lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kunpa elämä olisi..

..laulu riippumatossa.
Isi kuvasi tänään Pikku Emäntää joka makaili ja lauleskeli tyytyväisenä riippumatossa. Niin huoletonta. Tuolainen huolettomuus loppu ihmisellä todella lyhyeen. Valitettavan lyhyeen. Huolia alkaa olla hyvin varhaisessa vaiheessa. Huolta voi aiheuttaa vaikka rikkiintynyt lelu.
Tai tutti.

Minulla on hyvin vahva tunne siitä, että kun juhannus taittuu taakse, menee tutti rikki. Voi voi. Niin ne on nyky tutit hauraita. Meillä kyllä ehdottomasti on tämä nuorin ollut eniten tutin perään. Toivotaan, että selviydymme tästä edessä olevasta tragediasta kunnialla, ettei käy kuten edesmenneelle appiukolleni.

Appiukko kyllästyi mieheni tutin lupsutukseen, ja heitti tutin alas kerrostalon ikkunasta. Niinhän siinä sitten kävi, että se oli sieltä ulkonta takaisin haettava..

Tänään saimme nauttia ystäviemme seurasta, ja ottaa kupposen kahvia niiden kymmenen kuluneen aviovuoden kunniaksi jotka he ovat jo yhdessä eteenpäin taistelleet;)
Kunniakas tehtävä oli myös kakkujen valmistaminen heidän juhlaansa.


Molemmissa kakuissa on prikulleen samat täytteet, sekä päällykset, ainoastaan värimaailma on pinnassa erilainen. Mutta erityisesti keltaisesta sydän kakun makua kiiteltiin, ja siinä maistettiin sitruuna:)

Täytteitä värjäilin myös, valitettavasti minulla ei vain ole nyt kuvaa leikatusta kakusta, minusta väriraidat olivat kauniit.


Kakkuja koristaa kumpaakin kymmenen omenan kukka jäljitelmää joita tein viime yönä. Kakkujen valmistukseen kului aikaa vähintään kuusi tuntia. Lopputuloksiin olin kyllä itse sangen tyytyväinen, värit, muodot, koristeet jne sattuivat kaikki kerrankin juuri aivan niin kuin ajattelinkin:)


Meillä olisi itsellämme 9vee hääpäivä ensi kuussa, mutta koska olemme näitä pikkuvuosia juhlineet aina vain sukulaisvahvuudessa, ja heille kaikille loma sattuu nyt näihin aikoihin, ajattelimme juhlistaa sitä totuttuun tyyliin jo ensi viikolla:)

Todennäköisesti teen jotain tämän alemman kakun tapaista, ja ehdottomasti niitä omppukukkia<3
Aluksi ajattelin tehdä tuollaisen sydän kakun, mutta suvussa juhlitaan hetken päästä kahden parin 40vee hääpäiviä jonne olen luvannut tehdä sydän kakun, niin en halua nyt samalle porukalle tehdä sen vuoksi samalla mallilla vaan säästän sen nelikymppisille:)

Loppuun vielä..


Tällaisen ihanuuden rakkaani toi kotiin torstaina. 
Aivan ihana<3

Ihanaa eloa ja onnellista oloa teillekkin!!

Ps. Kun tutti lensi alas kerrostalon ikkunasta, mieheni oli noin kaksi vuotias. On sittemmin päässyt tuosta ikävästä tavasta eroon kunniakkaasti;)






3 kommenttia:

  1. Uups, kone jotenkin sekosi.. Mutta piti siis sanomani: Kauniita kakkuja! Varmasti myös maistuivat hyvältä.. :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanan näköisiä kakkuja! Olet taitava.

    VastaaPoista