torstai 25. lokakuuta 2012

Egologista kauneutta

Kuten jo aiemmin totesin, on ekoilu vuosien mittaan hiljalleen saanut jalansijaa minunkin ajatusmaailmassani. Eikä edelleenkään niinkään siksi, että haluaisin valinnoillani tehdä ympäristötietoisempia valintoja, vaan sikis, että en halua omalle iholleni, hiuksilleni, enkä elimistööni -saati lasteni- tunkea aineita joista voidaan epäillä, että niillä olisi haitallisia vaikutuksia. Me kuitenkin altistumme jatkuvasti ilmansaasteille suoraan ja välillisesti jopa ruuan kautta jne jne. Siksi en halua kuormittaa itseäni enää yhtään enempää.

Käytin tässä hiljattain loppuun shampoot ja hoitoaineet, joita olen kampaamosta ostanut. Niissä on järestään silikoneja (-cone loppuiset, nämähän tekevät ihon/hiukset miellyttävän tuntuisiksi, mutta samalla estävät hyviä ainesosia imeytymästä ja esimerkiksi kosteusvoide ei tee sitä mitä pitää jos siinä on silikonia -siloittaa mutta ei hoida ja hiusten suhteen sama, tulee sellainen huijausefekti ja rasva valuu pestessä/hikoillessa pois, testatkaapa; silikonia sisältävää rasvaa käsiin ja peskää tunnin päästä niin rasva lähtee pois. Mutta esimerkiksi Bio-Oil jota saa apteekeista imeytyy eikä peseydy pois vaan todella hoitaa ja suojaa.), Sodium laureth sulfaatteja ja/rai parabeeneja. No, nettisurffailuni tuotti tulosta ja löysin miellyttäviä vaihtoehtoja.

Tämä shampoo sopii hyvin värjätyille hiuksille.
Sen pariksi ostin hoitoaineen samaa sarjaa.

Olen nyt niitä viikon ajan käyttänyt, eikä tämä kuontalo ole hullummaksi mennyt. Näissä on miellyttävä hedelmäinen tuoksu, mutta se tulee ilmeisesti luontaisista aineosista jotka on kaikki reilusti tuotteen kohdalla verkkokaupassa kerrottu. Siis jokainen ainesosa on mainittu ja tehty tiettäväksi jo ennen ostopäätöstä. Tuoksuherkälle siipalleni nämä myös tuoksunsa puolesta kelpasivat, eivätkä ärsyttäneet niinkuin kaikki muut tuoksut tekee.

Hiukset ovat pehmeät, ja peseytyvät hyvin, eivätkä rasvoitu nopeammin. Hiuksiin jää puhdas tuoksu, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti tuoksua tuotteesta.

Täältä löydät halutessasi tuohon verkkokauppaan ja löydät myös myymälän sijainnin.
Sen verran plussaa täytyy mainita toimituksesta, että se oli todella nopea, ja tuotteet oli pakattu hyvin. Lisäksi minulle oli laitettu mukaan erilaisia kivoja pikku yllätyksiä. Tekivät siten minusta kanta-asiakkaan ja esimerkiksi vastaavanlainen yövoide ja päivävoide joista sain näytteitä ovat seuraavana hankintalistalla.

Ehkä myöhemmin lisää aiheesta..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti