tiistai 23. lokakuuta 2012

Hiljaista

Anteeksi pitkä postaustauko.. Ei ole oikein oollut tässä ajatus kasassa, enkä tiedä onko se kunnolla vieläkään, mutta ajattelin nyt katkaista tämän hiljaisuuden.
Olen järjestänyt kaikenlaista toimintaa, että olisi ajatukset välillä muuallakin kuin siinä ikävässä tosiasiassa, että mummi on poissa.

Yhden ihanan äidin kanssa laadittiin yhteinen syyslomasuunnitelma lapsia ajatellen. Eilen oltiin molemmat perheet uimassa, ja sen jälkeen meillä pienellä iltapalalla. Huomenna on yks huippuhauska jutska;) mutta ei siitä vielä enempää,ettei vaan salaisuus vuoda. Katsotaan jos saan kelpo kuvia, niin voin niitä sitten tänne laitella.
Ja lauantaille on vielä vähän yhteistä puuhaa, ja saan kokeilla kakkuiluakin pitkästä aikaa. 

Myös tänään saatiin leikkiä kavereitten kanssa. Joten ohjelmaa kyllä on.
Tälle illalle olin jälleen ottanut vähän eväitä Pikkuemännälle mukaan, jotta hän varmasti jaksaa kotiin asti. Pikkuemännän kuullen sitten supatin miehelleni, että 
Tuolla on sit vähän iittinkiä (eating) jos haluut..
Eli että mikäli hän haluaa, voi käydä antamassa Pikkuemännälle syömistä.
Siinä samassa Pikkuemäntä nousi ylös
ennää, ennää (mennään, mennään).

Siis miten me enää viestitään, kun Isotyttö osaa lukea laput ja Pikkuemäntä näköjään osaa kieliä??
Huhhuh.

Pakko laittaa tähän vielä pari kuvaa noista kuistin amppeleista, ja lähinnä niistä valoköynöksistä.



Sain vielä karpaloita mukavasti, joten laitoinpa nyt vielä karpalokeiton porisemaan.


Seuraksi on huomenna noudettava kermapurkki kaupasta.

Tällaista eloa tällä kertaa.
Katsotaanpa jos saisin jo huomiselle kuvia mahtavasta yllätyksestä. Sehän se vähän jännittää, että käykö loppupeleissä niin, että äidit on enemmän innoissaan kuin lapset..



Loppuun laitan vielä kuvan tällaisesta sohvasta.
On käyetty, mutta hyvin pidetty, ei ole esimerkiksi tahroja. 
Ja on myytävänä.

Ja tähän haluan osallistua..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti