Kodin onneksi

Osallistuin netissä kuvakilpailuun kautta arvontaan, jossa piti kuvata asia joka tuo onnea kotiin. 

Tässä nyt oli ehkä tarkoitettu esineitä, tarvikkeita, koneita tai kalusteita. Perusteluille ei ollut varattua omaa kenttää, joten pelkkä kuva lähti matkaan, kera yhteystietojen. Olisi ollut kiva perustella omaa kuvaani.

Meillä arvostetaan yön rauhaa. Keskeytymättömiä unia, ja tasaista tuhinaa. Siinä oman osansa tekevät nalle ja lampu, jotka tuudittelevat omistajansa yleensä melko pikaisesti sikeään uneen, josta aamu aikanaan aina herättää.

Liian lähellä ovat ne yöt, kun Pikkuemäntä tarvitsi ruokaa. Yöt, kun päivän tapahtumia käytiin läpi, ja nitistiin. Enää ei pelota käydä nukkumaan. Ei pelota, että ehtiikö nukahtaa vai nukkua. Ei tarvitse katsoa kellosta, että kaksi tuntia, niin korkeintaan kaksi tuntia, ja rukoilla että uni tulisi jo, että oikeasti saisi nukkua kaksi tuntia.

Me emme tee yöretkiä. 

Me emme valvo kahteen yöllä.

 Me emme nouse kolmelta ihastelemaan luontoa.

(No mies saattaisi noustakin, vaikka Saimaan pintaa ihastelemaan)

Me nukumme.

Uni tuo kotiimme onnea. 

Uni tuo levänneitä aikuisia, reippaita lapsia. Uni tuo yhteistyötä ja harmoniaa, riitojen ratkomista ja sulaa sopua. Uni auttaa rakastamaan ja antamaan anteeksi. Uni auttaa olemaan parempi ihminen. Uni tekee elämän kauniimmaksi.

Joten meillä ei ole mitään vimpainta, joka toisi onnen. Meiltä hiljattain hajosi pyykinpesukone, ja uuden odottaminen oli tuskaa. Mutta likapyykki ei kiristä välejä, eikä hermoja. Se ei saa lapsia riitelemään. Vaikkakin täytyy myöntää, on se vaan niin ihana vehje.

Meidän onni on nalle ja lampu, ja eräs pitkäkorvainen pupujussi:)

ps. puolen tunnin kuluttua Norwegianin klo 8.10 suomen aikaa noussut lento laskeutuu Lontooseen, 

me emme vain ole kyydissä:/

Elämä on..

..suklaarasia, koskaan ei tiedä mitä saa.

Vai miten se meni.

Nautitaanpa helteistä, pian ne loppuu. Omalta osalta nautiskelu ei nyt suju ihan niin kuin oli suunniteltu. Helteet ei paljon lohduta. Ärsyttää kun paita liimautuu ihoon. Inhottaa kun on jano koko ajan. En katsonut peliä illalla, ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. En tiedä katsonko niitäå enää ollenkaan näiden kisojen osalta.

Ensimmäistä kertaa ärsyttää mennä töihin. Väsyttää, että on taas täyteen ohjelmaa tuupattu päivä. Ja sama rumba alkaa taas maanantaina, se jo itkettää jos alkaa ajatella.

 Tämä negatiivinen energia kannattaneekin suunnata raivokkaasti kotitöiden parissa.

Ensimmäinen koneellinen talvitoppiksia pyörii jo..

Kuinka totta tuo miete sitten taas onkaan. Ja eikö juuri ne pettymykset ja epäonnistumiset elämässä, niiden kohtaaminen ja kestämisen taito, olekin yksi niistä kalleimmista läksyistä jotka haluaisi lapsilleen oikein opettaa. Ehkä tuon mietteen kautta niitä onkin helpompi käsitellä;)

Aurinkoista päivää,

hikoilkaa ja juokaa. Ensi viikolla kuulemma taas paleltaa:P

Bad bad mom

Sankari osallistui tänään eskarin naamiaisiin. Ja ilman muuta hän ei halunnut sitä samaa pukua jonka viimeksi tein.. Ei, vaan nyt oli toiveena Batman!

Tässä nyt on ollu taas kaikenlaista, joten eilen sitten aloin tätä pukuasiaa hoitaa. Ehdotin, että jos löytäisin kaupasta valmiin puvun niin voisiko se millään passata. No, kyllähän se kävi. Kunhan on Spiderman, Superman tai se Batman.

Löytyi yksi ainoa Spiderman puku, ja sekin oli koon verran liian pieni. En halunnut sitä sitten ostaa. Kikkanaa jo valmiiksi. Mikäpäs siinä, eikun Eurokankaaseen.

Ja minä, minä rakastan jääkiekkoa. Ja nyt kun ei niitä pelejäkään enää näytetä kuin pelkät suomi-pelit, kaikki muu tulee maksukanavilta:/

Ja minä, minä istuin kaksi ekaa erää ompelemassa. Ja jo ennen niitäkin.. Eka siipi oli ylipieni, ja se meni siis hukkaan. Lopulta kuitenkin onnisti ja alkoi homma rullata.

Viitan sijaan tein jotain vähän epätavallisempaa, eli siivet jotka kiinnitettiin lenksuilla jalkoihin ja käsivarsiin. Nahkajäljitelmä oli nappivalinta.

Tuo logo ei ole vänkyrä! Se vaan näyttää siltä. Fleece toi ihanaa tekstuuria<3

Sen yhden siipikokeilun takia kangas meinasi loppua, niin jousuin tekemään paitaan takasauman.

Helmat hapsutin sitten toisen erän lopussa ja erätauolla.

Tuntui aamulla ihanalta, kun yks täti ihasteli pukua niin Sankari totesi

Eikä oo muuten kaupasta ostettu.

Omalle äidille tietty laitoin kuvan, niin hän oletti että puku on ostettu. Korjasin sitten myöhemmin, että ostettu on 1,5m nahkajäljitelmää ja 20cm keltaista fleeceä.

Mutta päivän saldo.. viikon saldo on kuitenkin paha äiti. 

Yks päivä nimittäin ovelle saapui paketti, joka oli osoitettu Sankarille. Paketin lähtömaa oli U.S.A. Sieltä paljastui kauko-ohjattava lentohärveli, jonka eräs hieno kaveri oli halunnut Sankarille lahjoittaa. Eilen sitten testasimme vehjettä pihalla, ja päätin auttaa alkuun auttamalla härvelin ilmaan. Se kuitenkin otti korkeutta, lensi kauas ja katosi.

Paha äiti.

Onneksi Sankari ei ole minulle vihainen. Mutta ensi viikolla tilaan uuden ja sillä tavalla se vekotin löytyy sitten yllättäen metsästä. Harmittaa tosi paljon lahjan saajan, mutta myös antajan puolesta. Siksipä tämä asia pysyykin salassa.

Mutta kuka antaa anteeksi äidille?

Must have

Päätin hemmotella itseäni jollain, minkä varsinaisesta tarpeellisuudesta en voinut olla aivan varma.

Olen tuota vehjettä jo jonkin aikaa netistä katsellut, mutta siihen katseluun se on aina jäänyt. Nyt sitten päätin rohkaistua ja luottaa lupauksiin aamupörrön talttumisesta. Vakuutuksiin "kuin suoraan kampaajalta"-lookista.

Koskaan en ole ollut föönaaja tyyppiä. Se on suorastaan raivostuttavaa puuhaa, varsinkin, mitä pidemmät hiukset. Käsi väsyy ja hermo menee. Tuskan karpalot helmeilevät otsalla ja voi sitä onnetonta joka sen homman uskaltaa keskeyttää.

Toisten tukkaa on ihan kiva föönailla, mutta omien kanssa menee hermot.

Viime vuoden vinkei föönaus sattui 6.7 aamuna. Silloin tähän meille kotiin tuli kampaaja lähinnä minun, vaikkakin lopulta kaikkien, hiuksia laittamaan. Viiden maissa pesin tukan ja kipitin sitten kylpytakki päällä talon nurkalle hiustenkuivaaja kädessä. En silloin hirvinnyt kuivattaa tukkaa sisällä, ettei vaan muut herää liian aikaisin.

Kuivasin silmät ristissä, varpaat yönkasteisessa heinikossa. Hiustenkuivaaja talonnurkan pistorasiassa.

Sitten sisällä huomasin, että tukkaan oli jäänyt pesemätön kohta :/ joten eikun uudestaan suihkuun ja talon nurkalle. 

Jos joku naapurin mamma on ollut hereillä siihen aikaan, niin on ollut huvia aamukahvilla :D

Sittenpä se kauan odotettu härveli saapui.

Siis ihan hervottoman kokoinen pakkaus!! Laitoin paketin päälle A4:n kuvaamaan kokoa..

Välipohjakin oli.

Ja pohjalta löytyi se odotettu.

Oli kyllä niin napakkaan pakattu ettei heilunut eikä hölskynyt.

Heti samana päivänä oli päästävä testaamaan. Ja se toteutti kaiken, minkä oli luvannut. Se antoi kaiken ja enemmän. En kadu hetkeäkään, minä jonka yksi pahanlaatuisimmista taudeista on ostajankatumuskronikus.

Hiukset todella ovat kuin kampaajan jäljiltä. Ja sillä saa taiteiltua kiharaakin. Lyhyeen tukkuuan sopii pienemmät harjakoot. Varmasti antaa volyymia ja kuohkeutta ja nopeasti.

Nyt minullakin on värkki joka mahdollistaa hiukset auki ihmisten ilmoille menon, ilman sen suurempia kommervenkkejä!

Siis miten naiset on ikinä tulleetkaan ilman tätä toimeen!!!

Tyhmä idea

Jonka kuitenkin toteutin..

Ja lopputuloksen voit nähdä täältä!

Ihana Iines neitonen 9kk

Kaikilla tarinoilla ei ole..

.. onnellista loppua. Niillä ei ole loppua ollenkaan. 

Mistä tietää, että tarina on pitkä? Kun se on liian pitkä kerrottavaksi kerralla. Silloin tulee tauko. Eikä kukaan tykkää tauoista. Kaikki vihaavat taukoja.

Mutta aina niille ei mahda mitään.

Tällaisia taukoja minä vihaan, ja niin vihaavat kaikki.

Eikä siihen pysty sanomaan mitään.

Ei muuta, kuin että

jatkoa odottaen...

Uusia elämyksiä

En ole ikinä ollut katsomassa mitään urheilua livenä. No, kyllä tietysti hevosurheilua, ja lasten urheilu juttuja, mutta en jääkiekkoa, jalkapalloa..

Nyt sekin kirja on avattu. Minulla on aina ollut haaveena päästä katsomaan NHL-pelejä, mutta arvatkaapa vaan kerran jos toisenki, olenko ikinä saanut sitä edes todellisen suunnitelman asteelle. Se onkin tässä vuosien kuluessa haalistunut, ja melkein unohtunut, kunnes viime viikonloppuna (kiitos Viasat Hockey Finlandin) löysin tuon unelman jälleen. Ja nyt, kun olen päässyt livenä yhden suomi pelin katsomaan, niin ai että.

Olihan tuo harjoitus peli -EHC-turnaus Saksaa vastaan, sellaista lätkimistä, eikä kummallakaan joukkueella todellista taistelutahtoa ja hampaat irvessä yrittämistä ollut. Toki niillä kokemattomammilla Suomen pelaajilla, joilla oli näytön paikka valmennusjohdon edessä, oli nälkää vähän näyttää.

Oli ihan huippua mennä. Ja kyllä oli perhosia vatsassa odotellessa peliin pääsyä. Olen tiettävästi hyvin objektiivinen pelin katselija ja urheilun seuraaja, vaikkakin täytyy myöntää, että kyllä tietyt pelit vaan sytyttää. Aina se oma puolikin kyllä löytyy. Tosin, kun Suomi ja Slovakia pelaa lätkää, olen onnellinen voitti kumpi tahansa. Kaikkien aikojen suosikkipelaajiini kuuluukin Slovakki Miroslav Satan, Ed Belfurin jne lisäksi;) 

Ja nyt löytyi kyllä uus symppis suosikki pelaaja!! Ja tietty Saksan joukkueesta. Meillä oli kiire kotiin heti pelin jälkeen ystäväni kanssa, mutta pakko oli sen verran hallia kiertää, että käytiin pukusuojien ulko-ovilla tsekkaamassa, josko pelaajia olis ulos tulossa. Enne peliä Komarov tai Karalahti olis ollu kova juttu, mutta pelin aikana Constantin Braun vei kyllä totaalisesti mielenkiinnon. Eikä vähiten jäähypenkille joutumisensa ansiosta..

Siinä ovella väristessä -muuten kun on tarpeeksi kylmä, voi polvilumpiotkin täristä! - ovesta tuli tyylikkäästi harmaantunut Saksan huoltoporukan jäsen raahaten luistinten teroitinta ja kahta mailabägiä. Paikalle peruutti myös kuormuri, jolle huoltaja alkoi tavaroita raahata. Nappasin siitä sitten yhden mailabägin ja vedin sen samaan tapaan kuormurille. Setä yritti kivasti kiittää suomeksi. Kun hän vielä tuli ulos pyörimään, kysyin, milloin Braun tulisi ulos. Hän lupasi käydä tarkistamassa, ja pian saatiin vastaus: 2min!

Sieltä hera 90 tulikin alta aikayksikön.

Sitten pitikin jo juosta kotiin, eikä hieman kitkerä vastaan otto viime tipan saapumisen johdosta paljon mieltä painanut;)

Paikalla oli tottakai ne riivatun tv-kamerat ja jo illalla bongattiin itsemme niidenkin taltioimana, mutta onneksi kaukaa ja sumeasti, joten vain varmaan itse itsemme löydettiin yli 2000 päisen yleisön joukosta. Selostajana toimi Mertaranta yksinoikeudella ja pitihän se käydä pappaakin moikkaamassa;)

Arvatkaa vaan, poltteleeko NHL nyt..

Thank YOU my friend<3

toitatoita

Jees. Eli nyt olen astunut varsinaiseen työelämään, yli yhdeksän vuoden tauon jälkeen;) Viime vuosina oli toki ihania esittelyaikoja, joista nautin todella kovasti. Se oli sellaista ihanaa, ihmisläheistä työskentelyä, joka sopi minulle kuin nenä päähän. Myyjän työ olisikin kivaa. Luulen, että nimenomaan esimerkiksi muodin tai kosemetiikan parissa. Omasta kotikaupungista tulee pari liikettä mieleen joissa olisi varmaan ihanaa olla töissä.

Mutta nyt teen ihan toisenlaisia hommia, henkilökohtaisena avustajana, ja nautin kovasti:) Hyvin erilaista kuin olen koskaan ajatellut. Ehkä jopa joskus olen saattanut ajatella, etten pystyisi sellaiseen. En ole varma, mutta olen saattanut hyvinkin ajatella niin. Tässä kuitenkin kun väkisin aikuistuu, on oma mielikin muuttunut hyvin erilaiseksi, kuin se oli esimerkiksi silloin kun solmin avioliiton, tai kun sain Isotytön.

Elämä ja sen muutokset muuttavat ihmista. Omasta mielestäni olen ihan eri ihminen kuin kymmenen vuotta sitten, mutta niin on kyllä esimerkiksi oma puolisokin. Tässä sitä onkin yhdessä muututtu ja samalla uudelleen tutusteltu;)

Ihanaa kuuluu elämään myös sen osalta, että piiitkän tauon jälkeen sain elämääni myös sellaisen sydän ystävän. Sellaisen jolle voin soittaa tai näpytellä milloin vain ja ehdottaa mitä vain;) Samanhenkisen ja seikailuihin valmiin ihmisen. Se on ollut tässä nyt viime aikoina suuri riemun aihe. Ehdin jo ajatella, että tässä elämänvaiheessa ei vissiin sitten ihmisillä sellaisia ystävyyssuhteita olekaan. Mutta minulla nyt on. Ja se on mahtavaa:D

Meillä onkin ihania uusia elämyksiä tulossa, jo heti torstaina.. Mie niin toivon, että osaan olla ihan iisisti ja liikaa kimpoilematta ja innostumatta. Saatan muuten olla paikallislehdessä, tai vaikka kymppi uutisten kevennyksessä. Ja sit mie romahan! Ukko ei laske minuue nää ikinä minnekkään!

Mutta siis, työelämä on vaatinut ainakin näin aluksi kyllä veronsa. Se vähentää heti yhteistä aikaa puolison kanssa, tietysti. Koska tarkoituksena on, ettei muksut sinne hoitoon menisi nyt. Niinpä minä olen töissä kun mies on kotona ja päinvatsoin.

Toki, minun tuntimäärä on niin onnettoman pieni, että kunhan nyt alkuun pääsen, niin eihän tässä mitä. Kivaa vaihtelua vain, ja ideana on ottaa pikkjuisen lisää töitä myöhemmin. Näillä nyt ainakin kesän yli.

Ihanaa kun on kevät, ja alkaa paikat kuivua. Ulkonakin on mukavaa olla. Nyt kun on noita pyhiä edssä, niin pitäiskö alkaa touhutakin pihan kimpussa. Harava kauniiseen käteen ja siltappaa;)

Ihana päivä

Siis eilen tuli leivottua yhdessä Isotytön kanssa ja kun illalla tökkäsin, ehkä hiukan vielä lämpimänhöntorttusen jääkaappiin, en ollut lainkaan varma, että se olisi onnistunut tuotos. Kyseessä oli itselleni entuudestaan täysin uppo-outo -liian helppoa ollakseen totta- resepti..

Siis niin niin niin superhyperhyvää ja ihanaa kakkua!! Ja sen verran ylihelppoa tehdä, että menee tuotantoon kyllä uudemmankin kerran!

Kohta pitäisikin alkaa vääntämään nakkikeittoa poppoolle ruuaksi.

Jee, mie tukkaan nakkikeitosta, siun tekemästä. Siun huvasta, kauniista nakkikeitosta.

Näin väittää Pikkuemäntä, mutta annahan olla, kun on lautanen soppaa edessä, voi tukkaamiset olla unholassa.. Ehkä sieltä sitten kuuluu jotain sellasta, että mie en tukkaa siusta kun sie teet nain pahaa uokaa.

Se kuulostaa kotoisammalta ja tutummalta. Olen jo lopettanut kulinaarisen taitamattomuuteni harmittelun, sillä mitä vaativamaa ruokaa yritän valmistaa sen varmempaa on myös se, ettei se kolmikolle iske. Joten pysytään suosiolla tutuissa ja turvallisissa pahoissa, kun hienoissa uudemmissa pahoissa;)

Oltiin tuossa melkein koko sakki kauppareissulla hankkimassa jääkaapin lampulle seuraa. Siinä alkoi sitten Pikkuemäntä vaatia jotain mukavaa itselleen, ja joutui pyyntöineen torpatuksi. Vastaus kuului selvästi.

Sillä tavalla ei se uhteiskunta puoli että lapsille ei anneta mitään. Niin. Sillä tavalla se uhteiskunta ei puoli.

Olispa ollu joku kuulemassa. Se olis kyllä pelastanu varmasti melkein kenen tahansa päivän tai ainakin kauppareissun.

Tässä on nyt tullu tosi tutuksi tämä taksikuskin ammatti. Ei sen siunaamaa päivää, ettei tarvitsisi lapsia tai edes yhtä heistä jonnekin olla kuljettamassa. Ja täysin absurdi käsite on myös sellainen päivä, kun äidin ei tarvitsisi tehdä mitään. Niinhän se on joka perheessä. Mutta minäpäs uskallan myöntää, että kaipaan sellaista. Haluan lakisääteisen loman. Sitä on kertynyt minulle nyt 264 päivää, eli 37 viikkoa, 9,4kk. Sitä voi periä samasta paikasta kuin sitä yhdeksän vuoden aikana kertymätöntä eläkettäkin;) hahaa:D

On se elämä niin hektistä, mutta on se myös mukavaa. Koko ajan sattuu ja tapahtuu, eikä kukaan lepää laakereillaan. Yhdellä kuskausreissulla, kun jäi odotteluaikaa sellaiset kiusalliset kymmenkunta minuuttia, jotka vietimme pienempien lasten kansa autossa kadun varressa, oli aika Sankarin alkaa tuottaa elämän viisauksia. Keskustelun ja lähinnä hänen yksipuolisen tuumailunsa lopputulema oli

Sydänkohtaukseen voi kuolla, vaikkei meniskään naimisiin.

Muutosta muutosta

Heip vaan

Ajattelin muuttaa tätä blogia ainakin hetkeksi niin, että tänne pääsee vain kutsutut lukijat. Katsotaan olisko parempi näin. Jos tiedät jonkun joka haluaa taas päästä lukemaan, mutta ei ole saanut kutsua, tarvitsisin sellaisen henkilön sähköpostiosoitteen lähettääkseni kutsun.

sähköposteja voi ilmoitella johonkin sähköpostiini mikä sinulla jo on tai

emannille@gmail.com

Ystävättärelleni

Tähän postaukseen tsemppiterveiset rakkaalle ja ihanan ihmeelliselle naiselle, jonka kanssa selvitään mistä vaan. Ilo pintaan, vaikka syvän märkänis..

Voi nyt päivää

Niin paljon olis tänne kirjoitettavaa. Niin paljon, että kaikesta siitä on jo kasvanut kamala mörkö jota en oikein uskalla kohdata;) Mutta tulta päin vaan ja tässä sitä nyt tulee. Aloittelen tuoreimmista ja edetään sitten ajan kanssa sinne viime kesään saakka jolta toivon löytäväni ihania kuvia kakuista jms:)

Viimeisimmän kahvitteluhetken tuotoksia on tässä.

Näitä lähti tuossa aiemmin ystävälle kiitokseksi avusta:)

Tämäkin on sellainen kaloripommi, jonka olin jo unohtanut. Sitten lasten kerhossa sattui kerran olemaan tätä tarjolla niin minäpä sitten pyöräytin kotiinkin sellaisen. Tämä on täydellinen kahvikakku, vaikka häihin. Siskon häihin tein näitä useamman.

Uusi kokeilu. Tässä maistui rommi?? Ihme juttu, sekä paakari että laivonnainen pysyivät kyllä kaukana rommista;)

Sitten rubiinihääpäiville lähetin lahjaksi tällaisen kakun koristeen.

Pohjalevyyn maalasin lehtiköynnöstä, ja valoin sokerista punaisia -rubiini- sydämiä sinne kukkien juurelle.

Ei pääse oikein kuvissa oikeuksiin, mutta oli minusta ihan ok tuotos.

Tein tavallista paksummasta massasta, koska sitä kuljetettiin ja siirreltiin paljon, enkä voinut siinä hommassa olla itse mukana, joten oli pakko pelata varman päälle;) vaikka näppäräsorminen rouva siellä toisessa päässä olikin<3

Kevät meinaa tulla väkisin ja nyt on se ensimmäinen kerta koko pitkän elämäni aikana kun en sitä todellakaan odota saati kaipaa. Iänkaiken olen toivonut aikaista kevättä, lyhyttäkin lyhyempää talvea. Olen aina ollut sitä mieltä, että olen syntynyt ihan väärään maahan.

Nyt minusta alkaa tuntua, että ehkä viihdyn täällä Suomessa.

Nimittäin, on rakkauden puraisuiden peitossa lähes koko kroppa. Ihan kirjaimellisesti. Nilkat ja jalkaterät on säästyneet, sekä kyynärvarret ja kämmenet, eikä rintakehäkään kieltämättä ole hullummassa kunnossa. Ja kypärä on suojannut pään.

Aloittelin lumilautailun viime viikolla. Ensin menin ystävän kanssa pariksi tunniksi harjoittelemaan pelkkien lautojen kanssa, ilman hissilippuja. Pari kipeää jysähdystä, mutta ei mustelmia. Sehän meni kerrassaan hyvin. Sitten päätettiin varata kimppa tunti, ja mentiin seuraavana päivänä uudestaan.

Ymmärrystä alkoi jo löytyä paremmin, mutta eihän se vielä käytäntöön yltänyt. Meillä oli onneksi rauhallinen, ymmärtäväinen opettaja, joka ei hermostunut ja niin sitä mentiin hissillä puoleen väliin rinnettä ja sieltä sitten alas, millon milläkin tyylillä, koko tunti.

Siinä yrittäen ja ähertäen, sain sitten polviin tosi kipeää, ja illan haudoin niitä kylmäpaukkauksilla. Nauroinkin, että kun täällä on niin pitkät jonot leikkauspöydille, niin pitäisiköhän varata se polvileikkaus aika jo nyt, kun sitten puolen vuoden päästä kun sinne pääsee, on polvet jo niin skeidana, että leikkaus on todellakin tarpeellinen!

Turvotus onneksi laski ja päästiin seuraavana päivänä jo lautakauppaan tutkimaan eri vaihtohtoja. Vuokralaudalla kuitenkin edelleen mennään. Viikonloppuna sain vielä opetusta, ja sitten se alkoikin jo sujua. Hihkuin hissin juurella, että miehän opin tän ens viikolla!!

Opettaja oli sitä mieltä, että jo samana päivänä..

Viimeiseen laskuun sain alle oikein kunnon laudan, upouuden ja hienon hienon. Siis mikä fiilis. Välineillä on todellakin väliä.

Nyt niin toivon, että saisin ihanan laudan ja kengät. Minä niin toivon<3

Ei minuu purassu mikään lumilauta kärpänen. Minä vaan halusin oppia. Viimeinen virhe oli testata opettajan painostuksesta sitä lautojen prinsessaa.. sitten se kärpänen puras. Ja siitä on kämmenen kokonen mustelma takapuolessa todisteena. Se on rakkautta nyt<3 ja isosti. Kyllä minusta lautailija vielä leivotaan ja mustelmatkin paranee. Sit kun on tarpeeksi hyvä, voi murtaa vaikka käden;)

Eli rinne se on mustia merkkejään jättänyt tähänkin aloittelijaan, ja tänään niitä tulee lisää. Oikeen pelottaa mennä laittamaan sitä köppästä lautaa jalkaan, kun tiedän miten siinä käy. Mutta näinhän se on, että jos osaa mennä huonolla, osaa mennä hyvällä. Muistan tämän jo autokoulu ajoista;) Mutta hei, minulla on kylmäpussit jo pakastimessa valmiina. No worries!

Siltikin, voihan se olla, että joskus vois pakata ne muuttolaukut jonnekin ihanaan paikkaan. Ihanaan lämpöö ja huolettomuuteen. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että ne on niitä päiväunia, joita näkee jos hyvä tuuri käy;)

Sisätilat tutuiksi

Uskomaton pakkasjakso sen leudon sään jälkeen. Oon aina tykänny kovasti kovista pakkasista -sehän on pukeutumis kysymys. Nyt kuitenkin paleltaa ja henkeä salpaa. Ei ole rööriä minkä kautta kärsisi pihalla hengitellä. Onneksi Iines on edelleen yhteistyöhaluinen ja toimittaa asiansa nopsasti. Neidillä rävähtää puoli vuotta tässä kuussa mittäriin ja se tarkoittaa sitä, että hiljalleen voidaan alkaa lenkkejä pidentää ja sitten minulla onkin seuralaienn lenkeille. Ehkä se motivoi liikkumaan enemmän.

Lasten kanssa on tullut oltua pääasiassa vain sisällä. Eilen hyödynsimme yleisövuoroa jäähallilla ja kulutimme perheen voimin energiaa luistellen. Se oli mukavaa. Sankari veti satanen lasissa kaukaloa ympäri ja oli ihan puhki sen jälkeen. Tänä aamuna valittelikin kipeytyneitä jalkojaan. En ihmettele kyllä sillä menolla, jos vaikka vähän kipeytyikin.

Kuningaskin oli sitä touhua katsomassa, ja oli sitä mieltä että taitoa vain lisää, vauhtia kun on jo ihan tarpeeksi;)

Lapset ei päästä vanhempia helpolla kun pidellään pakkasta sisällä. Tehdään sitä ja tätä, ja kun ei ole mitään tekemistä ja niin tylsää. Onhan se hyvä että on välillä tylsää, kun kummasti siinä sitten alkaa aivot raksuttaa ja pian onkin jo vauhti päällä.

Välillä käy kuumana vanhempienkin aivot, varsinkin isin, kun Pikkuemäntä kysyy

Minne voi katsoa, kun ei halua katsoa minnekkään muualle?

Siinäpä riittääkin mietittävää, ainakin aikuiselle joka istuu silmät puoliummessa varhaisella aamukahvilla, tukka pystyssä, yrittäen hahmotaa, onko se unta, vai oikeaa elämää, mikä silmien edessä vilistää..

Yksi asia kerrallaan

Tästä on jo jonkin verran aikaa, kun sattui yks riemastuttava jutska, että olin jo melkein ehtinyt sen unohtaa. Varoitin heti paikan päällä, että tuo minun on yksinkertaisesti pakko tallettaa blogiin.. Onneksi muistin sen, sain nimittäin hyvät naurut -ja ihan itsekseni;)

Olin kaverin luona. Koko kaverin perhe, vaimo, mies ja lapset, olivat kotona. Tarkoitus oli, että mies katsoo lapsia, kun hoidamme pari paperiasiaa. Vähän väliä lapset kuitenkin tulivat vaatimaan huomiota äitinsä luokse. Isä aina lempeästi hihkaisi lapsia luokseen, mutta parhaiten piiperot viihtyivät juuri siellä, missä ei olisi pitänyt.

Jo mennessäni huomasin, kuinka kaveri iski piirasta uuniin. Minua harmitti, kun olin menossa suoraan hammaslääkäriin, niin en olisi halunnut purukalustoani sotata. Piirakka kuitenkin houkutteli..

Lopulta isä keksi jotain kivaa, koskapa kaikki lapset siirtyivät isän luo. Äidin ei enää tarvinnut huudella miestään hakemaan lapsia. Kuulimme kuinka paitsi lapset, myös isä olivat innoissaan puuhamassa jotain kivaa.

Nenään kantautui kutsuvasti kypsyvän mustikkapiiraan tuoksu. Äidin oli vielä pakko huhuilla miehelleen

Katsoisitko onko piirakka kypsää?

Vastaus tuli heti!

Joo joo. Lapset on täällä!

Piirakka oli hyvää, maltoin kuitenkin maistaa sitä -kera vaniljakastikkeen. 

Minä kyllä en nyt yhtään tykkää tuosta pakkasesta. Jotenkin olin jo ehtinyt tuudittautua siihen ajatukseen, että pian on kevät, ei ole kylmää. Nyt tuntuu, että kärsin kuin märkä kissa olostani täällä talven keskellä. Sen tietty myönnän, että onhan nyt kivemman valoisaa, mutta se ei nyt riitä piristämään tämän pettymyksen keskellä.

Ainut hyvä juttu on se, että kun unenlämpöisenä edelleen kiiruhdan tien poskeen aamuisin koira hihnan toisessa päässä, toimittaa koira tarpeensa kirpeässä pakkasessa ennätys nopeasti.

Tilulilulii, nyt se on auki, nyt se on kii!

Ja sit kiireesti sisälle:)

Kakkui

Aika se vaan vierähtää.. Nyt onkin kaikenlaista ollut meneillään, ja tuo koululaisten loma-aika meni oikeastaan hautajaisten tiimoilta aika näpsäkkään ohi. Leipomista siis oli tiedossa. Toki intoonnuin muutenkin leipomaan;)

Valmistin kotitekoista daimia, fudgea, tuulihatturullaa lohitäytteellä, sämpylöitä, ja tietysti keksejä lasten kanssa.

Sitten oli ohjelmassa täytskäreitä kolme kappaletta muistopuheen jälkeiseen kahvitukseen. aloitin urakan koristeista. Teinkin jotain itselleni uutta ja sen suhteen hieman kokeellistakin.

Taiteilija en varsinaisesti ole, kynä kyllä pysyy kädessä mutta jälki ei hivo edes välttävää, voin vaikka näyttää jos epäilijöitä on. Piirustusjälkeni on verrattavissa laulu ääneeni :D Että jätetään ne hommat muille.

Sen vuoksi hieman hiki kohosi pintaan kun yritin toteuttaa kakun kansia maalamalla, ja sitten noihin maalauksiin liitin "muovailemani" kukat ja varret.

Tein tarkoituksella kaikista erilaiset ja olen kyllä tyytyväinen. 

Näissä kolmessa kuvassa, kun koristeet ovat juuri valmistuneina tallennettuja, märkä väri kiiltää vähän ikävästi kameraan. 

Kuivuihan se väri muutamassa päivässä ja lopputulos oli minusta oikein kaunis.

Pystypursotuksissa jouduin ajan puutteen vuoksi turvautumaan apuvoimiin ja jotenkin meillä oli vähän hätä ja kiire, niin se kyllä näkyy jäljessä johon en ole ollenkaan tyytyväinen. Mutta kakkujen kannet on niin huomiota vangitsevat, että tuskin kukaan kovin kriittisellä silmällä pursotuksiin takertui.. luulisin;)

c MLK

Tarjolle nostettuina. Yksi kakuista jäi kylmään odottamaan vuoroaan.

c MLK

Minusta nämä sopivat tilaisuuteen ja olivat hyvän makuisiakin. Toiveena oli, että läyttäisin kaupan valmista mansikka hilloa, enkä siihen nyt oikein muutakaan voinut kerta mansikka kakku haluttiin, koskapa meille ei tullut lainkaan mansikoita pakkaseen tälle talvelle. Kovasti asiaa pähkäilin ja puntaroin, että miten ihmeessä hillolla saa hyvän kakun, ja hyvään lopputulemaan päädyin. Aion käyttää jatkossakin;)

Ystävälle olisi ollut mahdollisuus valmistaa kakku viime viikolle, mutta minusta tuntui etten ehkä jaksa, kun sitä kysyttiin ja kun asiaa harkitsin, katsoin viisaammaksi kieltäytyä kunnia tehtävästä tällä kertaa. Onneksi niin, sillä kun olisi ollut aika paistaa ja koristeita vääntää, olin kuumeessa ja edelleen on flunssa. Ääni alkaa olla jo hieman parempi, mutta edelleen on sellainen Koivuniemi tune päällä..

Sankari napsahti aamuksi kovaan kuumeeseen, joten taidetaan kaikki nyt käydä tämä läpi. Sikäli harmi juttu kun viikonlopuksi olen järjestänyt itselleni menon ja menetän pienen summan rahaa ihan hukkaan, jos en nyt pääse lähtemään. Mutta kukapa se nyt kipeät lapsensa jättäisi ja lähtisi itse reissun päälle. Katsotaan nyt, toivottavasti ei ole kipeyttä enää perjantaina kenelläkään:) Eikä se maailma kyllä siihen kaadu jos onkin, uusia juttuja ja uusia reissuja ja kaikenlaisia kyllä tulee:)

Ei ole vaikea arvata mitä täällä lapset hokee.. Eilen lähdettiin Isotytön pianotunnilta, niin Pikkuemäntä tokaisi lähtiessä piano-opelle

Mitä jäpä tuunaa