Siis eilen tuli leivottua yhdessä Isotytön kanssa ja kun illalla tökkäsin, ehkä hiukan vielä lämpimänhöntorttusen jääkaappiin, en ollut lainkaan varma, että se olisi onnistunut tuotos. Kyseessä oli itselleni entuudestaan täysin uppo-outo -liian helppoa ollakseen totta- resepti..
Siis niin niin niin superhyperhyvää ja ihanaa kakkua!! Ja sen verran ylihelppoa tehdä, että menee tuotantoon kyllä uudemmankin kerran!
Kohta pitäisikin alkaa vääntämään nakkikeittoa poppoolle ruuaksi.
Jee, mie tukkaan nakkikeitosta, siun tekemästä. Siun huvasta, kauniista nakkikeitosta.
Näin väittää Pikkuemäntä, mutta annahan olla, kun on lautanen soppaa edessä, voi tukkaamiset olla unholassa.. Ehkä sieltä sitten kuuluu jotain sellasta, että mie en tukkaa siusta kun sie teet nain pahaa uokaa.
Se kuulostaa kotoisammalta ja tutummalta. Olen jo lopettanut kulinaarisen taitamattomuuteni harmittelun, sillä mitä vaativamaa ruokaa yritän valmistaa sen varmempaa on myös se, ettei se kolmikolle iske. Joten pysytään suosiolla tutuissa ja turvallisissa pahoissa, kun hienoissa uudemmissa pahoissa;)
Oltiin tuossa melkein koko sakki kauppareissulla hankkimassa jääkaapin lampulle seuraa. Siinä alkoi sitten Pikkuemäntä vaatia jotain mukavaa itselleen, ja joutui pyyntöineen torpatuksi. Vastaus kuului selvästi.
Sillä tavalla ei se uhteiskunta puoli että lapsille ei anneta mitään. Niin. Sillä tavalla se uhteiskunta ei puoli.
Olispa ollu joku kuulemassa. Se olis kyllä pelastanu varmasti melkein kenen tahansa päivän tai ainakin kauppareissun.
Tässä on nyt tullu tosi tutuksi tämä taksikuskin ammatti. Ei sen siunaamaa päivää, ettei tarvitsisi lapsia tai edes yhtä heistä jonnekin olla kuljettamassa. Ja täysin absurdi käsite on myös sellainen päivä, kun äidin ei tarvitsisi tehdä mitään. Niinhän se on joka perheessä. Mutta minäpäs uskallan myöntää, että kaipaan sellaista. Haluan lakisääteisen loman. Sitä on kertynyt minulle nyt 264 päivää, eli 37 viikkoa, 9,4kk. Sitä voi periä samasta paikasta kuin sitä yhdeksän vuoden aikana kertymätöntä eläkettäkin;) hahaa:D
On se elämä niin hektistä, mutta on se myös mukavaa. Koko ajan sattuu ja tapahtuu, eikä kukaan lepää laakereillaan. Yhdellä kuskausreissulla, kun jäi odotteluaikaa sellaiset kiusalliset kymmenkunta minuuttia, jotka vietimme pienempien lasten kansa autossa kadun varressa, oli aika Sankarin alkaa tuottaa elämän viisauksia. Keskustelun ja lähinnä hänen yksipuolisen tuumailunsa lopputulema oli
Sydänkohtaukseen voi kuolla, vaikkei meniskään naimisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti