Välipostaus

Superihanaa kesälomaa kaikille!!

Hupsista..

Nyt tuli kyllä mahdottoman pitkä väli tähän kirjoitteluun:)

Anteeksi nyt kovasti. Onpahan vaan jälleen takana aikamoisia huiske viikkoja, ei puhettakaan tasaisen rauhallisesta arjesta;) Kevätvauhtia, tai itseasiassa, kyllä nyt taitaa jo kesätahti olla päällä.

Postattavaa olis paljon, mutta otetaan yksi asia kerrallaan.

Ensinnäkin, Sankari oppi ajamaan ilman appareita. Jippii!

Ei olla koskaan aiemmin yritetty sitä, ei edes ehdotettu. Niin nyt kävikin sitten niin, että eräänä kauniina sunnuntaina Sankari vaati yks kaks, että apparit pitää irrottaa. No, lähdin sitten melko innottomasti etsiskelemään naapurin työkaluvajasta sopivaa lenkkiavainta.

Sitten talutettiin pyörä tien varteen, ja noh -siitä se sitten lähti. Seuraavana päivänä Sankari tuli luokseni kysymään

Äiti, miksei minulle järjestetä juhlia kun mie opin ajamaan ilman apupyöriä kun siskollekkii järjestettiin ne lukujuhlat?

Kyllä hävetti! Olisinpa itse ymmärtänyt sitä ehdottaa. Jotenkin tämä latvalaho on nyt vaan niin pitkälle edenyttä, ettei tuollaisia perusselvyyksiäkään tajua;)

Tottakai pitää juhlat järjestää tuollaisen saavutuksen kunniaksi, ja sitten myös järjestettiin. 

Nyt ollaan eletty myös hyvin haikeita hetkiä.

Sankarin tie kerhopolulla päättyi tänään ja kesäloman jälkeen alkaa vaellus eskarin kautta koulutielle. Meillä on edessä ensimmäinen syksy sitten vuoden 2007, kun emme kuljeta ketään lapsistamme kahdesti viikossa kerhoon. Pikkuemäntä ehkä aikanaan sinne (toivottavasti) pääsee, mutta toistaiseksi kerhoilut ovat siltä osin ohi. 

Sankari itki viime viikolla jo kerhoikävää.

Minullekin tulee ikävä. Vaikka meillä on Pikkuemännän kanssa mahdollisuus kerhoilla perheille tarkoitetun toiminnan puolella jopa kolmesti viikossa, on tämä siitä huolimatta eräänlainen luopumis etappi. Sankari ei ole enää kerhoikäinen.

Meillä on ollut niin huippu ihanat ihmiset aina tuolla kerhon puolella, että ei ole kyllä mitään poikkiteloista sanaa sanottavana. Todella ihania ihmisiä. 

Heillepä siis suuren suuret kiitokset!

Nauttikaa kesälomasta,

nauttikaa rakkaista.

Muistakaa olla kiitollisia,

muistakaa pitää huolta itsestänne.

Kaiken kääntyvän parhainpäin mä toivoisin,

ilon onnenkyynelten soisin!

<3

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin:)

Alla kuvia kakkusesta jonka Sankari vei tädeille ja kavereille kiitokseksi kaikesta.

T-T tulee kerhon nimestä.

Väri oli Sankarin valitsema, koska se on iloinen väri autolle.

Silmiä tämä auto ei saanut, vaikka nykyään jokaisessa lasten autokakussa taitaa sellaiset olla..

Vautsi! Siinä on kukkia! Ja tulimoottorit!!

Loppusilauksena kakku sai vielä helmiäishohteen pintaansa. Sitä ei valitettavasti näissä kuvissa näy. Maltoin olla sen blingblingin kanssa tällä kertaa maltillinen;)

Ja seuraava postaus sisältää kiitoksen Annuliinalle..

Sitä itseään

Eli vatsatautiahan tämä sitten oli.

Aloin vähän sunnuntaina epäillä kun ei Sankarille sitä kovaa kuumetta kuitenkaan noussut, että ei tainnutkaan olla rokotteessa nyt vikaa.

Mutta voiton puolella ollaan.

Isotyttö ei ole edes tähän vielä sairastunutkaan.

Sankari on ihan terve ollut jo eilenkin.

Itse kärsin eilen, ja illaksi sain melkein 40 kuumeen.

Rajuin tämä oli ehdottomasti isännällä, ja seuraavaksi Pikkuemännällä.

Mutta, taas siirtyy moni juttu.

Huomenna luulen jaksavani aloittaa lattioiden ja pintojen pesun. Saadaan bakteerit kuriin, eivät ole sitten muihin tarrautumassa.

Kyllä tässä itse edelleen sellainen kissanpentu on, heikko ja tekisi mieli vähän uikuttaa. Vaan ei auta ei. Minun sairastelu loppui viime yönä klo 1.27 kun alkoi ilmetä uusia potilaita.

Näinhän se menee, ihan joka perheessä<3

Kiitos ihana ystävä puheluista.

Ne on olleet päivien kohokohtia<3

Ompelukone laulaa

Viikon loppupuolella oli täällä Euro kankaassa -20%. Täytyihän se käydä vähän hamekankaita hakemassa. Entisiäkin kankaita lojui käyttämättöminä pussukassaan, joten ihan ensiksi piti saada ne pois alta.

Pussistahan löytyi mustaa velouria kolmeen pipoon.

Fuksiaa velouria ruusukkeisiin.

Pari mustaa suurta nappia.

Turkoosia fleeceä tähteen.

Aniliinia ja turkoosia trikoota vuoriksi.

Ensin esittelyssä Pikkuemännän pipo.

Tyttöjen pipoista tuli pitkän malliset, niin ne menee kivasti rutulleen niskaan. Idea näkyy paremmin Isotytön kuvissa, kun Pikkuemäntä ei nyt taas oikein suostunu yhteistyöhön. Se on aina pienestä kiinni tämän neidin suhteen..

Ruusukkeessa on vähän eroa tytöillä. Pikkuemännällä on tollanen pehmeen pyöree, ja Isotyttö sai hattuunsa reunalta ommellun ruusukkeen, siinä on vähän särmää.

Sankarimme hattu on normi. Ei mene poimuille tai mitään.

Tähti on rosoinen, kaksinkertainen.

Oli lapset taas niin onnellisia.

Isotyttö sanoi siinä vieressä piirrellessään, kun ompelin, että 

Oon niin onnellinen kun miulla on tuommonen äiti ja isi. Kellään ei oo parempia.

Huoh.

No tulokset on onnistuneita. Mutta sen kyllä auliisti tunnustan, että jokaisessa pipossa oli jossain vaiheessa purkamista. Kyllä osaan ola aika luupää kun en opi kerralle. Että kun oli jo kolmas SAMANLAINEN pipo menossa niin edelleen tuli moka!

Sitähän vois vaikka väsähtää tähän ainaiseen turimiseen;)

Eilen meillä alkoikin päivä railakkaasti kun olin juuri luotsaamassa lapsia kohti pihatalkoita, niin Sankari heittikin laatat osittain eteisen lattialle, ennenkuin ehdittiin oikeeseen paikkaan.

Ei siinä mitä. Ei menny ees matolle, mutta kun Pikkuemäntää tietysti kamalasti kiinnosti että mitä mitä, niin käveli sitten muutamaan kertaan yrjön yli ja siinä meni sitten se valkee mattokin.

Kun muita mahataudin oireita ei ollu niin aluksi epäilin uutta allergia lääkettä, jonka sivuvaikutuksissa pahoinvointi on mainittuna.

Sitten tuli se AHAA-elämys.

Eli musitin että maanantaina poitsuun pistettiin se eka mpr-piikki.

