Hullu maailma

Tässä eräänä päivänä huomioni kiinnittyi erään lehden lööppiin, jonka mukaan ihmisten karvat on nousseet tämän takia pystyyn. What? Siis onko ihmisillä asiat tosiaan niiiin hyvin, että jaksetaan tuollaisesta vauhkota?

Ehkä et keksinyt, mikä tuolla sivulla on niin kuohuttavaa. Jos et, niin kiva:) Meteli nousi siis siitä, että tytöille ja pojille mainostetaan erilaisia juhlia! En tiedä, onko tuo teema kaikille tullut vasta sen kohun jälkeen.

Kyllä täytyy sanoa, että esimerkiksi eskarilaisten kekkereistä vuosi sitten oli sukupuolettomuus koristeluiden suhteen hyyvin kaukana. Isotyttö oli innoissaan ja minä äitinä tietysti myös. Kun nyt itsekkin satuin tytöksi syntymään ja naiseksi varttumaan. Ja niin käy myös Isolle tytölle, vaikka miten yrittäisin sukupuolettomasti edetä, mitä en painajaisissanikaan tekisi. Piste.

Entäpä Sankari sitten?

Sanonpahan vaan, että kun jälleen alkaa olla viimeisistä lastenjuhlista aikaa ja sankari niin kovasti haluaa sellaiset järjestää, olemme viime aikoina selailleet kovasti erästä lastenjuhla kirjaa (joka sivumennen sanottuna on minusta ihan mitätön opus) josta Sankari on sitten myös toiveitaan esittänyt. Ja kas kummaa, kovin on poikamasia juttuja.

Kun toiset asiat nyt vaan on tyttömäisiä ja toiset poikamaisia. Ja alunalkaen kun Sankari tähän maailmaan tuli, hän eli ensimmäisen vuotensa niin sanotusti prinsessa maailmassa. Ympärillä oli Isontytön tyllihametta, pitsisukkaa, prinsessakenkää ja vauvanukkea. Mutta sieltä se prrrrm alkoi kuin alkoikin aikanaan kuulua, ilman minkäänlaisia luotuja virikkeitä, ja pojaksi se kasvoi ja mieheksi tulee varttumaan.

Tämä nykymaailma menee ihan hassuun suuntaan. Itse olen sitä sorttia, että tarvittaessa haluan, että minulta luonnistuu työ kuin työ. Renkaanvaihdosta siitykseen ja kakun kuorrutuksesta tulppien vaihtoon. Siis tarvittaessa. Ruohoa en ole koskaan leikannut, tiedän kuinka se tapahtuu, mutta en ole sitä omalle kontolleni ottanut, kuten en myöskään siimaleikkuri hommia, enkä ota, jos ei nyt tule sitten sitä tarvittaessa-tilannetta niiden suhteen eteen.

Kyllä minä haluan, että meillä on kotona työt jotka mies tekee, ja työt jotka kuuluvat minulle. Siitä syystä en tiettyihin toimiin edes tartu, koska en yksinkertaisesti halua. Jos ne nimittäin on meillä niitä miesten töitä.

Kuvitelkaapa mestari kondiittoria, joka päivästä toiseen saa luoda mitä upeimpia ja romanttisimpia kakkuja ja leivonnaisia. Ja hän on mies.

Taikka autokorjaamon työntekijää, joka on hyvin etevä työssään. Ja hän on nainen. 

Se, että he tekevät tällaisia yli perinteisten sukupuolirajojen yli kurkottavia töitä ammatikseen, ei välttämättä näy heidän siviilielämässään mitenkään. Se ei estä kondiittoria avaamasta työpäivän jälkeen poikamiesboxin ovea karunoloiseen loft-asuntoon. Eikä mekaanikkoa kietoutumasta yöksi vaaleanpunaisiin ruusulakanoihin, pitsisomisteisessa satiiniyöasussaan.

Toisaalta, jokaisella meillä on makumme. Nainen tai jo tyttönenkin, voi tykätä vähän karummasta, pelkistetystä tyylistä niin kotona kuin pukeutumisessaan.

Ja saattaahan se kondiittori hyvinkin käyttää ruusulakanoita;)