Kesäloma

Nyt se on ovella; ensimmäinen kesäloma. Siis se oikea yli kahden kuukauden kesäloma, jota lapset ja nuoret viettää, ei mikään 3vk:n loma töistä!!

Ilmoittelin Eskarilaisen ja hänen ystävänsä heppaleirille joka on heinäkuussa.

Minuu jännittää!!

Käydäänköhän siellä uimassa joka päivä? Pitää varmaan ottaa uikkarit mukaan. Vieläköhän sillä tallilla myydään leiriläisille irkkareita ja muuta herkkua? Ruuat on ainakin superhyviä. Talutetaankohan siellä aluks heppaa? Saakohan loppuviikosta kokeilla ominpäin? Mitäs jos se heppa pillastuu? Mitäs jos tipun??

Tässä vaiheessa lienee aiheellinen kysymys; Minäkö muka elän lasteni kautta?

No joo;)

Tottakai. Ainahan vanhemmat haluaa tarjota lapsilleen niitä kivoja asioita joista on itse saanut lapsena nauttia, ja myös niitä joihin ei ole itsellä ollut mahdollisuutta. Ja voi että. Kyllä niistä muuten sitten nauttii myös äiti ja isi.

Nauttii siitä, että oma lapsi on onnellinen, riemuitsee hetken.

Kyllä sitä vaan elää omaa lapsuuttaan omien lastensa kautta uudelleen. Ja vaikka mieltymykset välillä eroaakin, Eskarilainen tykkää tuosta ja minä en, niin silti siitä nauttii. Nauttii kun lapsi nauttii.

Tänään pääsin pitkästä aikaa taas jumppaan, anoppini suosiollisella avustuksella. Ei ole ihan niin helppoa päästä, lasten luota, kun on tässä omassa elämässä muutakin, mielestäni tärkeämpää, kuin ne jumppailut.

Siitä huolimatta, oli ihanaa. Huomasin että pumpissa olisi saanut olla jossain kohtaa tuplaten painoja:) Edistyminen aina ilahduttaa.

Eilinen oli monelle hyvin raskas päivä.

Monelle hyvin rakkaan ihmisen muistopuhe sekä -tilaisuus.

Tuntui hyvin raskaalta katsoa toisten ikävää, sillä ikävä todellakin jää.

Kotiin tultuamme loppuilta meni osaltani sohvalla istuen ja itkeskellen. Tajusin onneksi hipsiä pian lasten perässä itsekkin nukkumaan.

Sain ilokseni kuitenkin valmistaa tilaisuuteen kakun, ja se oli minulle kunnia.

Stressasin siitä yllättävän paljon, mutta se johtui puhtaasti siitä, että en todellakaan halunnut epäonnistua. Mihin tahansa muuhun tilaisuuteen tehdyssä kakussa voi olla jokin pieleen mennyt seikka (paitsi maku), mutta ei tällaisessa.

Siinäpä se. Sopi minusta kaikessa suhteessa tyyliin.

Nyt katse kohti iloisia asioita, niin ikävätkin kestää, ja voi toisia tukea.

Nyt pitäisi miettiä, millä housuilla olisi hyvä hepan selkään kiivetä. Pitäisikö törsätä ihan ratsastuspöksyihin? Olis ne aikas mageet, eikö ;)