lauantai 14. joulukuuta 2013

Ilonkin aiheita

Oli mukava leipoa iloisissa merkeissä, juhlistaen omien vanhempieni hääpäivää. Aamusta kävin kaupasta tarvikkeita, ja hetken pyörittelin valmiita koristekukkia. Harkitsin melkein vakavissanikin, mutta nappasin ne sitten takaisin hyllyyn ja tuumasin miehelle, että
Mitä ne nyt ajattelee kun kaikille muillekin teen itse ja jos nyt heille en viitsisi nähdä sitä vaivaa.

Ja niin palautuivat koristeet hyllylle. Eihän nyt toki omat vanhemmat olisi pahalla ajatelleet, kun eivät mitään osanneet varmaan odottaakaan, kun oli ylläri koko juttu. Mutta itselle oli ylivoimaista laittaa jotain valmista. Halusi nähdä vaivaa.


Toteutus on kohtuu kaukana alkuperäisideasta, mutta lopputulos on kiva.


Kuvissa kukkien kimmellys ei erotu, mutta sitä kyllä on ;)


Koristemaalaukset kuuluivat tähän. Ei olisi ollut mitään ilman niitä.


Tänään nappasin pikkuisen Hello Kitty hahmon tiskipöydältä ajelehtimasta ja annoin sen Pikkuemännälle. Vastaanotto oli sydämellisen ilahtunut. Muistutin vielä, ettei se saa joutua Iineksen suihin.

Seuraavassa hetkessä Pikkuemäntä halusi pelata kännykälläni. Kun en antanut, olivat seuraamukset hirmuiset..
Minä heitä teiät kaikki pois. Niin. Asun täällä yssinäni.

Kysyin, että kukas se sitten pyyhkisi pepun vessa käynnillä.
Joo, ukki ja Mummi hakee minut.
Ja kun tämä ei tuntunut äitiin tehoavan
Minä en enää akasta hiki oolia (Hello Kittya),
minä annan sen Iinesselle.

Kun ei aina tiedä, nauraisko vai itkiskö:)


tiistai 10. joulukuuta 2013

6.10

Olipa kerran tamma, joka muutti meille.
Iskä, meille tulee huomenna hevonen, 
ilmoitin, ikäänkuin puolihuolimattomasti.
Joo, niin varmaan
kuului vastaus.
Isä kuitenkin huomasi tyttärensä kasvoilta, että kyseessä ei todellakaan ollut vitsi. 

Tamma oli ravitaustainen, kuitenkin ratsastustunneilla rinkiä juossut suokki. Tarinan mukaan, se oli ollut edellisen talven ihmisellä joka ei jaksanut ruokkia eikä ulkoiluttaa sitä. Se oli laiha, ja loppu kesän intiaani helteissä, edelleen täydessä talvikarvassa.
Se oli anemisoitunut ja ehkä traumatisoitunutkin.
Ja se tuli meille.

Ja minä yritin pärjätä sen kanssa. Sen askellajit olivat kamalia, ja sen luonne oli hirveä. Se yritti ryöstää, eikä sillä ollut lempeyttä katseessa. 
Ja se oli meillä, ylöspitoa vastaan.

Se sai kevyttä liikuntaa, kuntoilua. Hyviä lenkkejä maastossa ja pientä treeniä kentällä. Tervehdyttävää ruokaa.
Ja aika kului.

Syyspäivän kauneus ei peittynyt hajoamaisillaan olevan linja-auton kolinaan matkalla kohti kotia. Metsät koreilivat kultaisilla koivun lehdillään, ja aurinko paistoi ihmeellisen suloisesti myöhäissyksyn päivään. 
Lähdetkö maastoon?
kysyin viestissä.
Vastaus oli myönteinen.

Niinpä jäin bussista tallin kohdalla, ja lennätin raskaan laukun satulahuoneen nurkkaan. Ei, silloin ei ollut hajoamis herkkiä tabletteja, eikä lasisella näytöllä varusteltuja puhelimia.
Hämärän käytävän seinältä tarttui toiseen käteen riimun naru, toisessa oli raippa. 

En odottanut iloista jälleen näkemistä mennessäni hakemaan suokki tammaa vielä vihertävältä laitumelta. Se olisi ollut itsepetosta. Tamma puski usein vastaan hampaat irvessä, jonka vuoksi kuljetin raippaa piilossa selän takana. Nyt sain sen kuitenkin kiinni melko vaivattomasti.

Meitä oli kaksi tyttölasta, nuorta naista. Hevoset kiilsivät pian puhtauttaan, ja oli aika painaa kypärä päähän.  Äiti soitti. Tamman omistaja oli laittanut viestin tiedustellakseen, ostammeko sen, vai lähetetäänkö se hevosten taivaaseen. En oikein ollut varma.

