Kikatuksen keskeltä: Lasaretista ei potilaat lopu

Nyt onkin sitten Isotytön vuoro olla kipeänä. Onhan sitä yskää ollut, mutta nyt kun se on jo hyvällä mallilla, niin eilen illallapa alkoi inha korvakipu.

Sitä sitten yhdessä läpi yön itkettiin, ja kun lampulla kurkkasin päivällä korvaan tajusin, että kylläpä taitaa tulehdus olla. Lääkärin mielestä paha tulehdus.

Siihen nyt amtibiootteja vedellään viikon verran, ja toivotaan, että tulevina öinä saadaan nukkuakin.

Ihan käkikellonahan tässä on koko päivän ollu liikenteessä. Kun käytännössä sen jälkeen kun maanantai aamuna silmäni avasin, en oo niitä uneen ummistanu. Eikä oo kyllä Isotyttökään. Mitä nyt sohvalla torkkui raukka. Sääliksi käy.

Ja vielä on äidillä virtaa. Tämä kone on näköjään sitä tyyppiä, että kun käyntiin saa niin vaikee on pysäyttää. Mutta ei se käyntiin saaminenkaan aina helppoo oo;)

Voi olla, että kun illalla meen unille, en ehdi yöpöydän lamppua sammuttaa kun oon jo unessa. Nyt on kyllä niin normi olo, että voisin vaikka alkaa jotain tekemäänkin, siivoomaan vaikka. Mutta ei se nyt kyllä onnistu, pitää nämä muksut huoltaa yöpuulle, ja sit äitikin perässä, että olis aamulla virkee ja nätti. Ainakin virkee.

No, ainakin ois nukkunu. Ainakin yrittäny.

On se kuma kun tuollaiselle tirpalle, jolla on kuumetta melkein 40, antaa särkylääkkeen niin ihan on tavallinen meno päällä ja ollaan jo aamulla kouluun menossa. Itse jos saisin neljänkympin kuumeessa särkylääkkeen, saattaisin ajatella, että no en ehkä kuolekkaan. Siis ehkä. En tasan olis menossa yhtään mihinkään. Paitsi tietysti, jokainen äiti tietää sen, että kun oot yksin kotona lasten kanssa niin oli kuumetta tai ei, niin lasten hoidosta ei lomaa oo.

Siks meille ei tule koiraa.

Siis vie nyt se vielä ulos kahden pienemmän kanssa järkyttävässä kuumeessa tai mahataudissa. Kun kumpaakaan pikkulasta ei voi jättää kotiin, ja keli ku keli, vonti ku vointi, niin kyllä se koiran rakko ja suoli toimii.

Että siks.