Kesä on ohi

Lomat on isiltä tältä kesää ohi ja lomareissun päättymisen myötä lasten mielestä myös kesä.

Harmillisen lyhyeenhän tuo sitten päättyikin.

Ennen reissua perheessämme alkoi ensimmäinen silmätulehdus ikinä. Se oli jokin tyttöbakteeri, sillä se iski nimensä mukaisesti vain meihin tyttöihin. Nopsastihan tuo oli kärsitty;)

Isi sai loman alkupäivinä lähteä kaipaamalleen kalastusreissulle appiukkonsa kanssa.

Tässä heidän reissultaan nuotiokahvitunnelmia.

Ihan kaikkea, mitä talven aikana kuvittelimme tekevämme, emme tehneet, esimerkiksi nyt oli ensimmäinen kesä vuosiin, kun yhdessä paikassa jäi käymättä, mutta sen tilalla olikin paljon muuta ihanaa, sekä rentouttavaa<3

Ja rentoutuminenhan se on yksi idea lomailussa, joten emme ole lainkaan harmissamme.

Saimme olla paljon yhdessä, ja se oli kyllä ihanaa.

Olisi ihanaa jos asiat järjestyisivät niin, ettei kummankaan tarvitsisi olla kokoaika töissä vaan osapäiväisesti korkeintaan. Miten ihanaa se olisikaan, meille kaikille.

Toivottavaa:)

Nyt on sellainen tilanne, että Pikkuemäntä on nukkunut kaksi yötä ilman tuttia!

Eka ilta oli siitä helpon ja vaikean välimaastosta, mutta kuitenkin enemmän helpon puolella. Nyt on esissä kolmas ilta, ja eiköhän se nyt tästä sitten unohdukkin jo..

Kyllä minuu säälitti kamalasti ottaa se tutti ja leikata se rikki.

Vielä enemmän säälitti antaa toiselle rikkinäinen tutti.

Mutta se kysyvä katse 

niiltä kauneimmilta puolitoista vuotiaan kasvoilta,

se koski sydämeen.

Koski niin paljon, että olin aivan vähällä antaa heti tilalle ehjän tutin.

Tehty mikä tehty, ja ehkä se oli nyt helpompaa kuin vaikka sitten kaksi vuotiaana..

Äidin on tehtävä mitä äidin on tehtävä:)

ps. Tällasen kirjan näin reissun päällä, on muuten ihan älyttömän hauska kirja, haluisin sen! Oisin voinu jonkin siitä lukemani nokkeluuden liittää tähän, mutta kun en muista yhtään..

Ei niin saa tehdä

Lapset ovat toisinaan niin ihania suorapuheisudessaan,

toisinaan eivät..

Esimerkiksi tässä eräänä iltana isi vei Sankarin ja Pikkuemännän satamaan katsomaan laivoja, ja kurkkimaan remontissa olevaan leikkipuistoon toiveikkaana valmistumisen merkkejä nähdäkseen. Sillä aikaa äiti ja mummi tutkailivat paikallisten kauppojen tarjontaa:)

Isi ja lapset ehtivät juuri ja juuri ennen meitä kotiin ja isi sanoi, että nythän me voidaan Sankari olla niin kuin ei oltais missään käytykkään. Niin kuin oltais oltu pihassa koko aika.

Mutta ei niin saa tehdä. Se on valehtelemista, ja valehteleminen on väärin.

Näin ehdotukseen vastasi Sankarini;)

Toisaalta, Sankarin hyvä kaveri toi eräänä päivänä Sankarille piirroksen. Sellaisen perinteisen pienen pojan piirroksen, jollaisia myös Sankari tehtailee.

Mikä piirustus tämäkin on olevinaan.

Oli Sankari paukauttanut. Ei mitään hienotunteisuutta.

Sanoin myöhemmin, että piirros kyllä erehdyttävästi muistutti pikku-taiteilijan omia teoksia.. Taisi mennä viesti perille. Lapset eivät tuo toisilleen Da Vincimäisiä, vaan ennemminkin Wassily Kandiskyn tyylisiä tuotoksia:) ainakaan tuossa iässä.. 

Ja noiden, meilläkin jemmattujen, töiden upeus, se on katsojan silmissä<3

Nyt ollaan omat yhdeksän vee hääpäivät juhlittu:)

Perinteisesti nautimme kalaruokaa, ja sen jälkeen ajelimme meille kakkukahville. Tänä vuonna olimme varanneet myös alkumaljat.

Odotan jo innolla ensi kesän juhlia, tekis mieli suunnitella jo täyttä päätä, mutta maltan mieleni pimeisiin talvi-iltoihin ja nautin sitten suunnittelun riemusta.

Tässä olisi kuvia kakusta jonka pyöräytin kahvin seuraksi.

Kakkuun keittelin tiistaina lakkahilloa isännän viime kesänä keräämistä lakoista.

Päällystin massalla ja kermaruusuilla.

Kukat tein tiistai-iltana.

Helminauhat kekkasin viime tipassa, kakku kaipasi jotain, näytti minusta ilman niitä vähän alastomalta.

Luonnossa helminauhat olivat paljon, paljon kauniimmat.

Isäntä herkutteli juuri viimeisen palan. Vieraiden jäljiltä kakkua jäi kaksi palaa, joten tulkitsen sen menestykseksi! Ihan huippu hyvää! Tykättiin tosi paljon:)

Että tällaista tällä kertaa.

Meillä oli tänään Sankarin kanssa hiusten leikkaukset.

Sankari on ollut ystävällä kotiparturoitavana viime vuodet,

ja kävikin nyt pitkästä aikaa ihan liikkeessä.

Saatiin se hirmuinen karvahattu pois päätä hiostamasta, ja sankari on itsekkin vallan tyytyväinen kuontaloonsa. Äiti myös.

Huominen olisikin jälleen täynnä ohjelmaa..

Lapsille olisi nyt korkea aika hakea ne kesän perinteiset puuhailuboxit, ettei tule liian kiire. Samoin olisi yhtä sun toista pikkuasiaa hoidettavana, sekä kirpparilla tavaroiden vaihto.

Mutta aamu alkaa bodypumpilla..

..jos jaksan herätä ennen seiskaa;)

Tai herätä ja herätä, mutta olla normaalia skarpimpana.

Tais unohtuu pilkkoo.

Muistan kun joskus juttelimme kevyesti huvittuuneeseen, ei kuitenkaan arvostelevaan, sävyyn siitä kuinka eräs äiti, yli neljäkymmentä vuotta sitten, puki pienen poikansa tämän käydessä jo ensimmäistä luokkaa:)

Nyt se ei enää huvita. En tosin usko, että alkaisin ekaluokkalaistani pukea, alusta alkaen ainakaan. Vähän riippuu tilanteesta. On sitä esimerkiksi itsekkin tullut oltua niin kipeä, ettei pukemis apu olisi ollut pahitteeksi.

Tänään tein pitkästä aikaa suunnittelematonta ruokaa, periaatteena kypsentää se mitä löytyy. Lopputulos ei ollut kuitenkaan hullumpi;

Loput perunat pussista

Muutama porkkana

Loput riisit paketista

Viljaporsaan lihasuikaleita pakkasesta,

paistinpannun kautta keittoainesten sekaan

ja mukavasti hyviä mausteita:)

Lautaset tyhjenivät mukisematta, Pikkuemäntä söi kaksi lautasellista. Yllätysyllätys;) Annostellessani lapsille kuumaa keittoa suoraan kattilasta, jätin tietoisesti pienimättä juureslohkot, ja lihasuikaleet vanhemmilta lapsilta. Ison tytön on osattava jo itse hoitaa ruokansa siihen muotoon, kuin sen itse haluaa, ja onhan tuo aika jo Sankarinkin opetella.

Sankari katsoi lautastaan, siirsi perunalohkoa lusikallaan, ja katsoi minua sangen paheksuvasti.

"Tais unohtuu pilkkoo"

"No niin tais" myönsin.

Olis kyllä naurattanu. Mieleen hiipi kuva unisesta Sankarista ekaluokkalaisena, seisomassa pikkuisella jakkaralla, jolla appiukko iltaisin istui mieheni sängyn vieressä (mieheni ollessa lapsi) ja luki iltasatua. Seisomassa tuolla samalla puujakkaralla, unisena, mieli vielä nukkumatin maisemissa, äidin pukiessa sukkaa, paitaa, housua ja takkia.

Minä olen varmaan sellainen. 

Kun minä olen kanssa äiti.

Tänään aloin vihdoinkin pähkäilemään tätä Pikkuemännän juhlakenkä tilannetta. Netistä en löydä kuin sellaisia 79€-> kenkiä (jotka ovat edes sieviä). Sitten mieleeni napsahti ikivanhat kengät. Valkoiset jotka ovat vaatehuoneessa säilössä, joita en ole koskaan omilla lapsillani käyttänyt.

Löysin ne ja sitten alkoivat koekuvaukset.

Pikkuemäntä oli hyvin mielellään mallina<3

Tässä vähän neiti brassaili:)

Tästä kuvasta saa ehkä selkeimmän käsityksen kyseisistä kengistä.

Olen tosiaan itse 80-luvulla noita käyttänyt.

Mitä mieltä olette, kehtaisiko nuo ottaa jälleen käyttöön?

On ne ainakin retrot;)

Vähän isot, mutta ei ehkä liian pahasti..

Tämä on rakkautta<3

Kunpa elämä olisi..

..laulu riippumatossa.

Isi kuvasi tänään Pikku Emäntää joka makaili ja lauleskeli tyytyväisenä riippumatossa. Niin huoletonta. Tuolainen huolettomuus loppu ihmisellä todella lyhyeen. Valitettavan lyhyeen. Huolia alkaa olla hyvin varhaisessa vaiheessa. Huolta voi aiheuttaa vaikka rikkiintynyt lelu.

Tai tutti.

Minulla on hyvin vahva tunne siitä, että kun juhannus taittuu taakse, menee tutti rikki. Voi voi. Niin ne on nyky tutit hauraita. Meillä kyllä ehdottomasti on tämä nuorin ollut eniten tutin perään. Toivotaan, että selviydymme tästä edessä olevasta tragediasta kunnialla, ettei käy kuten edesmenneelle appiukolleni.

Appiukko kyllästyi mieheni tutin lupsutukseen, ja heitti tutin alas kerrostalon ikkunasta. Niinhän siinä sitten kävi, että se oli sieltä ulkonta takaisin haettava..

Tänään saimme nauttia ystäviemme seurasta, ja ottaa kupposen kahvia niiden kymmenen kuluneen aviovuoden kunniaksi jotka he ovat jo yhdessä eteenpäin taistelleet;)

Kunniakas tehtävä oli myös kakkujen valmistaminen heidän juhlaansa.

Molemmissa kakuissa on prikulleen samat täytteet, sekä päällykset, ainoastaan värimaailma on pinnassa erilainen. Mutta erityisesti keltaisesta sydän kakun makua kiiteltiin, ja siinä maistettiin sitruuna:)

Täytteitä värjäilin myös, valitettavasti minulla ei vain ole nyt kuvaa leikatusta kakusta, minusta väriraidat olivat kauniit.

Kakkuja koristaa kumpaakin kymmenen omenan kukka jäljitelmää joita tein viime yönä. Kakkujen valmistukseen kului aikaa vähintään kuusi tuntia. Lopputuloksiin olin kyllä itse sangen tyytyväinen, värit, muodot, koristeet jne sattuivat kaikki kerrankin juuri aivan niin kuin ajattelinkin:)

Meillä olisi itsellämme 9vee hääpäivä ensi kuussa, mutta koska olemme näitä pikkuvuosia juhlineet aina vain sukulaisvahvuudessa, ja heille kaikille loma sattuu nyt näihin aikoihin, ajattelimme juhlistaa sitä totuttuun tyyliin jo ensi viikolla:)

Todennäköisesti teen jotain tämän alemman kakun tapaista, ja ehdottomasti niitä omppukukkia<3

Aluksi ajattelin tehdä tuollaisen sydän kakun, mutta suvussa juhlitaan hetken päästä kahden parin 40vee hääpäiviä jonne olen luvannut tehdä sydän kakun, niin en halua nyt samalle porukalle tehdä sen vuoksi samalla mallilla vaan säästän sen nelikymppisille:)

Loppuun vielä..

Tällaisen ihanuuden rakkaani toi kotiin torstaina. 

Aivan ihana<3

Ihanaa eloa ja onnellista oloa teillekkin!!

Ps. Kun tutti lensi alas kerrostalon ikkunasta, mieheni oli noin kaksi vuotias. On sittemmin päässyt tuosta ikävästä tavasta eroon kunniakkaasti;)

Törpön määritelmä

Tänään sitten tein sen, mitä olen karttanut Ison tytön syntymän jälkeen. Haukuin toista ihmistä. Sompailimme tämän ruuhkaisen saarikaupungin läpi kohti maaseutua, kun edessäni ajoi joku kanssaihminen. Noh, tympäännyin tuon kuskin etana tyyliseen ajotapaan, ja lopulta huudahdin; Senkin törppö! 

Tajusin mokanneeni jo kun sanat alkoivat suustani vyöryä.

Hetken oli hiljaista.

Tiesin, nyt raksuttaa.

"Äiti. Mikä on törppö?" Iso tyttö kysyi takapenkiltä.

Kuumeisesti mietin niinä armonsekunteina, jotka minulla oli aikaa hahmotella vastaustani, että kertoisinko, että törppö on sellainen oranssi keila, joita tietyömiehet asettelevat tienvarsille varoitukseksi meneillään olevista töistä.

Huoh.

Ei seitsenvuotias ole tyhmä.

Kyllä hän tajusi, ketä olin tarkoittanut.

Selitys oli seuraava:

Törppö on sellainen autoilija, joka ei osaa, tai halua, noudattaa liikenne sääntöjä.

Voivoi..

Uskomus

Kun meidän esikoiseltamme alkoi heilua ensimmäinen hammas, aloin välittömästi kertoa hänelle hammaskeijusta. Se oli niin jännittävää. Kuitenkin, ennen kuin hammas irtosi, mieheni kysyi minulta, miksi opettaisimme lapsemme uskomaan olemattomiin keijuihin, kun emme ole opettaneet heitä uskomaan tonttuihin tai pukkeihin, emmekä noitiin, emmekä muihinkaan puhtaasti satuolentoihin. Hyvä pointti, en vain ollut ajatellut asiaa niin pitkälle.

Pitikin istua alas, ja kertoa, että äiti on nyt kyllä höpöttänyt koko jutun, eikä sellaisia hampaita kiikuttelevia keijoja ole olemassakaan. Sittemmin googlasin ja löysin lisätietoa hammaskeijusta. Paavillakin on siis sauvansa pelissä;) 

Iso tyttö oli hieman pettynyt. Mielikuva tähtipölyä lennättävästä, hampaita etsivästä Helinä-keijusta oli tuntunut kuitenkin mukavalta. Niin äidistäkin. En kuitenkaan halunnut alkaa vaalia valhetta. Itselleni ei olla syötetty mitään uskomuksia, ja sen myötä ei ole sitten kyllä tullut mitään pettymyksiäkään, totuuden valjettua.

Sadut ja niiden kertominen on tietysti erikseen.

Viime syksynä TiTi-nallen kodissa Ikaalisissa vieraillessamme, Sankari tajusi, että nalleasun alla on ihminen!! Illuusio oikeasta TiTi-nallesta särkyi hetkessä. Poika istuin nallen sylissä, ja alkoi ajatuksissaan tokertaa asun rannesaumaa. "Sieltä näkyy iho!" hän toimitti minulle silmät suurina. Mitäpä siihen voi sanoa..

Uskomuksen särkyminen niin konkreettisesti harmitti minua. Pohdiskelin pitkään, olisiko asiasta pitänyt puhua aiemmin, kertoa ettei sellaisia nalleja olekkaan. No, ehkei joka asiaa tarvitse olla heti valaisemassa, mutta ei ehkä myöskään vahvistamassa.

Tämä on tietysti hyvin perhe- (lue: äiti-) kohtaista, kuinka näissä asioissa toimitaan, ja nykyään näitä eri toimintamalleja alkaa olla niin paljon, että melkein joka perheessä eri tavalla;)

Ajatus yllätyksestä tyynyn alla on kuitenkin aika viehättävä, Isosta tytöstä ainakin. Sovimme niin ollen, että se keiju joka sinne jotain sujauttaa, on äiti, ei suinkaan mikään mystinen hammaskeijo:)

Mä olen hilpeä..

kiillotan kilpeä /  Vaan jos sattuma saapuu määräillen / että nyt siltä kilvet ja kunniakin viedään

Suosikkiartistini sanailua=D

Häneltä löytyy meidän, minun ja mieheni, oma biisikin.

Eipä nimittäin moni kappale niin meidän eloa kuvaa, ja sopinee varmaan monille muillekkin, joten en omi;)

Tämähän se olisi<3

Meillä juhlitaan vuoden kuluttua kymmenen vee hääpäivää. Sitä en vielä tiedä, millaisella porukalla, mutta haaveita tietysti on. Olisi ihanaa saada live-esitys tuosta biisistä, tietysti itse Jarkon esittämänä. Sen verran olen kuitenkin selvittänyt, ettei hän esitä tuota kappaletta tuntemattomille ihmisille. Keikoilla toki, muttei esim juhlissa. Noh, niin suureellisia juhlallisuuksia ei ole odotettavissa, että olisi ihan livemusiikkia, vaikka uskonkin etten saa rakasta siippaani pysymään poissa kitaransa varresta.

Olen kyllä yhä enenevässä määrin ihastunut siippani sanoituksiin. Jotenkin tykkään ottaa ne (kivat siis) itseeni. Se "tuskalan kastiketta ja marttyyrin perunoita" ei kyllä edelleenkään uppoa, mutta moni muu kylläkin;)

Itsellä on tuo soittoharrastus jäänyt tyystin, eikä se vielä harmita, ainahan siihen voi toki palata. Mutta en ehkä ollut siinä kuitenkaan mitenkään hyvä, joten ehkä minulle on muita kivoja harrastuksia vielä tulevaisuudessa tulossa. Just eilen yhden äitiystävän kanssa jaettiin kaipuutamme sellaiseen kunnon järkkäri kameraan, näiden pokkareiden sijasta.

Ne nyt vaan on aika hintaisia. Ja meilläkin nyt on ehkä akuutimpi hankinta se kerrossänky:) Mutta voisinhan vaikka mennä kuvauskurssille syksyllä. Ehkä;)

Rakas pikku Pikkuemäntä on flunssassa. Viime yö oli aika kamala, hyvin itkuinen, ja tämä päivä on mennyt samaa rataa. Jää huomiset suunnitelmat kyllä nyt odottamaan aikaa seuraavaa. 

Isi onneksi rakensi lapsosille majan Sankarin huoneeseen, ja uskon että siitä riittänee iloa huomisellekkin:)

Ehkäpä minäkin sinne möngin lasten kanssa.

Jotenkin tässä on nyt niin hempeet fiilikset tota lasteni isipappaa kohtaan, että pakko laittaa vielä tällainen linkki biisiin, jota on ihana kuunnella kun hempeilyttää.

Tämä pätee myös erääseenkin ihanaan ystävääni jonka kanssa on nyt tiiviisti viime viikkoina pidetty yhteyttä<3

Hei rakas ystävä,

 tuli ikävä kun ei olla tänään puhelimessa jutskattu;

olet todella kaunis--

me kestäisimme toisiltamme mitä tahansa<3

lavjuu