Tamma ei ollut minunlaiseni hevonen, mutta olisiko minusta laittamaan sitä teurastamollekaan..

Ylitimme autotien, ja suuntasimme lempi maastolenkillemme. Pienelle hiekkatielle, jolla ei koskaan tullut autoja vastaan. Aurinko lämmitti, ja ilo oli ylimmillään. Kaikki oli niin hyvin, koko maailmankaikkeudessa.

Kun istuu hevosen selässä, kaikki muu häviää. On vain liike ja voima, suloinen hiljaisuus ja tunne. Kun makaa selällään hevosen selässä keskellä metsää, täysikuun loistaessa loputonta kirkkauttaan ympäröiville hangille, ei ole olemassakaan mitään muuta. On vain ääretön kauneus.

Hevosten kavioiden kopse hiekkatiellä, ja teinityttöjen hulvattomat hupsuttelut täyttivät ilman. Joskus meille sanottiin, että meidät kuuli tallille, paljon ennen kuin olimme siellä. Ehkä emme sen vuoksi koskaan metsäretkillämme sattuneet hirvimiesten tähtäimeen hevosinemme. Tuskin hirviäkään on ollut mailla halmeilla.

Ratsastimme tien melkein päähän asti. Vesi välkkyi puiden lomasta. Hevoset kääntyivät innokkaana kotiin päin. Mutta nyt meillä ei ollut kiire. Rauhallisesti vain eteenpäin, kuin hetkeä voisi hieman viivyttää. Hetkeä ennen kuin on kohdattava elämä, tai kuolema.

Viimeinen mäki ja retken ainoa laukka siihen. Rauhallinen ja viipyilevä ponnistus. En koskan hävinnyt näitä spurtteja kaverilleni, voitimme aina. Paitsi nyt. Kaveri hihkui mäen päällä ihmeissään voittoaan. Metsän kultaiset kolikot satoivat päällemme kauniissa auringon paisteessa. Miten kaunista.

 Minun hevoseni hyytyi. Se tuntui kävelevän vuohistensa päällä.

Mikä sillä on?
toinen naurahti hieman epäuskoisena.

Tamman perä kävi maassa.
Tule alas!!
Pelkäsin että hevonen juoksee ominpäin tallille, jää auton alle. Silti en voinut jäädä selkään. Tuntui, että se odotti. Odotti että ehdin alas turvaan.

Hevonen peruutti, istui ja kaatui ojaan.
Mene hakemaan apua!
huusin.

Tiesin miten siinä käy. Toisin kuin romantisoiduissa heppa lehdissä, en mennyt pitelemään viidensadan kilon painoisen eläimen päätä sylissäni. Silitellen ja rauhoittavasti jutellen. En, kun se potki kuolonpotkujaan. 

Ja sitten, sitten vasta olikin hiljaista. Hyvin hiljaista.

Pian läheisen maatalon isäntä tuli paikalle. Asetta ei enää tarvittu. Tunsin sen katsomattakin.
Tallin pihassa oli vastassa tyhjänä roikkuva riimu, ja tyhjäksi se jäi.

Otimme kaverin kanssa pressun ja kävelimme takaisin tamman luo. Irrotimme satulan ja suitset. Pintelit saivat jäädä. Ja peittelimme kangistuvan ruhon pressulla. Oli tyhjä olo.
Omistajalle lähti puhelu
Nyt se on hevosten taivaassa.

Yö toi mukanaan kauhukuvia sateessa pressun alla makaavasta ruhosta, metsän eläimistä ja tyhjänä tuijottavista silmistä.
Uni oli katkonaista, ja pahaa.

En katsonut ruumiinavausta, vaikka paikalla seisoinkin.
Vasemman yläkammion repeämä, mitään ei olisi ollut tehtävissä.
Kaverin äiti vei meidät kouluun. Itketti.

Ehdimme englannin tunnille kuuntelemaan yo-kokeeseen valmentavaa englannin kuuntelua. Siinä kerrottiin naisesta jonka hevonen kuoli ratsastulenkillä.
Purskahdimme hysteeriseen nauruun, sitten itketti. Opettaja uhkasi kolmannen keskeytyksen jälkeen ajaa meidät ulos luokasta.

Opettaja sai tunnin päätteeksi ansaitsemansa selityksen.
Päivä kului hysteeristen naurukohtausten ja vuolaan itkun vuorotellessa. 
Kaivinkone oli kaivamassa kuoppaa.



Tällainen tarina tällä kertaa.
Paitsi että tämä tarina, se on tosi.
Tuon päivämäärän merkitys, sen tuoma järisyttävä kokemus, kun hyppäsin alas kuolemaa tekevän hevosen selästä, kuitenkin haalistui, kun tutustuin mieheeni, joka oli tuolla samalla viikolla, samana vuonna menettänyt isänsä.

Kun mieheni muistaa isänsä, varsinkin tuona ikävänä päivänä,
en koe mitään tarvetta yrittääkkään nostaa rinnalle omaa kokemustani.
On olemassa asioita, joilla on oikeasti merkitystä.





sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Lullaby

Tell me your story 
I want to know 
what makes you happy 
what makes you sad

Tell me your story 
is it good or is it bad 
does it have a happy ending 
will it make me laugh

Tell me your story 
the story of your heart 
the story of tomorrow 
if you had a brand new start

Tell me your dreams 
the ones that said good-byeg 
the love that conquered all 
your favourite lullaby

Tell me your story 
how you fought and lost the war 
how your words were left hanging 
how your soul cried out for more

Tell me your story 
tell me no lies 
Ill listen with my heart 
I want to be your lullaby.
  • L.C.

Pari viikkoa sitten piipahdin sairaalassa pienessä operaatiossa. Ajattelin etukäteen, että sitten kirjoitan blogia joka päivä. Ostin kolmiosaisen kirjasarjan, jonka ajattelin hotkaista heti. Ja koska nuo kirjat olisivat riittäneet korkeintaan viideksi päiväksi, ostin myös hyvästä tarjouksesta ihanan tv-sarjan, jossa onkin sitten lähes 200h katsottavaa. 

No jaa, ensimmäisellä viikolla en tehnyt muuta kuin nukuin. Heräsin juomaan, ottamaan särkylääkettä ja nukuin taas.
  • Sitten aloin päivisin katsoa tv-sarjaa.. katsoin kolme tuotantokautta (kahdeksasta..). Lukenut olen sarjan ensimmäistä osaa n. 60 sivua.. Et'sil'tappaa.
Makailu alkoi suru-uutisella kun saimme viestin ennenaikaisesti pois nukkuneesta, hyvin rakkaasta sukulaisesta.
Nyt kun on nuo tujummat lääkkeet syöty, ja alkaa pää taas toimia entiseen malliin, on aika alkaa työstää tuota muutosta.

Arki kuitenkin pyörii ja vaatii omansa, huomenna täytyy hypätä siihen kelkkaan.

Tuutulaulu unten maille :'(
You'r story was good <3


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Shop- op- kling!

No nyt on hommailtu talvivetimiä enemmän ja vähemmän. Siistimmät kengät olivat kyllä kiven alla. Löytyivät viimeisestä mahdollisesta paikasta. Pojillekin ne on niin helposti lenkkarimaisia, ja ihan sellaiset ei nyt olleet mielessä.


Isotyttö halusi itselleen edelleen haalarin. Soviteltiin erilaisia kaksiosaisia, mutta hän välttämättä tahtoi haalarin. No mikä ettei. Ja juuri tuo haalari oli ihan best. Se on sellainen kivan kapean mallinen, hoikalle tytölle ei jää liikaa väljää.

Perusteluina haalarille sain selvityksen talvisista lumileikeistä iskän kanssa. Kun ei oo kiva että lunta menee selkään. Se on kyllä totta. Lisäksi haalari on Isotytön mielestä nopsampi pukea päälle ja ei vaatteet lumeennu -> kastu koulupäivinä. 


Kenkiä on vino pino.
Minäkin kyllä tarviisin kahdet uudet kengät talvisiin päiviin. Lumiseikkailuihin ja sitten kanssa vähän siistimpään menoon.
Pikkuemäntäkään ei vielä saanut siistejä kenkiä. Hänellä kun on sellaiset nilkkurit jotka toimii kyllä -10 asteeseen saakka. Luotetaan siihen että ilma kylmenee tasaisesti.



tiistai 15. lokakuuta 2013

Lehdet putoilee, ne viimeisetkin

Kalsean koleana syyspäivänä jota vietän Pikkuemännän sairastelun vuoksi sisätiloissa (haaveillun rataslenkin sijaan), on päässäni soinut tämä biisi. Tämä on yksi yhteisistä lempiartisteista mieheni kanssa.


Kyllähän tämä biisi tämän hetkistä tilanentta varmasti monen kohdalla kuvaa, kuunnelkaa suotimet korvilla jos jokin sattuu särähtämään ikävästi omaan korvaan ;)
Ehkä mennyt vuosipäiväkin nosti tällaisia mietteitä pintaan, en tiedä.

Pikkuemäntä tosiaan on mahdottoman kovassa yskässä (öisin) ja nokka vuotaa mukavasti myös. Aamuksi nousi sitten kevyt kuumekin. Soittelin heti varmuuden vuoksi päivystykseen, kun se punkki kuitenkin oli kiinni, että mitenkä on. Mutta kyllä tuo minusta selkeä räkäkuumeflunssa on. Ohjeeksi saatiin seurailla, ja jos tulee niskajäykkyyttä tai valttoutta niin heti sinne sitten. Lääkettä kun puutiaisaivokuumeeseen ei ole, mutta ei tuo nyt tosiaa siltä vaikutakkaan.

Suunnittelin eilen, että kun Sankari on eskarissa niin lenkkeilen Pikkuemäntä rattaissa sen ajan, mutta haaveeksi jäi.
Harmittaa kun eskarissa oli naamiaispäivä tänään, niin unohdin aamulla kuvata Sankarin ennen lähtöä:( Omeplin illalla leijona asun, ja aamulla maalattiin leijonamaski naamaan. Toivottavasti on edes jotain jäljellä kun haen kotiin;) epäilempä.

Semmosta tapausta. Niin. Ukki sanoo silleesti.



maanantai 14. lokakuuta 2013

Hampaille töitä

Iines sai super ihania, ja söpöjä pikkupurtavia. Nämä on ilmeisesti jonkinlaisia Musti&Mirri myymälän uutuuksia, kasvisluita. Hyvin ovat maistuneet:)
Iines on niin huvittava kun sille antaa jotain extra hyvää, niin vintiö juoksee saman tien hismuista vauhtia omaan piiloonsa tuota herkullisuuttaan hautomaan.




Kynsien leikkuu on ihan tuskaa. Minulle menee suurinpiirtein kymmenen minuuttia per kynsi ja karmee paniikki, jos osunkin hermoon ja aiheutan traumoja ja sit muuttuu vielä vaikeemmaks, ja hyi minua.


Kamalasti vintiö on kyllä kasvanut. Se olisi kamala sääli JOS ei oltais lapsiperhe. Nyt ihan koiran hengen vuoksi olen onnellinen että se kasvaa ja vahvistuu, sillä aikamoista on tämä jatkuva kyttääminen, ettei kukaan juokse päälle, kaadu päälle, heitä päälle tai muuten vaan satu jotain.

Ja ulkona juokseminen on vähentynyt huimasti! Jee! Toivottavasti tuo nyt päätyy iisisti sisäsiistiksi, ettei tarttee alkaa harmaita hiuksia kasvattelemaan.

Kohtapa sitä suunnistetaankin kaupoille, sikäli kun Isotyttö ehtii, ja mennään ostamaan noin kuudet kengät kylmille keleille. Jokaiselle ipanalle yhdet ulkoilukengät ja toiset vähän siistimpään menoon. Kyllä tässä kohtaa pistää vähän mietityttämään, ostellaanko Vikingin gore tex kenkiä á 69,90€-89,90€ cittarin anteliaassa tarjouksessa, vai katsellaanko vähän huokeampia merkkejä;)
Sellaisilla sitä on tullut itsekin nimittäin tallattua, eikä ole jalkavikoja ei.

Sisko soitteli tänään ja riemastui kovin kuultuaan, että aion mennä kuudet kengät ostamaan. Hän aikoo ensitilassa raportoida asiasta miehelleen, joka ei niin kovin hyvin ymmärrä siskoni himoa kenkiin. Yritin vaivihkaa huomauttaa, että käyttäjiäkin on kolme..
Nooh, kyllä minäkin sitten ostelen iiihania kenkiä, koroilla ja ilman;) Sitten..


ps. Piti tässä kirjoittelun lomassa pikapikaa käydä nuudeleilta keitin vesi kaatamassa pois. Kaasin sitten omalle kädelleni. Vähän polttelee kyllä:<

tiistai 8. lokakuuta 2013

Saanko minäkin?

Pikkuemännällä on muutama ihan vakiolause, joita sitten tilanteen niin vaatiessa vaihdellen käytetään.
Miulla ei oo mitään tekemistä.
Epäeiua!
Saanko minäkin?

Automatkaa ei esimerkiksi tarvitse taittaa kuin max 60 km kun tylsyys iskee. Sitten kuullaankin vähän väliä että on tylsää, eikä oo tekemistä. Tällä hetkellä automatka esimerkiksi Ruotsiin, saati jonnekin kauemmaksi tuntuu täysin tuskastuttavalta, jo pelkästään ajatuksen tasolta. Tuntuu tuskastuttavalta siis minusta.

Intensiivinen viikonloppu takana. Totaalinen väsymys meinasi iskeä, mutta kun ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta vetää viikonlopun päälle lonkkaa, niin yritin olla siitä edes haavailematta.

Eilen nappasin Iineksen rattaisiin, tavarakoriin, ja Pikkuemäntä istui kyydissä. Sitten heitettiin pakollinen apteekkikäynti ja haettiin Sankari eskarista. Iinekselle ostettiin matokuuri, sillä kahden viikon päästä on rokotus. 

Saanko minäkin matoääkettä?
Kysyi Pikkuemäntä toiveikkaana. Arvatkaa miltä se olisi kuulostanut, jos tyssi olisi hihkaissut saman kysymyksen eskarissa, tai vaikkapa kerhossa. Olis kuulostanu äidin kootut selityksen koiran canex-tahnasta ihan epätoivoisilta. Etenkin kun vasta hiljattain eskarin ovesta oli hävinnyt varoituslappu täi ja matotartunnoista. 
Tosin, täivaroitus näytti tänään ilmaantuneen takaisin :(

WP_20131007_003.jpg

WP_20131007_006.jpg

No, matolääke hävisi oikeaan osoitteeseen. Iines lipaisi tahnaa suurella innolla, mutta huomattuaan, ettei se ilmeisestikään mitään suurta herkkua ole, ei enää suostunut sitä paljaaltaan lipomaan. Otinpa sitten pienen määrän ruokaa, ja sen kanssa ahne pentu hotkaisi tahnat muitta mutkitta.

Eläinlääkäriltä pitää kysäistä sitten myös punkkikarkotteita. Lauantai aamuna nimittäin juhlatamineissa, piipahdettiin vieraan kaupungin päivystyksessä punkkia poistattamassa Pikkuemännän korvasta. Oli tosi tiukassa, ja vielä niin pieni, etten usko että oli kauaa siinä ehtinyt olla. Monessa osassa hoitaja sitä nyppi pois ja lopulta kaivoi neulallakin.

Että kyllä pääsi ainakin punkki omat bakteerinsa tytön verenkiertoon sylkemään. Pari viikkoa nyt sitten seuraillaan tuleeko niitä punaisia jälkiä tai lämpöä. Hope not.

Joten haluan ehdottomasti koiralle sellaiset punkkikarkotteet että ei ole enää tuota vaaraa. Täällä kun selkeästi noita punkkeja tuntuu olevan.

Täällä taas kova kalkatus päällä, kirjastoleikkejä kirjaston kirjoilla. Laitetaanpa leikit hetkeksi jäihin ja nautiskellaan uunimakkaraa kera perunamuusin:)


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Maidoton kermakakku?

Tai jotain sinne päin, valmistui kotikeittiössäni tädin 30-vuotis hääpäiväksi. 
Onneksi on olemassa ainakin yksi hyvä vaihtoehto kermalla ja vispikermalla, silloin kun maitoproteiinia ei saa olla lainkaan:) 


Pääkakkuun valmistin Reinot ja Ainot. Koristelin kakut vasta paikan päällä, koska en ollut ihan varma, saako tossuja kakkujen päälle laittaa, vai halutaako pari traditionaalisempaa tyyliä. Onneksi sain luvan koska minusta nuo onnistuivat ihan kelpo hyvin;)

"Sulhanen" tuumasikin kahvien aikana, että taidan luulla että he vaimonsa kanssa tossuttelee päivät pitkät, mutta minä sanoin vain siihen, että sano vaan että pitäköön kukin luulonsa;)





Reunojen korinpohja pursottelu ei valittettavasti pääse kuvissa oikeuksiinsa. Punaiset ruusut olivat pääosassa, koska niistä oli itse hääkimppu sidottu 30 vuotta sitten.


Kakkoskakku oli sitten vain tällainen simppeli ruusuin kaunistettu.

Täytteenä on itse valmistamaani omenatäytettä. Kun aikanaan sitä valmistin, sitä tuli kolme satsia, ja päätin käyttää ne erikoitilanteissa. Nyt meni käyttöön viimeinen erä ja valitettavasti, täyte oli ihan 100% oma keksimä, en kirjoittanut sitä ylös, ankä yhtään muista mitä ja minkä verran siinä on :( Mutta hyvää oli joka kerta!

Onhan niitä toki parempiakin ja varmasti taidokkaampia :D mutta itse olin nyt kyllä tyytyväinen tarjolle pantaessa. Ja eipä nuo kakut koskaan kuvissa oikeuksiisa pääse, jos ei ole kuvaa käsitelty, livenä kaikki on aina kauniimpaa (seliseli).




torstai 26. syyskuuta 2013

Takaisin kesään

Tänään meinasi iskeä jäätymiskuolema kun suoraan unen lämmöstä, ihanista lakanoista, herätyskello repi kehon hereille, ylös. Isotyttö hereille, colleget jalkaan, koira sylissä vessaan, ettei se juuri herättyään tee valtavaa lammikkoa muualle kuin ulos. Takki niskaan ja pihalle.
Hrrr!

Navakka pohjoistuuli (siltä se ainakin tuntui), niskaan ropiseva syyssade kylmästä värisevan ihmipolon niskaan pisti päänkin heräämään arkiaamun painajaiseen;) Täälläkö minä todella seison ja värisen, yhtä viluiselta näyttävän karvakerän kanssa.

No, sen uuden minäni olen kyllä täten löytänyt, että päivä alkaa paljon paremmin näillä shokkiherätyksillä. Haaveilu paluusta uneen ja petiin katkeavat kerralla. Eihän se sänkyyn paluu ole koskaan onnistunut sen jälkeen kun Isotytön vauva-aika päättyi. Mutta epätoivoisia haaveita olen siitä joka aamu siitä lähtien herätellyt. Nykyiset aamun tapahtumat katkovat noilta hupsutteluilta siivet. Hereillä ollaan, ja yllättävän pirteinä. 

Tosin päivät on nykyään niiiin tohinaisia, että hyvä jos ei nukhada illalla jo matkalla sänkyyn;)

Meillä olis ollu hyvä syy heittää tässä reissu etelän lämpöön, mutta siitä nyt ei tullut mitään. Toisaalta, olen aina sanonut, ja edelleen olen sitä mieltä että jos voin valita, haluaisin aurinkoon marras-helmikuussa (ehkä maliskuussa), koska silloin tarvitsee poikkaisua Suomen synkeyteen. Mutta syksyt ja keväät, ei silloin raaski, saati kesällä, vaikka satais ja olis miten kylmä. Valoisa aika pitää minut täällä, don't wanna miss a day;)

Kesä oli huippu ihana. Kovasti täynnä ohjelmaa, heti kesän puoleen väliin mennessä oli ollut vaikka mitä ihanaa. Rantapäiviäkin ehdittiin viettää, ja aloitettiinkin heti loman startattua (koululoman) viettää kivoja rantapäiviä, vaikkei lämpöä isoista vesistä vielä saanutkaan.

Lapset rakastaa rantaretkiä, ja varsinkin jos on herkkueväitä. Tänä kesänä melkein joka kerta oli iso vesimeloni mukana ja sillä oli kyllä ihana herkutella. (Toki joka reissulla eri vesimeloni..)

Nyt kesäkuvia katselemaan, niin saa ihania muistoja tähän kalsean kylmään, tuuliseen ja suht märkään syyskuun viimeiseen torstaihin!



tiistai 24. syyskuuta 2013

Koiraa ulkoiluttaa täytyy..

Ulko-ovi on käynyt tosi tiuhaan. Nyt tosin tuntuu, että alkuun verrattuna, käydään harvemmin pihalla. Napakka EI on jo uponnut innokkaan pennun kalloon. Tänään ajattelin poiketa ostamaan pennuille tarkoitettuja koiranameja, joilla voisin vähän lisää vahvistaa tuota ulos tekemisen hienoutta.


Huomaa "pisulakanan" alta pilkottava pinkki tyyny. Ostin Pikkuemännälle aikoinaan tuollaista pinkkiä kumilakanaa sänkyä varten, mutta tuo on liian lerppua kestämään lakanan alla suorsaa, poikkarina. 
Aika tavaran kaupitsee niin kävi nytkin, ja ennen hakureissua, ompelin tuosta kankaasta kaksi tyynyliinaa, joiden sisään pujottelin autotalliin säästetyt superlon levyt:)

Nyt on kuljetusboxissa patja joka ei joudu pisuvahindosta pesuun. Pintaputsaus riittää:D


Otsan piirto on somasti muotoutunut salamaksi..

Onhan tässä arjessa taas erilaista vauhtia ja tapahtumaa. Mutta oikeastaan tämä tuli nyt ihan hyvään saumaan. Pikkupentuaika on kuitenkin sitten tosi nopeasti ohi -onneksi. Odotan jo lenkkejä tuon vintiön kanssa.
Tosin hirmu hienohelma tuo tuntuu olevan. Se ei yhtään siedä tuulta ja varsinkaan sadetta.
Yyh miten kylmä ja märkä nurmikko.

Onhan tässä tämä muukin elämä.
Viikonlopuksi väännellään taas pari kakkua. Kotona on herkuteltu rommipullalla, omenapiirakalla, ja suklaaliköörikakulla.. Mutta nyt tehdään perinteinen kermakakku, ilman maitoa;)

Laittelen sitten kuvia tänne. Ihanaa syyspäivää, nyt me kipaistaan ulos.


tiistai 17. syyskuuta 2013

Grrr.. HAU!

Iines on saapunut taloon.
Lauantaina haimme pienen Kleinspitz neitosen, ja uusi aikakausi alkoi.




Ensimmäisestä yöstä selvittiin hyvin. Ei itkua eikä valitusta, viideltä herätti pissille, ja puoli kahdeksalta. Seuraavana yönä ei ollenkaan, seitsemältä vasta ja tänään kuudelta. Tänään kuudelta alkoikin sellainen riehuminen, kuin olisi vieteri kiristetty aiiivan liian kireälle. Järjetön riekkuminen ja viuhtominen. 


 

Sitten kun kaikki oli hereillä, lapset koulussa ja itse istahdin alas, nukahti Iines. Ketarat ojossa "kieli poskella";)


keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Pesänrakennusvietti

Viime viikolla alkoivat saada paika kyytiä. 
Kävin kaikki vaatekaapit läpi, pesin ja puhdistin, ja pienet saivat kyytiä. Täkeille ostin vakuumipusseja, AINO-merkkisiä Prismasta, ja kylläpä tuli tilaa. Niitä vaan tarvitaan vielä viitisen kappaletta lisää, ehkä enemmänkin. Kankaat pakkailin siististi ja vaatehuone on oikeastaan kuvauskelpoinen. Kyllä on siisti. Ikkunat pesin, ja verhot myös, eikä saunakaan säästynyt. Kyllä on niin ihanan puhdasta ja raikasta.

Kuiva-ainekaapin läpikäynnistä ei ole pitkää aikaa, joten se säästyi uusiokäsittelyltä. Silloin siirsin (lähes) kaikki kuiva aineet Tupperwaren Tilantekijät-sarjan astioihin, ja kyllä on nimittäin nyt sekin kaappi esittelykelpoinen. Ei yhtään hävetä avata sitä vieraiden nähden. Joten se on kunnossa.

Siivoillessa sain idean tekstata tutuille joilla on sen ikäisiä lapsia jotka voisivat hyötyä meille pieneksi jääneistä vaatteista, ja kutsuin heidät maanantai illaksi valkkaamaan mieluisia itselleen.



Aamulla asettelin kaiken kivasti esille. Naiset saivat tutkia vaatekasoja, ja sitten syötiin muurikkalettuja :)

Tuntuu super ihanalta, kun nyt on talvea vasten akikki sisällä kivasti. Olohuoneen matto kaipaisi kyllä pesulaa, mutta ehkä syksymmällä se on fiksumpaa.

Pikkuemäntä on oikea papupata:P Mies tuumasi eilen aamuna, kun isommat oli koulussa, että "ei tuo lapsi ole hetkeäkään hiljaa". Ei se kyllä ole.
Viikonloppuna kun Sankari oli leikkiseurana, annoin päivävaatteet Pikkuemännälle päälle puettavaksi. Kohta kuului lasten huoneesta
"ÄITI! Tuu auttamaan! Tää ei onnistu. Multa menee veikan kanssa heemot!"

Sittemmin on neidillä ollu hermot menossa vaikka minkä kanssa.. 

Minuun siis iski tällainen jälkikäteinen pesänrakennusvietti ;D 
.. vai oliko se kuitenkin ihan oikeaan aikaan, juuri ennen perheenlisäystä..





maanantai 2. syyskuuta 2013

Uutta

Minun piti nyt ihan ensin laitella tänne kuvia kivoista kesämekkosista ja mahtavasti onnistuneesta kauluspaidasta jotka lapsille alkukesästä ommella surautin. Luovutan nyt kuitenkin toistaiseksi sen suhteen. Ei ole oikein päivistä löytynyt sellaista napakkaa saumaa silittää mekot ja paita, ja vieläpä pukaista ne lasten ylle ja alkaa etsiä kivaa kuvauspaikkaa.

Se nyt vaan on niin että Annuliinan esimerkin innostamana, uskaltauduin niitä kokeilemaan. Kankaan hukkaantuminenkaan ei siinä kohtaa pelottanut, sillä löysin ihanaa kangasta sopuisaan 3€/m hintaan, joten kaavat piirtyivät, sakset naksuivat, ja kone lauloi.

Samalla tyylillä toteutin tytöille mekot myös elokuisiin häihin. Tosin prameammalla otteella;)

Nyt kuitenkin itse asiaan, eli uusimpaan tuotokseen. Tässä aivan hiljattain ihastelin Pikkuemännän kanssa todella somaa velour-mekkosta. Hinta vaan tuntui niin pahalle, etenkin siihen nähden, että ensimmäisen spagetti, lasagne, marja.. tai muun värillisen ruoan jälkeen kaunis mekko olisi ollut entinen. Niinpä lähdin kangaskauppaan, ja aloin suunnitella. Kaavoja ei ollut mutta ainahan ne jostain tunikasta voi piirtää, eikö ;) Kangas löytyi, paitsi tunikaan, myös hattuun. ja eikun pähkäilemään.

Itselleni hyvin epätyypillisesti lähdin rauhallisella otteella tätä projektia työstämään. Yleensä haluan kaikki heti juuri nyt valmiiksi, vaikka juuri pestyihin ikkunoihin ostettuja uusia verhoja ja niihin mätsääviä sohvatyynyjä olisi ommeltava aamu kuuteen saakka, niin nehän on tehtävä heti valmiiksi.

Nyt kuitenkin torstaina piirsin ja leikkasin, ja vasta lauantaina maltoin istua koneen ääreen. Kaiken huipuksi, lopetin ompelun ihmisten aikaan ja jatkoi sunnuntaina valmiiksi.


Ihka ensimmäinen aplikointi.



Hattu sopii ihanasti tähän tunikaan.


Kaavat onneksi tunikan hihoihin, ja etu- sekä takakappaleisiin löytyivät kotoa. Myös kiva bambi-kuvio. Tämä on vaan niin kaunis! Päällä kuin unelma. Aion heti kun ehdin, ommella toisenkin tällaisen.

Että tällaista:)


tiistai 27. elokuuta 2013

I'm back

Kesäinen tervehdys kaikille, keskeltä helteisen elokuun viimeistä tiistaita!
Voitte vain kuvitella millaista touhua ja tohinaa täällä on viimeiset kuukaudet olleet.. Kesä meni humisten ohi, mutta olemme saaneet nauttia ihanaisista kesäpäivistä, ja kesä oli oikein ihana<3

Syksy ei tuonut kaipaamaani rauhaa, mutta rytmiä kylläkin.
Isotyttö starttasi kakkosluokan viikkoa aiemmin kuin Sankari lähti eskariin. Kumpikin on solahtanut uusiin rytmeihinsä oikeinmukavasti. Tässä vaan arjen pyörittäjän roolissa, on tiukasti kyllä pidettävä huolta järkevistä nukkumaan meno ajoista, silloin kaikki rullaa astetta helpommin;)
Varsinkin, kun äiti on levännyt ja levännyt=Z

Joopajoo. Sain viikko sitetn puhelun, jossa minulle ilmaistiin, kuinka paljon minulla onkaan nyt omaa aikaa kun kaksi vanhempaa lasta on päivät poissa kotoa. What!! Siis lasketaanko nykymittareilla äidin omaksi ajaksi se kun on vain yksi lapsi hoidettavana. Pieni Pikkuemäntä kaikkikyselevä, joka kulkee pyrstöhaina kintereillä vessareissuista jääkaapilla piipahdukseen.. erityisesti jääkaapilla piipahduksilla. 

Aiti, nauta! (Äiti, näytä)
Pelataanko peesealiasta? (kansankielellä: perhe aliasta)
 Mennäänko ampuiinille pomppimaan? (trampoliinille)
Saanko häätilöä? (jäätelöä)
Eikitäänkö vähän? (leikitäänkö) 
Mitä otan, koska otan. Mm'm. (tämän nyt ymmärtää väsyneempikin ihminen)

Onneksi tämä älynväläys ei ole kantanut hedelmää lasten isän korvissa, joka on vapaapäivinään saanut kyllä osansa tästä pikkutakiaisesta. Joka kaikesta huolimatta on kaikkein suloisin pieni, melkein kolmivuotias, kiharapilvinen Pikkuemäntä.

Kakkukuvia kesältä piisaa. Tässä kuitenkin viimeisin viritykseni. Oli muuten niiin supertyöläs viritys, että sanoin jo tehdessä, etten tee enää koskaan tällaista ellei ole superhyvää. Ja olihan se. Mies söi sen melkein kokonaan yksin, eikä kyllästynyt. 
Täytyy myöntää, että olipa mittasuhteet kerrankin kohallaan valmisreseptissä, ja onhan se niin että uudestaan on vielä joskus tehtävä..





Edellisessä postauksessa laitoin, että Annuliinalle tulisi kiitosta. Se nyt saa edelleen odottaa. Käsitöistä on kyse, enkä ole saanut niitä vielä  kuvatuksi, joten sitä odotellessa..