sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Äitiä väsyttää;)

Nyt on iskenyt selkeä kevät väsymys. Oma osansa voi toki olla aktiivisemmalla liikkumisellakin ihan kuntoilun merkeissä, alkaa kroppa väsähtää, kai. Eilenkin piipersin jo yhdeksältä nukkumaan, ja tänään otin päiväunet:) Ja kohta kömmin kyllä taas yöunille. Nyt ei jaksa oikein valvoa. Ja miksi pitäisi kun ei ole edes pakko.

Pikkuemäntä on oikea tarmon pesä, niinkuin tietääkseni kaikki vuoden täyttäneet ikiliikkujat. Koko ajan kiivetään joka paikkaan. Roskikseen kannetaan ahkerasti jokainen nukka ja muru mikä lattialta löytyy, ja siinä sivussa myös laskuja, tarroja, isojen sisarusten piirustuksia.. Tietokonetta käydään ropeltamassa joka välissä (mallioppimista?), isin vahvistimesta käännetään nupit kakkoon siinä lomassa. Saunaankin pyllerretään tuon tuosta viemään kaikki vaatteet mitkä neiti käsiinsä saa (pyykkikoriin) tai leikkimään ankoilla ja portaisiin kiivetään salamannopeasti jos on portti jäänyt joltakulta auki. Ja niinkuin ei tässä listassa olisi jo tarpeeksi, tyhjennetään cd-hyllyä, äidin laukkua, hoitolaukkua, isin työlaukku.. Ja jos nyt ei mitään muuta keksi, niin ainahan voi käydä kääntämässä isin upouuden kotiteatterisysteemin kaiuttimet alassuin.

Voivoi.
Ja minä kun olen aina ajatellut, että Sankari on se meidän vikkeläliikkeisin lapsukainen. No, silloin en ollut tutustunut vielä Pikkuemäntään.

Toisaalta. Ei sen suloisampaa suukkosuuta olekaan, joka äitiä kaksin käsin kaulasta rutistaa<3

Ihania kuulumisia asiakkailta olen kuullut taas, nyt tällä viikolla nimenomaan päänsäryn, reuman, allergiaoireiden (hengitystieallergiat) sekä unettomuuden suhteen. On se vaan niin ihmeellistä tuo magnetismi:)
Itse olin tässä bodypumpissa ja illalla minuu koski peppuun niin, että epäilin ettei yötä voi selällään nukkua. Annas olla, laitoin oman tehosydämen toiselle pakaralle ja miehen tehosydämen toiselle pakaralle (alkkareihin kiinni) ja aamulla huomasin nukkuneeni hyvin, eikä kipua ollut missään. JEE! Auttaa siis erinomaisesti rasituskipuun ja kuntoilusta palautumiseen!

Kannattaapa testailla:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti