maanantai 2. huhtikuuta 2012

Ihana kamala aurinko;)

Kyllä tuota lämmittävää aurinkoa on niin kovasti odoteltu, mutta juuri tänään pohdimme, että siinä määrin olemme ehtineet siippani kanssa jo tottua hämärään, että välillä tuo aurinko nyt ärsyttääkin tottumatonta. Eipä se kesällä sitten ärsytäkkään yhtään, kun siihen on sitten jo tottunut:)

Tässä on koruiltukkin viime aikoina ahkerasti. Minun asiakaspiirini on selkeästi mieltynyt eniten tähän ihanuuteen.
Eipä sillä, se on kyllä erittäin kaunis:)
Nyt kesän kolkutellessa jo ovella, myös ihania siroja nilkkakoruja on alettu kyselemään. Tämä kaunotar on minun ja monen muunkin suosikki nilkkaketjuista.

Tässä olen saanut ilmoituksen eräältä rouvalta toiselta puolen Suomea, että hän olisi nyt innokas aloittamaan jälleenmyyjänä. Hänen omat kokemuksensa magneetituotteiden hyödyistä ovat niin dramaattisia, että ovat jo ympärillä olevatkin alkaneet sitä ihmetellä. Hän on kärsnyt todella pahasta migreenistä jo kauan, ja kohtauksia hänellä oli keskimäärin 16/kuukaudessa!! En tunne ketään kenellä olisi yhtä paha migreeni, ja siitä kuitenkin kärsii kohtalaisen moni.
No, nyt magneettituotteiden käytön aloittamisen jälkeen hänen kohtauksensa ovat vähentyneet niin että niitä on ollut keskimäärin 6/kuukaudessa! Mikä muutos ihmisen elämässä!! Upeaa!

Tänään olin yhteydessä myös erään asiakkaani vaimoon, joka kertoi "miehensä rytmihäirioiden paenneen" vaikka työmäärä on kasvanut. Todella hienoja uutisia! Vaikutukset ovat toki yksilöllisiä!

Jos sinuakin innostaa kokeilla jälleenmyyntiä, ja saada samalla omat korusi alkaen -20% kurkkaa tänne ja ota minuun yhteyttä!

Mutta tällaista tällä kertaa:)
Aurinkoista viikkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti