tiistai 9. lokakuuta 2012

Prinsessahuumaa

Lapset katsoivat meillä eilen Prinsessapäiväkirjat. Elokuva on tehty vuonna 2001, mutta prinsessuuden nälkäiselle Isolle tytölle se kyllä upposi:)
Itse lähdin ennen elokuvan loppua jumppailemaan, ja kun tulin takaisin..

Ensinnäkin, olin ollut kotona ehkä kaksikymmentä sekuntia, kun Isontytön huoneeseen mennyt isukki räjähti nauramaan 
Jos tuut heti nii ehit nähä!
No minähän menin:)
Siellä vaaleanpunaisen huoneen lattialla, makasi muumityynyn päällä Pikkuemäntä asennossa peiteltynä. Märkä paperi otsallaan, ja kurkut silmillään.
Sankari makasi kenolleen köytetyssä, tyynyin pehmustetussa pikkutuolissa samoin, myös kurkut silmillään ja vaati kovaan ääneen otsakäärettä.

KAMERA!
Isi juoksi hakemaan kameraa ja tilanne saatiin kuin saatiinkin ikuistettua. Isotyttö on innostunut nyt kauneushoidoista ja haluaisi viettää kanssani kahdestaan illan, johon kuuluu lenkkeilyä, saunomista ja kasvohoito:) 

Eilen siivoiltiin hiekkis, ja pestiin Sankarin kanssa kaikki lelut varastokuntoon. Ensi keväänä täytyy hakea pari kuormaa hiekkaa lisää. Pihan mylläys jäänee kuitenkin nyt jälleen ensi vuoteen.. Mutta sen verran eilen ehdin, että istuttelin ihania valkoisia callunoita, pataan ja amppeleihin. Otan niistä kuvia tänne joku päivä.
Tuo calluna lajike on ihan uusi, tai itse en ole siihen ennemmin törmännyt, enkä löytänyt googlen kuvahaullakaan sitä. Olisko ollu Erica? 

Tänään onkin kaasu pohjassa aamusta iltaan.. Ihanaa kun Isontytön kyyditykseen saadaan vähän apua<3, ehtii Pikkuemäntä nukkua, ennenkuin isi nappasee sen mukaansa. Miehillä on tänään parturipäivä, pääsee Sankarikin eroon "pitkästä letistään", ulottuuhan se jo melkein korvan päälle.. Mukavaa, kun haluaa itse että kuontalo on siisti, ja onhan tuommoinen paksu karvareuhka varmasti kuuma.

Että sellaista, nyt puuro huiviin ja vitonen silmään;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti