Ihan sama mitä sanotaan
kauppareissuilla tässä perheessä uuvutaan.
Isi yhtään jaksa ei
kun tiemme kaupungin läpi kauppaan vei.
Vaan mitä sanoo lapset tähän,
erimieltä on ne kai vähän.
Sankari mielellään kyydissä istuu,
takapenkille kun kaikki kolme hyvin mahtuu.
Isotyttö puolestaan mieluummin,
kauppareissut talsii jalkaisin.
Pikkuemännän mieli on oma,
mukana kulkee neiti soma.
Aamulla edessä oli kauppaan meno,
alkumatkasta Sankarilla etukeno.
Vaan jalkakäytävällä kun juosta ei saa,
alkaa matka pian uuvuttaa.
Lepoa kaipais kesken retken,
ja äiti vielä pyytää miettimään hetken:
"Muistatkos kultani eilisen päivän,
kun kaverin kanssa unohdit huolen häivän.
Ei jalkaa painanut uupumus,
eikä mieltä kaivanut suuttumus.
Jaksoitte juosta ja mellestää,
väsymättä leikkien rellestää."
Ei sanattomaksi Sankari taaskaan jää,
ei mieltä voi äiti hämmentää.
"Kun siellä on pehmeä lapsen juosta,
nyt kenkiin tarttuu luminuoska.
Täällä on kovaa kävellä nyt,
siksi oon kovin väsynyt".
Mitäpä auttaa sanoa siihen,
perusti äiti ukin kanssa aivoriihen.
Että mistä ihmeestä johtuu se kumma,
lapsen puhti riippuu siitä mikä on homma.
Juosta jaksaa timbuktuun asti,
jos hauskuutta pelkästään on lasti.
Vaan heti kun homma työksi muuttuu,
pienet jalat siitä suuttuu.
Ihan turha on pähkäillä tätä,
mielestä nyt moinen jätä.
Itsekkään et jaksa intoilla,
jos ikävän asian kanssa pitää hikoilla.
Loppuun tietysti työsi puurrat,
pohjille syöt katkerat kaurat.
Vaan heti jos mukavaa edessä siintää,
intoa varmasti siihen riittää.
Miksi ois lapsonen eri maata,
ei tyhmistä jutuista riemuita saata.
Tällainen on teksti tänään,
alkoi sanat riimeissä elämään.
Hauska on päivän puuhia pohtia,
kukapa ei riimeiksi vois niitä loihtia.
Mukavaa ihanaa lumista torstaita.
Nyt en enää riviäkään laita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti