Olen yrittänyt ja yrittänyt houkutella perhettäni edes Tukholman risteilylle. Mies ei laivalle menosta perusta punaisen puupennin vertaa, ja lapsia jännittää. Myönnän, että itsekin jännitän joka etki laivalla, että uppoaako se, ja nukun todella huonosti. Laadin pelastautumis suunnitelmia, ja myrskyssä sätin itseni matoa matalammaksi, päässäni kauhukuva uppoavasta laivasta, ja lapsista hädän keskellä.
Että siltappaa, ja silti olen sinne menossa.
Noh, eilen jutustelin kylkeeni liimautuneelle, maailman suloisimmalle poikalapselle, ikiomalle Sankarilleni risteilystä.
Lähtisitkö äidin kanssa risteilylle?
No en. Jos se laiva uppoo. Mie pelkään kyllä sitä.
Mutta siellä on niin ihanat seisovat pöydät, ja vaikka mitä jälkkäreitä.
Voijaanhan myö tehä sellanen kotiinkin.
Kuule, ei äiti jaksa sellasta tehdä.
Ai. No pyydetään Isoisänalle (Titi nallen isoisä, nikkaroija nalle) tekemään se. Sie voit sitten leipoo kaikenlaisia herkkuja.
Siis millainenkohan kuva Sankarilla nyt olikaan laivan seisovasta pöydästä?
Ihania välähdyksiä lasten ajatusmaailmasta<3
Nyt kun ollaan oltu tässä taas terveinä muutama päivä (melkein kaikki), niin olen kyllä nauttinut ihan tosi paljon lapsista ja heidän ihanista tarinoista, ja touhuista.
Kipeänä vain toivoi, että päivät kuluisivat ja kuluisivat, että tulisi parempi olo. Selviytymistaistelua parhaimmillaan.
Sankari pohti tässä avioliittoakin yhtenä päivänä. Se nyt on selvää, ettei sitä voi solmia sukulaisen kanssa, mutta Sankari ihmetteli, miksi isi ja äiti on voineet mennä keskenään naimisiin, kun ne on sukulaisia.
Kun teillä on sama sukunimi!
Selitin, että äiti otti isin nimen kun menimme naimisiin.
Kerroin, että enolla ja tämän morsiamellakin on nyt eri sukunimi, mutta kun he menevät naimisiin niin siitä tytöstä tulee.. (tämän pitemmälle en ehtinyt kun Sankari huudahti silmät ihastuksesta pyöreinä, hyvin onnellinen ilme kasvoillaan)
Krista Kosonen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti