sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Mä olen hilpeä..

kiillotan kilpeä /  Vaan jos sattuma saapuu määräillen / että nyt siltä kilvet ja kunniakin viedään

Suosikkiartistini sanailua=D
Häneltä löytyy meidän, minun ja mieheni, oma biisikin.
Eipä nimittäin moni kappale niin meidän eloa kuvaa, ja sopinee varmaan monille muillekkin, joten en omi;)

Meillä juhlitaan vuoden kuluttua kymmenen vee hääpäivää. Sitä en vielä tiedä, millaisella porukalla, mutta haaveita tietysti on. Olisi ihanaa saada live-esitys tuosta biisistä, tietysti itse Jarkon esittämänä. Sen verran olen kuitenkin selvittänyt, ettei hän esitä tuota kappaletta tuntemattomille ihmisille. Keikoilla toki, muttei esim juhlissa. Noh, niin suureellisia juhlallisuuksia ei ole odotettavissa, että olisi ihan livemusiikkia, vaikka uskonkin etten saa rakasta siippaani pysymään poissa kitaransa varresta.

Olen kyllä yhä enenevässä määrin ihastunut siippani sanoituksiin. Jotenkin tykkään ottaa ne (kivat siis) itseeni. Se "tuskalan kastiketta ja marttyyrin perunoita" ei kyllä edelleenkään uppoa, mutta moni muu kylläkin;)

Itsellä on tuo soittoharrastus jäänyt tyystin, eikä se vielä harmita, ainahan siihen voi toki palata. Mutta en ehkä ollut siinä kuitenkaan mitenkään hyvä, joten ehkä minulle on muita kivoja harrastuksia vielä tulevaisuudessa tulossa. Just eilen yhden äitiystävän kanssa jaettiin kaipuutamme sellaiseen kunnon järkkäri kameraan, näiden pokkareiden sijasta.
Ne nyt vaan on aika hintaisia. Ja meilläkin nyt on ehkä akuutimpi hankinta se kerrossänky:) Mutta voisinhan vaikka mennä kuvauskurssille syksyllä. Ehkä;)

Rakas pikku Pikkuemäntä on flunssassa. Viime yö oli aika kamala, hyvin itkuinen, ja tämä päivä on mennyt samaa rataa. Jää huomiset suunnitelmat kyllä nyt odottamaan aikaa seuraavaa. 
Isi onneksi rakensi lapsosille majan Sankarin huoneeseen, ja uskon että siitä riittänee iloa huomisellekkin:)
Ehkäpä minäkin sinne möngin lasten kanssa.

Jotenkin tässä on nyt niin hempeet fiilikset tota lasteni isipappaa kohtaan, että pakko laittaa vielä tällainen linkki biisiin, jota on ihana kuunnella kun hempeilyttää.
Tämä pätee myös erääseenkin ihanaan ystävääni jonka kanssa on nyt tiiviisti viime viikkoina pidetty yhteyttä<3
Hei rakas ystävä,
 tuli ikävä kun ei olla tänään puhelimessa jutskattu;
olet todella kaunis--
me kestäisimme toisiltamme mitä tahansa<3
lavjuu



3 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta blogista. Ja enpä tiedä tarkoititko minua (tietenki tarkoitit :D ) niin kuiteski kiitos itsellesi jos olen "se" ystävä... ;D Lav juu <3

    VastaaPoista
  2. kyl mää taisin sua tarkoottaa;)

    VastaaPoista
  3. :) Joo jotenki arvasin. -T-

    VastaaPoista