Isotyttö sai samat oireet 7vrk:n kuluttua kyseisestä piikistä ja oli kaupan päälle 3vrk 39-40c kuumeessa. Sankarille ei kuumetta nostanu, pikkiriikkinen lämpö on mutta ei muuta enää.

No, en tietysti voinu olla heti varma syystä, niin oli pakko paitsi tietysti skipata la menot, niin samoin tein myös sunnuntain. Itse kuulun siihen porukkaan joka ei halua hengittää samaa ilmaa ehkä mahatautisten kanssa, koska vihaan niin sydänjuuriani myöten tuota tautia. Joten jos on riski että meillä se olisi niin en sitten kyllä laske pesuettani ihmisten ilmoille.

Kyllä se nyt kuitenkin varmaan oli se mpr.

Iiihhanaa.

Sama varmaan aikanaan edessä Pikkuemännällä.

Iiihhanaa.

Lahjavinkki

Minuun iski heti järjestelykuume, kun toivuin veljeni kihlautumis uutisesta. Teki mieleni hamstrata kaikki mahdolliset hää-lehdet ja postittaa morsiamelle, alkaa plarailla ihania hääpukuja, ja miettiä maittavaa menua.

Sivumennen mainittakoon, että vaikka postaus aiheesta tulee näin kolmisen kuukautta kihlauksen jälkeen, toivuin uutisesta hyvin nopeasti [lue: hädin tuskin vieläkään], ja olen todella onnellinen [lue: lievasti sanottuna järkyttynyt] siitä vääjämättömästä lopputuloksesta joka tälläkin seurustelulla näyttää olevan. Onneksi morsian on kuitenkin valloittavan suloinen [vaikka hän nappasikin veljeni].

Onneksi maltoin itseni, sillä makumme tuntuu olevan hiukan erilainen. Tärkeintähän on, että nuoripari saa juuri sellaisen hääjuhlan kuin he itse haluavat. Toisaalta, tuollainen höösäys kuuluu morsiamelle ja hänen siskoilleen, ja kaasolle, ennemminkin kuin minulle;)

Yhden ehdotelman kyllä tuossa värkkäsin hääkutsuksi, ja siihen mätsäävän namurasian ja ohjelmakortinkin. Ne ei vaan iskeneet läpi:) Mutta ne on minusta kyllä niin kivat, että otanpa joku kerta kun saan ne takaisin, valokuvat ja laitan tänne, jos joku vaikka haluaakin noita ideoita hyödyntää.

Muistan kun aloin kymmenen vuotta sitten suunnitella omia häitäni. Tyylini oli silloin yhteen sopiva tulevan kälyni kanssa. Nyt jos saisin, olisi pitsiä ja tylliä, olisi kimalletta ja glamouria.

Onneksi kuienkin on ne omatkin juhlat kesällä tulossa, ja sinne -voi pojat - sinne kyllä tulee stten kaikkea ihanaa, sopivasti. Toivottavasti eniten tulee hyvää fiilistä<3

Sen verran kuitenkin ennen kihlajaisia sallin itseni innostua, että kävin shoppaamassa jokaisen hääparin must-tuotteen..

Hääkirjan, jonne voi tallentaa muistoja ensi tapaamisesta lähtien, aina yhteisen katon alle muuttamiseen saakka. On siellä toki pienet paikat aina rubiini-hääpäivään asti, joihin voi merkkailla omia ajatuksiaan ylös. Oisin niin halunnu silloin kymmenen vuotta sitten tuollaisen. Tein sitten hiukan sinnepäin tyyppisen kirjan sellaisesta valkopaperisesta muistikirjasta.

Tuo ihana aarre nuorelle parille sai päälleen sellofaanihunnun, jonka koristelin väreihin sopivilla helmillä..

Ei vaan, iltahan on nuori. Jotain pitää nyt tässä keksiä:) Alkaisko ommella..