Yksityiskohtia tuntematta

Eilen ihmettelin Hesarin uutisointiaopettajan ja oppilaan välisestä yhteen otosta. Opettaja oli työntänyt huonosti käyttäytyvän oppilaan ulos koulun ruokalasta ja häntä uhkaa nyt irtisanominen. Koskapa en itse tilannetta nähnyt, en voi siihen kantaa ottaa, mutta rupesinpa kuitenkin pohtimaan.

Ymmärtääkseni opettajien oikeudet puuttua huonoon käytökseen ovat erittäin riisutut. Ilmeisesti luokasta ulos käskeminenkin voi loukata lapsen oikeuksia. Ja toisaalta, ellei oppilas poistu käskettäessä, mitä sitten? Hamaan historiaan ovat jääneet ne ajat jolloin opettajan oikeudet olivat rajattomat. Kun karttakeppi meni poikki, mutta oppilas ehti onneksi vetää sormensa alta pois välttyen vahingolta. Onneksi tällaisesta on tehty loppu.

Kuitenkin, myös opettajien auktoriteetti ja oppilaiden kunnioitus opettajia kohtaan on myös huuhdottu likavesien mukana. Aluksi mainitsemassani tapauksessa uutinen puhui oppilaan merkittävän huonosta käytöksestä opettajaa kohtaan.

Tällaisen edessä opettajat lienevät voimattomia.

Voihan se ehkä näkyä numeroissa sitten, mutta kuinkas pudotat huonon käytöksen vuoksi numeroa. Eihän käytös liity matematiikkaan, eikä äidinkieleen mitenkään.

Alkaa olla koulu minun nähdäkseni vaarallinen paikka. Kun nuoret teini-iän hormonimyrskyissä vellovat, nykyviihteellä itsensä kyllästäneet aikuisen mittaiset nuoremme huomaavat, että rajaton valta onkin itse asiassa nurinkurisesti siirtynyt entisaikain opettajilta nykypäivän oppilaille, ei mahda olla jälki kovin kaunista.

Ei ole pakko mitään, totella ei tarvitse. Päätä saa aukoa.

Ihmettelenpä vain, kuinka pienestä alkaen opetammekaan lapsia kärsimättömyyteen. Ennen aikaan, Muumilaakson tarinoita tuli televisiosta kerran viikossa, tiistai iltaisin. Nyt se tulee joka arki aamu, ja omat lapseni huokailevat, kuinka eivät malttaisi odottaa mitä seuraavassa jaksossa oikein tapahtuukaan.

Ennen oli pakko odottaa viikko.

Jaksoja ei ollut saatavilla vhs:llä, dvd:llä..

Ja kuinka viatonta viihdettä muumit ovatkaan, siihen verrattuna mitä kaikkea on nyt tarjolla..

Entäs vielä aiemmin, kun paras lelu oli pallo. Potkupalloa, seinäpalloa, polttopalloa, lentopalloa..

Aina kaikki kehitys ei kuitenkaan ehkä kehity parempaan suuntaan.

Tuntuu vähän kummalliselta tämä nykyaika.

Siihen pitää vain tottua

Mämmiin nimittäin. 

Sankarin mielestä.

 Arvatenkin, vaniljakastike on parempaa. Ja jos saa vaniljakastiketta, voi hieman uhrautua syömään mämmiäkin.

Tähän mustaan herkkuun Sankari oli tutustunut ukin luona.

Itse en viitsi mämmiä ostaa. Meillä mieluummin latkitaan sitä vaniljakastiketta, kuin sitä mustaa.

Mutta, ihmeiden ihme on tapahtunut!

Minä, maailman suurin antiviherpeukalo, joka saan kukkivan puskan pelkäksi risuläjäksi viikossa, olen saanut orkideani tekemään poikasia! Jo on ihmettä.

Puhdas vahinko tämä tietysti on, eikä minulla ole mitään ohjeita antaa.

Ihme tämä oli miehenkin mielestä.

Eilen intoillessani orkideaan ilmestyneitä poikasia, mies naurahti ja paljasti, ettei ollut tiennytkään, että myös kasvit saavat poikasia.

No, mitä ne on jos ei poikasia. 

Minä sanon poikasiksi.

Kyllä tässä jo kevättä odotellaan!

Nyt on sellainen pihan laitto fiiliskin. Minulla! Ajatella millaisia mielitekoja sitä vanhemmiten tuleekaan. Että oikein pihahommiin tekisi mieli. No eiköhän tämä kummallinen hinku lopu aikanaan. Pihalla puuhastelu on mukavaa, mutta varsinainen multasormeilu ei ole ikinä houkutellut. Kyllähän sellaistakin on tullut tehtyä, kun pitäähän se, jos ei sitten kiveä koko pihaa..

Tälle kesälle onkin jo niin paljon ohjelmaa, ja sitä myötä kulujakin, että voi olla niinkin, että piha jää uusimisen suhteen seuraavaan vuoteen. Katsotaan nyt.

Jotain on pakkokin tehdä, purettiin nimittäin patio syksyllä ja se on nyt aikas kamalan näköinen kynnöspelto joten sellaista maanmuokkaus hommelia ei voitane välttää.

Yökyläilyjä

Kuninkaalliset eivät ole nyt viime päivinä käydä meillä, saamatta aina yhtä yökyläilijää mukaansa. Mukavaa, että ovat mielellään nyt ottaneet lapsia, koska lapsille se on iso asia. Ja on se toisaalta niinkin päin, että lasten into päästä isovanhemmille on suurimpia kohteliaisuuksia. Muistan kerran erään tilanteen, jossa vanhemmat yrittivät saada lapsia lähtemään isovanhemille, evätkä nämä millään halunneet. Pakko oli, mutta nyrpeinä mentiin. Ei se tunnu isovanhemmistakaan kovin mukavalle.

Kuninkaalliset palauttaessa Isotytön, alkoi Sankari kahvipöydässä käydä neuvotteluja ukin kanssa, että josko hän nyt vuorostaan lähtisi yöksi. Kun asia oli ukin ja mummin kanssa selvä, oli vuoro kysyä äidiltä.

Olisko se nyt ihanmitenvaan-merkki?

Ai että nostaako äiti ylös sellaisen lipun jossa lukee ihan miten vaan?

Niin.

No jospa äiti nostaa sellaisen merkin, että tottakai sopii?

Jee!

Hauskoja oivalluksia.

Eli meillä ilmeisesti on käytössä jonkinlainen ihanmitenvaan-merkki, josta en ole itse tiennyt mutta lapset kyllä:)

Ukki laitteli seuraavana aamuna viestin
Miten minulla on sellainen kutina, että tänä aamuna tapahtuu enemmän 5 minuutissa kuin normaalisti..

Niinpä.

Jänöpupu loikki

Ihan huippuja taas arjessa:)

Sankari loikki pupujussina pikkupupu hampaissaan ympäri kotia. Pikkuemäntä katseli sitä aikansa, ja kaiveli omista tarvikkeistaan esille kattilan ja alkoi loikkia samalla tavalla perässä. Alkoikohan hän nähdä veljensä jänispaistina.. 

Kyllä äitiä taas kerran nauratti. Että kattila suussa. Tulee mieleen jotkut vanhat piirretyt joissa tyyliin susihukkanen katselee possujen leikkiä, ja alkaa leikkiä, ja loikkia perässä kita ammollaan.

Erityisen hauskaa tästä tekee tieto Pikkuemännän pohjattomasta ruokahalusta.

Minulla on jälleen kevään tullen eräs tietty asia ostoslistalla.

-Pimennysverhot lasten huoneisiin!!

Auringon aikainen horisonttiin ilmestyminen herättää pikkuväen jo kuuden pintaan.. ääh. Vaikkakin herätyskello soisi vasta tovin myöhemmin, on toisaalta ollut aivan ihanaa havaita kuinka virkeä sitä kuitenkin loppupeleissä itsekin on lisääntyneen valon myötä. Ei sitä malttaisi kuitenkaan enää uinahtaa.

Nyt vain odotellaan, että maa sulaa, ja päästään pihapuuhiin:)

Minä olen muuten sellainen tyyppi jolle ei koskaan ikinä milloinkaan osu arpaonni kohdalle. Vahvistaneeko poikkeus jälleen säännön, sillä kipeänä ollessa sain viestin kännykkään, että olen voittanut erään kosmetiikka firman tuotteita, ja ne ovat noudettavissa kuntosalilta.

Oli jotain kivaa extraa jota sitten odotella.

No, sain kaksi tuotetta, tuoksun, joka on ihan jees.

Sitten toinen tuote oli päivävoide, mutta harmikseni inc. listasta selvisi, että siinä on vähän kaikenlaista, mitä en omalle iholleni halua. Kuitenkin järkeä vastaan sotii heittää avaamaton kippo jätteisiinkään. Toisaalta, en voi sitä antaa kenellekään. Vai sanoisinko kenties: Ajattelin tuoda sinulle tällaisen kivan voiteen, kun en itse uskalla sitä käyttää, oli nimittäin jommoisia myrkkyjä incissä..

Herkkusuu

Nys se leivontakärpänen alkoi jälleen surista ja pistellä:)

Paljon on reseptejä pinossa odottamassa, ja tällekin viikonlopulle testasin uutuuksia. 

Tässä komeilee rahkainen tuorejuustokakku.

Tässä puolestaan Tupperwaren inspiroimat mustikka muffinit.

Tässä täytetyt suklaakeksit.

Iihhanaa

Ihana fiilis, kun olen tänään saanut taa hieman suunnitelmien tasolla vietyä eteenpäin tulevan kesän juhlia! Kaiken hyvän päälle lasten suusta on taas tullut parhaat jutut:)

Sankari jaksoi sitkeästi yrittää hiihtimillään pysyä pystyssä. Piti ihan ihailla, että pnna kesti niin hyvin:) Myöhemmin päivällä saimme sitten enon piipahtamaan. Kyselin siinä sitten, minne hän aikoo tulevan vaimonsa kanssa asettua asumaan.

Tänne muka.

Sanoin lapsille, että nuoripari muuttaa meille, Sankarin huoneeseen. Tämä ei nyt mennyt ihan Sankarin mielen mukaan. 

No se nyt ei kyllä käy! Miulle jää liian vähän leikkitilaa.

Alkoi Sankarilla jo silmät kostua..

Niinpä tuli kiire kertoa, että äiti höpötti. Helpotus pikkupojalle oli välitön.

Enkä mie ois saanu nukkuttuakaan, kun niillä on se oma haju.

Pikkuemäntäkään ei jää kakkoseksi. Ruokapöydässä neitiä huvittaa eniten seurata isompien jutustelua. Tästä seuraa usein se, että neiti on viimeisenä pöydässä. Tänään olisi sitten huvittanut päästä nopsempaan pois, niinpä kuului

Tulisikko auttamaan tässä hommassa.

Äidin laulu

Yritin pikaisesti googlettaa äidin laulua.

Mutta ei oman sydämen soinnut löydy hakukoneella, eivät onneksi.

Laulua siitä, kuinka äidin silmään nousee kyynel, kun lapset istuvat sylikkäin sisaruskuvassa. Pienistä ihmisistä huokuu jännitys, äiti näkee sen kyllä.

Kuinka pikkuinen käsi toisessa, vain hieman isommassa hakee turvaa ja lohtua, ja tietämättään antaa sitä myös.

Ja ne maailman kauneimmat hymyt,

Maailman kauneimmat kuvat.

Mitäpä muuta siitä olisi tullutkaan.

Kuinka lasten ilo saa sydämen soimaan, sielun tanssahtelemaan.

Mitäpä siitä ei olisi äiti valmis antamaan.

Ja kuinka Sankari näyttää äidilleen konsertin pääsylippua.

Tää on siks revenny, kun kaverin lippu repes, niin mie repäsin tän, ettei kaverille tulis paha mieli sen omasta revenneestä lipusta.

Mitäpä siihen voi sanoa..

Hätäistä

Sain kunnian tehdä veljelleni kihlajais kakun. Harmittaa, että olin vielä ihan puolikuntoinen sitä tehdessäni, niin se nyt ei ollut ihan täydellinen..

Ideana oli nuorekkaan romanttinen kerroskakku.

Aamulla massoja kaulitessani tärisytti ja uuvutti ihan kamalasti. Sitten nousi tuskan hiki pintaan. Kyllä oli inhottava tunne.

No parhaani yritin.

Lopputulos on tässä.

Taempana näkyvä kerma-hedelmä kakku on erään toisen kakkumaakarin taidonnäyte.

En tavallisesti tykkää käyttää hopeahelmiä niiden kovuuden vuoksi. Itseasiassa jopa purkin kyljessä lukee, ettei suositella syötäväksi, koska ne ovat niin kovia.

Pienemmässä kakussa ei ollut mitään. Siis gluteeniton, maidoton, eikä paljon muutakaan allergisoivaa. Hyvän makuinen, ainakin omasta mielestäni.

Muita kakkuja en sitten maistanutkaan, kun ei ollenkaan tehnyt mieli makeaa, ja sekin, etten ole lainkaan kakku ihmisiä;)

Tuota pikkuista kakkua maistelin myöhemmin, kun sitä jäi tähteeksi ja kulkeutui sitten meillekin.

Jälkimaininkeja

Sen verran oli rankka tauti, että edelleen ollaan kaikki väsyneitä. Voitaisiin nukahtaa missä vaan milloin vaan, ainakin melkein. Hetkeksi jos pysähtyy, niin jo on vaarassa nukahtaa.

Pikkuemäntä on kokenut tämän hyvin konkreettisesti päivittäin..

Neiti nukahtelee milloin keinutuoliin, niin kuin kuvassa, milloin kesken uhmistelun lattialle. No, päikkäreitten jälkeen sitten taas virtaa piisaa:)

Isoisänalle auttaa

Olen yrittänyt ja yrittänyt houkutella perhettäni edes Tukholman risteilylle. Mies ei laivalle menosta perusta punaisen puupennin vertaa, ja lapsia jännittää. Myönnän, että itsekin jännitän joka etki laivalla, että uppoaako se, ja nukun todella huonosti. Laadin pelastautumis suunnitelmia, ja myrskyssä sätin itseni matoa matalammaksi, päässäni kauhukuva uppoavasta laivasta, ja lapsista hädän keskellä.

Että siltappaa, ja silti olen sinne menossa.

Noh, eilen jutustelin kylkeeni liimautuneelle, maailman suloisimmalle poikalapselle, ikiomalle Sankarilleni risteilystä.

Lähtisitkö äidin kanssa risteilylle?

No en. Jos se laiva uppoo. Mie pelkään kyllä sitä.

Mutta siellä on niin ihanat seisovat pöydät, ja vaikka mitä jälkkäreitä.

Voijaanhan myö tehä sellanen kotiinkin.

Kuule, ei äiti jaksa sellasta tehdä.

Ai. No pyydetään Isoisänalle (Titi nallen isoisä, nikkaroija nalle) tekemään se. Sie voit sitten leipoo kaikenlaisia herkkuja.

Siis millainenkohan kuva Sankarilla nyt olikaan laivan seisovasta pöydästä?

Ihania välähdyksiä lasten ajatusmaailmasta<3

Nyt kun ollaan oltu tässä taas terveinä muutama päivä (melkein kaikki), niin olen kyllä nauttinut ihan tosi paljon lapsista ja heidän ihanista tarinoista, ja touhuista.

Kipeänä vain toivoi, että päivät kuluisivat ja kuluisivat, että tulisi parempi olo. Selviytymistaistelua parhaimmillaan.

Sankari pohti tässä avioliittoakin yhtenä päivänä. Se nyt on selvää, ettei sitä voi solmia sukulaisen kanssa, mutta Sankari ihmetteli, miksi isi ja äiti on voineet mennä keskenään naimisiin, kun ne on sukulaisia.

Kun teillä on sama sukunimi!

Selitin, että äiti otti isin nimen kun menimme naimisiin.

Kerroin, että enolla ja tämän morsiamellakin on nyt eri sukunimi, mutta kun he menevät naimisiin niin siitä tytöstä tulee.. (tämän pitemmälle en ehtinyt kun Sankari huudahti silmät ihastuksesta pyöreinä, hyvin onnellinen ilme kasvoillaan)

Krista Kosonen!

Hurraa

Takana on ehkä kamalin ikinä sairastamani tauti. Tai oikeammin, kamalin perheemme sairastama tauti. Yksikään ei säästynyt, ja rankkaa oli. Isotytön loma meni kokonaisuudessaan potemiseen, eikä tyttö saanut nauttia päivääkään lomasta. Säälittää tuhottomasti.

Isotytön kanssa söimme vielä antibiootti kuuritkin. Kyllä on kaikenlaista riesaa liikkeella, ei voi muuta sanoa. Kahta eri infulenssaa ja noroa, joten vielä voidaan joutua yksi infulenssa sairastaa ja se noro. 

Onneksi toivuimme kaikki kuitenkin siihen pisteeseen, että saatoimme juhlia veljeni kihlajaisjuhlaa lauantaina! Aivan mahtavan nuorikon hän on itselleen saanutkin:) 

"Sisko toivoo kaikkea hyvä tästä eteenpäin.."

On se nuori rakkaus jotain käsittämättömän ihanaa ja suloista<3

Silti, en mistään hinnasta palaisi siihen aikaan. Se on koettu ja eletty, ja eteenpäin mennään.

Tässä sairastellessa, tämä olemassa oleva vastuu tuntui raskaahkolta kantaa. Varsinkin siinä kohtaa, kun Sankari elpyi entiselleen, mutta aikuiset olivat vielä kuumeen kurimuksessa. Sankarin liikkeiden katsominenkin tuotti tuskaa.

Sanoinkin sitten ääneen toiveeni.

Voi kun teille saatais lastenhoitaja joka pitäis teidät tyytyväisinä omissa huoneissa leikkimässä.

No siihen ei kyllä kukaan pysty!

tokaisi Sankari palauttaen kuumehoureisen äitinsä takaisin maan pinnalle.