sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Terveisiä pikkulomalta

Pitkä tauko tullutkin nyt postauksiin..
Pyrähdimme nimittäin pienelle minilomalle koko perheenä, ja testasimme uuden, viime marraskuussa avatun Holiday Club Saimaan.

Viihdyimme, ja olisi ollut kiva jatkaa lomaa, mutta kaikki loppuu aikanaan. Tällä lomalla kävi nyt kyllä niin klassisesti, että virkistäytymisen sijasta väsähdimme;)
No, mieli kyllä virkistyi ja vanhempina saimme suurta iloa lasten riemusta. Laskeskelin, että lilluimme altailla ainakin sen kymmenen tuntia.. Se väsähdytti tietenkin.


Kylpylöissähän on kuvaaminen kielletty, ihan varmaan joka paikassa. Mutta, meille on aina lupa myönnetty kun olemme sanoneet että kuvaamme vain ja ainoastaan omaa perhettä. Esimerkiksi nyt oli lasten allas tyhjä, vain meidän lapset lilluivat siinä, niin ei, Saimaan kylpylässä et saa ottaa kuvia ollenkaan. Ei edes omasta poppoosta.

Selvä, minkäs sitten mahdat. Isotyttö suuttui kamalasti kun hänen kamerallaan olisi voinut sukeltelukuviakin ottaa, eikä se nyt onnistunutkaan. Toisaalta, sain kuvata suurista ikkunoista kenenkään häiritsemättä. Jos olisin halunnut, ikkunan edestä kävelevät ihmiset olisivat jääneet uikkarisillaan kuviin, mutta enpä halunnut.

Tuollainen tunnelma kylpylässä on, ja keskiosan iso vesidisko jossa puolen tunnin välein musiikin tahdissa vesi suihkuaa milloin mitenkin, oli ehdottomasti lasten... ja isin suosikki. Iskä tykkäsi kyllä myös isosta vesiliukumäestä jossa laskettiin renkailla. Sankari ei ollut lainkaan vakuuttunut vesiliukumäen toimivuudesta ja nähdessään iäkkäitä rouvia liukumäen lähettyvillä Sankari huudahti
Täällä huijataan mummoja. 
Ne jää tuonne liukumäkeen jumiin!

Eilen palasin pitkästä aikaa leipomisen maailmaan. Paistoin täytettyjä sämpylöitä sekä perinteisiä korvapuusteja. En ole koskaan osannut leipoa pullataikinaa, mutta viime kerta hieman rohkaisi minua, sillä tuotokset olivat jo siedettäviä, ja nyt niistä tuli täydellisiä.




Tänään suuntaan jälleen esittelemään Energetix magneettituotteita:)
On ollut mukavaa palata tämän työn pariin, kesäisen lomailun jäljiltä:) 

Illalla saatan oikaista sohvalle. ja katsoa jonkun ihanan leffan..
Nauttikaa ihanasta sunnuntaista, 
tavataan pian, ehkä esittelyssä;)



1 kommentti: