Takana on ehkä kamalin ikinä sairastamani tauti. Tai oikeammin, kamalin perheemme sairastama tauti. Yksikään ei säästynyt, ja rankkaa oli. Isotytön loma meni kokonaisuudessaan potemiseen, eikä tyttö saanut nauttia päivääkään lomasta. Säälittää tuhottomasti.
Isotytön kanssa söimme vielä antibiootti kuuritkin. Kyllä on kaikenlaista riesaa liikkeella, ei voi muuta sanoa. Kahta eri infulenssaa ja noroa, joten vielä voidaan joutua yksi infulenssa sairastaa ja se noro.
Onneksi toivuimme kaikki kuitenkin siihen pisteeseen, että saatoimme juhlia veljeni kihlajaisjuhlaa lauantaina! Aivan mahtavan nuorikon hän on itselleen saanutkin:)
"Sisko toivoo kaikkea hyvä tästä eteenpäin.."
On se nuori rakkaus jotain käsittämättömän ihanaa ja suloista<3
Silti, en mistään hinnasta palaisi siihen aikaan. Se on koettu ja eletty, ja eteenpäin mennään.
Tässä sairastellessa, tämä olemassa oleva vastuu tuntui raskaahkolta kantaa. Varsinkin siinä kohtaa, kun Sankari elpyi entiselleen, mutta aikuiset olivat vielä kuumeen kurimuksessa. Sankarin liikkeiden katsominenkin tuotti tuskaa.
Sanoinkin sitten ääneen toiveeni.
Voi kun teille saatais lastenhoitaja joka pitäis teidät tyytyväisinä omissa huoneissa leikkimässä.
No siihen ei kyllä kukaan pysty!
tokaisi Sankari palauttaen kuumehoureisen äitinsä takaisin maan pinnalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti