Innostuslama

Olis taas pitkä lista asioita jotka pitäisi, ja myös haluaisin tehdä. Käsityöt on jääneet aika vähälle tältä talvelta. Sukkia olen neulonut joka lapsoselle yhden parin. Sankarin sukat valmistuivat viimeisimpänä, ja hän on käyttänyt niitä innokkaasti.

Ootko sie äiti ilonen kun mie käytän näitä?

Ja äitihän on.

Löysin aivan ihanan virkkauskirjan, joka piti tietysti saada sitten itselle. Saman tien kävin kerä tolkulla lankoja kaupasta, ja aloin työhön:)

Valmistakin tuli.

Tällainen lastensarjasta tuttu koirahahmo.

Tarkoituksena oli ja on varmaan edelleen virkkailla koko sarjan hahmot leikkeihin. Meidän kaikki lapset tykästyivät ideaan kovasti. Ensimäisen hahmon virkkailin salassa, ja alunperin ajattelin, että virkkaan kaikki salaapäin, mutta ei se olekkaan niin helppoa.

Yritäpä itse kolmen lapsukaisen huushollissa pitää jotain salassa;)

Mutta jospa nyt vaikka tänään kaivaisin sen ohjekirjan jälleen esille, ja alkaisin väkertää seuraavaa hahmoa:) Eihän sitä koskaan tiedä. Epäilen kyllä, mutta katsotaan nyt.

Äiti on ollu vähän tässä nyt herkällä päällä. Isotyttö oli yhtenä päivänä harmissaan, kun hänelle oli lällätelty, kun hän ei päässyt leikkeihin koulun jälkeen.

Äiti, kun en mie ikinä puhu siitä jos miulle tulee kaveri, ettei toisille tuu paha mieli.

Teki mieli antaa lällättelylupa.

 Ja tänään oli reppana joutunut luokan naurun aiheeksi, kun on luistelussa hidas.

Isotyttö nimittäin kaatui alkutalvesta luistimilla tosi pahasti, jäi ilkeä mustelmakin pitkäksi aikaa. Kyllä se arkuutta toi sitten mukanaan. Ehkä se tässä kevään mittaan haihtuu, kun päästään yhdessä enemmän jäälle, ja  luistelukertoja karttuu alle enemmän.

Tänään vetäisin Isotytön selostuksensa päätteeksi syliin ja rutistin lujaa, kyynel tirahti silmänurkkaan. Muistutin, että kertoo äidille aina jos on jotain mielen päällä. Äiti auttaa. (Mielessäni ajattelin, että äiti jyrää puskutraktorilla kaiken sileäksi, mutta eihän se auta yhtään sekään.)

Kaikkea sattuu ja tapahtuu jo pienten elämässä. Ja voi että, kun ne tuntuu isoilta asioilta. Siinä saa olla tosi tarkkana, kun reilu metrin mittainen ihmistaimi tulee kertomaan suuria huoliaan. Aikuisesta varmasti monesti tuntuu, että mitä nyt noista.

Ollaan kyllä yritetty kasvattaa lapsissa sitä ajatusta, että mitäpä muista, ja muiden sanomisista. Itse kun toimii oikein, niin lopputulos on hyvä.

Ei tarvitse mielistellä, mutta ei myöskään alentua samalle tasolle tyhmästi toimivan kanssa.

Eipä se ole helppoa aikuisellekkaan, ja lastenkin pitäisi siitä selvitä:)

Huhhuh..

Kuultua

Pikkuemännän yökyläily meni upeasti<3

Minulla oli kyllä ikävä, ja outo olo, kun piipero ei ollut kotona, mutta hyvin minäkin selvisin. 

Loppuviikosta tuli myös ihana korutilaus, josta suurin osa meni kyllä asiakkaille, mutta itselleni sain vihdoin tämän..

Aivan iiihana!

Tänään kuulin aivan ihanan jutun;)

Mukailen sen tähän omiksi sanoiksi..

Kuvittele (tai katsele) kahta pientä lasta.

Leikkien keskellä puhkeaa kiista.

Se voi yltyä pahaksikin riidaksi, ja loukkaavaksi väittelyksi.

Siinä saatetaan myös töniä.

Sitten,

lapset sopivat riitansa.

Mitä sitten tapahtuu?

Leikki jatkuu aivan niin kuin ennenkin.

Aikuisten pitäisi pystyä samaan kuin lasten.

Kaikki jatkuu aivan niin kuin ennenkin.

(asia on tietysti kinkkisempi jos kyseessä on vaikka puolison pettäminen, tai muu yhtä vakavassa luokassa olevat asia)

Siinäpä onkin meille haastetta loppuelämään;)

Lumoava akki

Tänään Pikkuemäntä lähti yökylään.

Vitsinä kysyimme, pakkaako hän laukkunsa ja lähtee enon mukana ukin luo.

Vastaus oli selvä too, ja sitten neiti otti käsilaukkunsa, sinne jotain tärkeää, ja menoksi.

Eluksi Pikkuemännän lähtötouhut huvittivat myös Isoatyttöä. Huvi oli lyhyt aikaista. Sitten iski ymmärrys siitä, että Pikkuemäntä on nyt ukin luona..

Mitäs jos ukki ihastuu nyt kokonaan pikkusiskoon?

Mutta sehän on hyvä.

Niin mutta sitten se vie minun paikan, eikä ukki ja mummi ajattele enää yhtään minua, kun ne pyörii vaan pikkusiskon ympärillä!

Sinä olet kuules tehnyt omaa pesää ukin sydämeen jo kahdeksan vuotta.

Mutta jos sisko valtaa sen.

Ei sitä pysty valtaamaan, vaan hän saa sieltä ihan oman paikkansa.

Joo, peräpäästä!

Ja nyt kun se tajuaa, että hän voikin lähteä ukin luo, niin nyt se on sitten aina menossa sinne!

Epäreilua!

Ei kai se jää sinne yöksi.

Mutta lampu unohtui kotiin. Ei tule nukkumisesta mitään. 

No jos ukki keksii jotain.

Niin, jos se lumoaa siskon. Se on lumonnut minutkin monta kertaa.

Haethan sinä äiti sen yöksi pois sieltä.

On se vaikeaa, tuo ukin jakaminen.

Mutta jos totta puhutaan, melkein toivon, että tulis puhelu, että pääsisin Pikkuemäntää hakemaan. Kamala ikävä!

Sieltä pienestä laukusta muuten oli ukin luona löytynyt aurinkolasit..

Ei äidin silmille

Patavahti, tai mikä lienee nimeltään, tuli poimittua matkaan käsityöläiseltä eräänä kesänä. Olimme poimimassa kukkia luomutilalta, jossa järjestetään joka kesä kesäkukka päivät. Isohkon kimpun sai poimia mieleisiään kukkia 5€:lla, auringonkukat tais olla 1-2€/kpl.
Siellä oli ihan kuivatettavaksikin kelpaavia kukkia, joista saattoi kerätä itselleen kimpun talven ajaksi kestämään:)

On muuten aika näppärä keksintö. Ja kaunis:)

Pikkuemäntä halusi välttämättä istua muovisessa laatikossa vauvansa kanssa ja lukea kirjaa.. Vauva näytti olevan hätää kärsimässä..

Tänään sain olla Sankarin kanssa hetken kahdestaan. Pikku-ukko kehittelikin hyvät leikit. Eripaksuisista satukirjoista syntyi mainio autotalo, ja rataakin hieman siihen ympärille. Itse seurasin touhuja vaivihkaa viereisestä huoneesta.

Sitten, Sankari nappasi huoneitten välisen oven kiinni.

En haluu että sie katot.

Harmitti.

Oon aina yrittäny kannustaa lapsia, Isoatyttöä erityisesti siihen, että meidän aikuisten edessä saa leikkiä. Että se on lasten työtä, ja hyvin tärkeää. En ole halunnut, että siihen tulee nolostelu aspektia. eikä Isolletytölle sellaista ole tullutkaan. Se on mahtavaa.

Mutta Sankari!

Sellainen luonnonlapsi, ei halua että äiti näkee autoleikkejä.

Hmm.. Onhan sitä omaa tilaa toki annettava, mukavia salaisuuksiakin pitää pienillä olla.

Kuitenkin kun leikit oli päättyneet, kerroin Sankarille, että äiti rakastaa katsella hänen leikkejään. että ne on tosi hienoja.

Sain kyllä ihanan hymyn.

Ja valtavan puhetulvan..

Kädessään, vanhan romulle menneen automme avainta heilutellen, Sankari kertoi, että aikoo rakentaa aikuisena auton, joka sopii siihen avaimeen. Avain kun on valmiina, ei puutu kuin auto! 

Poika on mieltynyt Fiatiin! Miksi ihmeessä?!

Yritin selittää, että äiti ja isi ajeli joskus fiutsulla, ja se on talvella kamalan kylmä auto. 

Oliko siinä katto? kuului kysymys.

Oli siinä katto, mutta silti.

No Sankarin suunnitelmissa on rakentaa vanhan Nissanin avaimeen sopiva katollinen, lämmin Fiatti.

Ystävä hädässä..

.. on vihonviimeinen kiusankappale.

Sellaisen sanonnan muistan lukeneeni mietelmäkirjasta.

Sen enempää sievistelemättä, minusta se on kyllä hauskasti sanottu;)

Tänään,

mies kävi postilaatikolla.

Siellä oli maailman ihanin ruskea kirjekuori,

jonka sisällä oli maailman ihanin kortti,

ja maailman ihanimmat post'it lappuset

täynnä maailman ihanimpia sanoja.

Samaisessa mietelmäkirjassa sanotaan

"Kyllä ihmisetkin voivat toimia toistensa enkeleinä. Ilman sinua, en sitä tietäisi."

Aivan uskomatonta, että juuri tänään, kun kaikki tuntui hyvin raskaalta, se raskaus katkesi kuin kanan lento. Ja ihan vain siksi, että joku oli halunnut sanoa minulle jotain 3.1 klo1:50. Ja sain juuri tänään sen lukea.

Että, jos joskus tuntuu, että jollekulle pitäisi sanoa jotain hyvää, tai taputtaa vaikka olkapäälle, se kannattaa tehdä. Sillä koskaan ei tiedä, kuinka paljon hyvää voikaan toiselle tehdä, ihan vain muutamalla sanalla, tai pienellä kosketuksella.

Talvinen herkku

Se on varmaa, että tietyt maut ja tuoksut sopivat talveen, toiset taas kesään. Eilen näin aivan ihanan suloisen valkoisen tulppaanikimpun. Tulppaaneissa oli vaaleanpunaiset reunat, ja maljakkoon oli askarreltu kaunis vaaleanpunainen koristenauha ympärille. Se on kevät siis tuloillaan. Alankin kantaa tulppaneita kotiin:) Vaikka perinteisesti siivouspäivän päätteeksi.

Mauista nyt kuitenkin.

Esimerkiksi mausteiset piparkakut ja muut leivonnaiset sopivat minusta talveen. Kesällä tulee leivottua ihan muuta.

Tämä herkku on suoraan reseptistä tehty. Muistaakseni, en sooloillut tällä kertaa mitenkään, ja herkkua on. Uuden tarveaineet ovatkin jo odottelemassa isnpiraatiota, joka pitäisi nyt kuitenkin saada ennenkuin päiväykset tuotteissa umpeutuu..

Naminami.

Isotyttö oppi paistamaan korvapuusteja!

Upea homma.

Taidankin antaa tytön leipoa hieman vierasvaraa pakastimeen;)

I can feel it in my bones every day

and now it's been three months since you left and I had to stay

Yet I miss you now more than ever

my only comfort is that longing won't last forever

I remember you as you always were to me

so strong and loving as only granny can be

I am still thinking of you all the time

and the life you lived dear granny of mine

(c) TL

I stared red roses, velvety like, on the snow

and it felt like another lifetime ago

When I should have said 'good by' to you

but I couldn't, I said 'will see you soon

I love you'

And I felt you loved me too

Minun Tasu!

Aluksi Pikkuemäntä oppi sanomaan  a'miun - miun ja nyt tulee jo painokas minun! Vähän kaikki on Pikkuemännän mielestä hänen. Kuninkaan kanssa tulimme iihen lopputulokseen tänään, että onneksi Pikkuemäntä on pesueen kolmas pienokainen, niin tuo omapitäväinen asenne karsiutuu melko nopsaan poiskin. Sillä tuolla meiningillä, mikäli hän olisi ainokainen, voi meitä..

Joten, onneksi meillä on kolme lasta tässä kohtaa elämää:)

(Kaikenlaisia tsemppauspuheita sitä äiti itselleen keksiikin..)

Tässä on MINUN TASU!

Yhdessä kyläpaikassa on tuollainen suuri Nasu-pehmo, johon Pikkuemäntä kerran ihastui ikihyviksi. Ongelmaksi vain muodostui se, ettei noita ollut missään löytämässäni vekkokaupassa, saati paikallisissa myymälöissä yhden ainutta. 

Huutiksesta sitten löytyi tämä yksilö, ja kaveri koukkasi ystävällisesti nasuttimen takakonttiinsa Helssinkin reissullaan.

Ennen Nasun antamista, halusin kuitenkin pestä pehmon, ja enpä sitten paljoa ajatellut laittaessani sitä eräänä päivänä pyykkikoneeseen, saunomisen ajaksi. Meidän lauteilta kun näkee suoraan koneelle..

Isotyttö ja Sankari kyselivät, että miksi koneessa pyörii Nasu?

Minä vaan sitten hyssyttelin ja yritin katseensa tiukasti pyykkikoneen luukkuun limannutta Pikkuemäntää saamaan kohdistamaan ajatuksensa muualle.

Ajatteliko hän sitten, että äitin pyykkikoneessa pyörii milloin mikäkin pehmoparka, sillä muutamaa päivää aiemmin olin pessyt hänen rakkaan lampunsa koneessa.

Niin tai näin, nyt on Nasu uudella omistajallaan, hyvässä hoidossa:)

Isotyttö puolestaan on kunnostautunut leivonnan saralla;)

Alkaa mukavasti luonnistua erilaiset herkut, ja tässä hänen ensimmäinen täytekakun tyyppinen pläjäyksensä.

Kakun resepti oli erään kirjan lopussa, jonka hän ennnen lomaa sairastellessaan luki, ja nyt tuli sitten reseptin mukainen kakkukin leivottua.

Kakkupohjan jäähtymistä odotellessaan, hän malttoi pyöräytella hieman massakoristeitakin.

Jokunen perhonen, sekä pikkuisia ruusuja.

Pienet ruusut ovat hellyttäviä<3

Vaan nyt on kakku pöydässä, ja se on jo korkattukin, joten tähän loppuu tämä tarinointi, ja kakkua maistamaan:)

Käsitöitä

Mitäpä sitä ei äiti tekisi..

Meillä ilmeni Isolle tytölle kunnollisen leivontaessun tarve. Etsiskelin kivaa essua netistä, mutta en sellaista löytänyt. Postitoimistosta bongasin Finlaysonin esiliinan, mutta se ei ihan ollut sellainen kuin olin kuvitellut.

Niinpä suuntasin kangaskauppaan, ja aloin etsiskellä sopivan näköisiä kankaita.

Eikä tarvinnut kauaa onneksi etsiäkkään.

Harmaapohjainen kangas valkoisin kukkasin iski heti:)

Koska halusin jotain persoonallista ideaa, otin kaveriksi saman sävyistä pikkuruutuista kangasta. Essu itse on melko perusmallinen.

Helmaan ompelin kuitenkin kolme kiilaa ruutukankaasta. Näin sain essuun hieman näyttävyyttä ja sitä jotain, erikoisempaa.

Kanttasin esiliinan kauttaaltaan pikkuruutuisella kankaalla, ja myös solmimisnauhat valmistin siitä.

Miehustaan ompelin sen perinteisen taskun, jonka kanttasin myös, ja lisämausteeksi ompelin yläreunaan puuvilla pitsin.

Niskalenkki on ikäänkuin napilla kiinni, suloinen pieni yksityiskohta<3

Ompelukoneen pakkailin pois puoli kahdelta yöllä..

Sitten olikin jo niin kova nälkä, että oli pakko paistaa itselle munakas (kenelleppä muullekkaan siihen aikaan..). Täydellä mahalla olikin sitten kiva nukkua;)

Että tällaista näperrystä.

Olen todella tyytyväinen tuohon tuotokseen, ja saajakin iloitsi siitä. Essu on juuri kivan mallinen ja kokoinen, uskon, että Isotyttö säästää sen aikuiseksi saakka, ellei satu kokkaillessa menemään piloille (toivottavasti ei). Essu nimittäin sopii myös minulle.

Se on niin sievä, että kunhan jaksan, ompelen ehkä Pikkuemännälle ja itselleni saman henkiset.

Ehkä..

Karhujahdissa

Eilen kävin siis verokarhun pakeilla.

Noh, huonon tuurin ansiosta minulle sattui virkailija jolla ei ollut paras asiakaspalvelupäivä meneillään, joten en tullut hullua hurskaammaksi.

Aiemmin minulle on osunut niin mukavia virkailijoita, että pitää ihan ihmetellä:) Nimittäin sen huomioon ottaen, että yleensä ihmiset valittavat kyseisessä toimistossa saamansa palvelun tasoa. Itselleni tuli vasta eilen sellainen kokemus.

Mutta onhan näitä huonoja päiviä joskus itsellänikin.

Esimerkiksi nyt. Tukka ponnarilla niskassa, mustaa päällä, naama meikittömästi laikukkaana, ja ehkä kalpeahkona. Ja mieli hieman alavireisenä -päivä kun on harmaa ja sateinen ja tekisi mieli lukea peiton alla, mutta eipä se nyt kolmikon kanssa oikein onnistu;)

Emäntä on paastonnut kaksi edellistä päivää, ja eilen paikansin syyn päiväunien jälkeen kuultamaan tulleiden hampaiden syyksi. Tänä aamuna neiti oli jo ihan heiveröinen kun ei se ruoka ole alas mennyt, mutta kun pääsi leipään kiinni niin sitä kyllä sitten meni. Rahkaa myös -kahden aamiaisen verran. Lounasta meni myös enemmän kuin aikamies syö yhdellä verolla.

Joten parantumista havaittavissa<3

Kohtapa minä kipaisn kangaskauppaan kurkkaamaan, olisko jotain ihanaa ja tarpeelista nyt ilmenneeseen akuuttiin tarpeeseen;)

Sitä ennen, ihanaa iltatunnelmaa pienestä aulastamme..

Myöhäistä

Innostuessani pari päivää sitten hieman laittelemaan keittiötä sisutuksellisesti uuteen kuosiin, löysin kaappien päältä käyttöön ottamastani leipälaatikosta suuren strutsin munan.

Se kiinnosti lapsia kovasti, ja heätti kieltämättä epäuskoa. Voiko se olla aito;)

Oli se.

Isotyttö halusi pyöritellä sitä, ja annoinkin sen mukaan varovaiseen leikkiin. Leikin kuitenkin hurjistuessa, nappasin munan parempaan talteen.

Sankari alkoi hetkeä myöhemmin tuijottaa keittiötasolla lepäilevää munaa, ja kysyi josko saisi sitä käsissään katsoa.

Lupasin, ja hän katsoikin sitä kauniisti pöydän ääressä. 

Sitten, 

puhuessani puhelimessa itse kuninkaan kanssa, huomasin keittiön puolelta kuinka Sankari hylkäsi munan ruokapöydälle, ja kuinka se lähti hiljalleen kierimään kohti reunaa.

Puhelin korvalla hyökkäsin kohti vierivää munaa, iskien matkalla jalkani kipeästi syöttötuolin jalkaan.

Ehdin kädelläni hieman osua munaan, mutta liian myöhään ja liian vähän. Muna kimposi lattiaan ja hajosi.

No, mitäpä siitä.

Se olikin ollut nyt kolme vuotta milloin missäkin säilytyksessä, eipähän nyt ole sitäkään riesaa. Ehkä annansen ensi kesänä dinosaurus leikkeihin lapsille;)

Ihan hauskan näköinenhän tuo on noinkin.

Taidankin käyttää sisustuksessa!

Kuvissa tuo on ainakin erilailla edukseen hajallisena kuin kokonaisena;)

Kokonaisena se oli jotenkin kolho, ja kamalan suuri. ei se oikein mihinkään passannut, mutta ehkä murennan sitä jopa lisää ja kaksin jotain kivaa, ehkä..

Tänään on päivä ollut huisketta täynnä.

Aamulla heitetyssä reissussa hurahti kuusi tuntia, mutta se nyt olikin ennalta tiedossa.

Sitten aloinkin kasata viime vuoden kirjanpitoa, ja nyt on kaikki tehty. Toivotaan vaan että on oikein, kun huomenna piipahdan verokarhua asian johdosta vaivaamassa.

Jos on oikein niin olen kyllä superiloinen, että se on sitten poissa päiväjärjestyksesä!

Tehokasta alkavaa viikkoa kaikille!!

Huhuu

Täällä ollaan. 

Meillä piti olla, ja olikin täydellisen suunnittelematonta tämä Isontytön loma-aika, mutta hupsheijaa, kuinkas kävikään;)

Syy suunnitelmien puutteeseen, oli kylläkin puhtaasti se, että tiedossa oli maailman ihanimman serkkuperheen tänne päin tulo, ja toive yhteisestä ajasta.

 Toive toteutuikin hienosti ja oheen mahtui paljon, paljon (ja vielä kerran) paljon muutakin.

Leivontaa tietysti:)

Kakkuja sun muita erilaisia hauskuuksia piti kokeilla.

Etenkin sukulaiset saivat näistä kokeiluista tarpeekseen, sillä siirtyessämme viime viikon loppupuolella nukkumaan paikasta a paikkaan b, meille pakattiin kaikki herkut mukaan..

No, onneksi jämät taas kelpasivat seuraavassa osoitteessa!

Nyt ei niistä leipomuksista kuvaustuotoksia juurikaan ole.. mutta lupaamani toppi ja floppi kakku pääsee nyt esiin..

Ensin kakku jo vanhasta tutusta lasten animaatiosta, Dipitassuista.

Tämä olisi ollut Pikkuemännän mieleen<3

Minusta tämä kakku on sellainen perusonnistunutpökäle, joka on ihan jees. Tällaisessa kakussa on se hyvä puoli kuten aiemmin kuvaamassani rotinakakussa, ettei se oikeastaan voi mennä pieleen. Mikäli nimittäin massoilla leikkiminen ei onnistu, on viisaalla leipurilla kaapissa muutama purkki kermaa joka sitten hätätilanteessa, kuorrutteiden irrottelun jälkeen, pursotellaan ympärille, ja voilá -niin on nätti.

Kukapa sen tietää millainen siitä piti tulla..

..kun aina ei itsekkään tiedä.

Tähän olen niin pettynyt, että siitä saakka kun tein tuon, olen hautonut revanssia. Muodot ja kaikki on päin prinkkalaa (maku oli minusta ihana, nimittäin vaikken tunnetusti täytskäreistä tykkää, tätä söin monta kertaa). Kuvat yritin kyllä ottaa niin, että pahimmat mokat jäis piiloon.

Parasta tässä ovat kynnet ja hampaat joita jaksoin värkätä.

Vika on liian latteassa selässä ja liian ohueksi kaulitsemassani massassa.

Mitä tähän voikaan sanoa..

Olin silloin ihan kypsä leipomiseen itsekkin, ja sen näkee. Jospa joku kerta onnistuisin tekemään sellaisen kuin haluan, nyt kun tiedän mitä haluan.

Sankarilla oli eilen yksi pienen lapsen elämän suurimmista päivistä.

Häneltä irtosi ensimmäinen maitohammas!

Ja vieläpä luonnollisesti, minä nyppäisin sen holtittomasti heiluvan pikkuruisen hampaan kevyesti irti ja siinä se.

Ei siis ollut pulkkamäkitapaturma tai muukaan, myös pienille (poika)lapsille erittäin tyypillinen tapaus.

Komea aukko loistaa nyt hammasrivissä, ja hauskalta kuulosti myöskin se, kun Sankari huokaisi tänään onnellisena

Mie oon niin kovasti toivonu, että miulta lähtis hammas.

Sitäkin hauskempaa meillä oli vuodenvaihteessa, kun isi kiinnitti seinään antennirasian josta veti johdon televisiolle. Nyt meilläkin näkyy siis televisio. Kuusi vuotta oltiin ilman. Kerta nyt on pakko maksaa niin laitettiin se nyt kans näkymään.

Vaan mitä hienoo siinä on, kaikilla näkyy televisio, hienompaa oli se kun meillä ei näkyny.

Vaan hauskaa oli se, kun isi huikkasi lapset katsomaan, kun nyt näyy televisio ohjelmat. Sankari tuli rymisten paikalle hihkuen

Jee, vihdoinkin meilläkin näkyy mainoksia!