Pikkuemäntä turautti sitten tortut housuun tänä aamuna..
Hieman paheksuvaan sävyyn muistutin, minne nämä asiat pitäisi toimittaa.
Hieman myöhemmin, Sankari oli toimittamassa vastaavaa asiaansa, oikeassa paikassa. Huomautin Pikkuemännälle, että Sankarin torttu putosi oikeaan paikkaan. Pikkuemäntä haki välittömästi katsekontaktin isoveikkaansa, hymyili selvästi ilahtuneena, taputti käsiään yhteen ja hihkui HYVÄ! HYVÄ!
Eipä tule itse isoja lapsia enää kiitettyä, kun osaavat hoidella tarpeensa pönttöön. Jokaisesta asiasta saa kiitosta aina aikansa, mutta sitten kun siitä tulee itsestään selvyys, ei siihen enää kiinnitetä huomiota.
Ei kukaan kiitä minua tiskikoneen tyhjentämisestä, täyttämisestä, ei pyykin pesusta tai viikkaamisesta. Ei koskaan petien petaamisesta, siivoamisesta..
Minä yritän kiittää, koska ehkä toivon kiitoksellani innostavani toistamaan tuon työn tulevaisuudessakin:)
Ei kukaan halua joka asiasta kiitosta. Ne ovat normaaleja, sellaisia jotka pitääkin tehdä.
Enkä toivo, että kun ensi kerran suljen vessan oven, että siinä olisi perhe, tai ystävä joukko taputtamassa
KIITOS! KIITOS!
Meilläkim yritetään muistaa antaa kiitosta, mutta useimmin sitä kyllä huomaa toruvansa.
VastaaPoistaTyöelämässä tuo kiitoksen saaminen on muuten vielä harvinaisempaa. Itse yritän kiittää joskus työkavereitanikin ja antaa sitä positiivista palautetta... työnantajalta sitä nyt vissiin ei kannata kauheasti odotella :)