vai nostetaanko kuoret jonkin valkoisen oven taakse yksinään.

Eihän sitä koskaan tiedä.. mitä vielä ehtii tapahtua.