maanantai 10. joulukuuta 2012

Valmistumisia

Jotenkin nyt tänä talvena ei ole niin kovaa intoa käsitöille, kuin esimerkiksi viime talvena. En siis ole ollut kovinkaan tuottelias;) Vilasukat ovat valmistunet Pikkuemännälle ja Isotytölle, Sankarille yksi.. kun lanka loppuu kesken.
Siinä välissä sitten neuloin vauvalahjaksi pienet ihanan pehmeät ja vaaleanpunaiset sukat.
Ja virkkuutyönä on menossa pieni pussukka, jossa voi sitten säilöä vaikka jotain.. noh pientä.

Verhoja aion* ommella piakkoin.
Pitäisi päästä kangaskauppoihin hiplailemaan erilaisia kankaita..
Vahva visio minulla jo on. Ja se on paha juttu. Ja mitä vahvemmaksi visio muuttuu, sen pahemmaksi juttukin muuttuu. Harvoin nimittäin saa juuri sellaista, tai edes sinnepäin olevaa kangasta kuin on ajatellut. 

Tänään suuntaamme varmaankin vielä Tiimariin askartelutarvikkita ostamaan. Olisi kova hinku askarrella jotain, mutta varmaan jätämme sen puuhan sitten siiheksi, kun on niitä pitkiä vapaapäiviä lasten kanssa tulossa.
Lomalla olisi kiva myös käsitella taikina jos toinenkin lasten kanssa.
Meininkinä olisi hommata pieniä vuokia, joihin mahtuisi paistumaan pieniä taikinoita. Jos nimittäin monena päivänä valmistuu kakkua ja keksiä, niin ollaan itse pian pullia -yhtä pyöreitä.
Tietysti, se nyt on varmaan sama lopputulos silloinkin, jos niitä pieniä taikinoita valmistaa paljon..

Toisaalta, jos vuoat on pieniä, niistä riittää yhdelle kahville jokaiselle vähän:) Ja varsinkin jos vuokia on vain yksi, tai sitten kaksi pikkuruista!
Nyt minulla on aika paljon makeisia valmistettuna jääkaapissa;)
ei ole kauaa..

Pikkusukkapari

Jäljelle jäi valokuvauksellisen soma pikkuinen kerä.
Tämä lanka on jäänteitä sukista ja tumpuista joita vatsa pystyssä neuloin Pikkuemännälle<3 niisk.


*aikoa = tässä yhteydessä vakaasti päättänyt (mikä ei kuitenkaan tarkoita, että niin tapahtuisi..)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti