sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kuultua

Pikkuemännän yökyläily meni upeasti<3
Minulla oli kyllä ikävä, ja outo olo, kun piipero ei ollut kotona, mutta hyvin minäkin selvisin. 
Loppuviikosta tuli myös ihana korutilaus, josta suurin osa meni kyllä asiakkaille, mutta itselleni sain vihdoin tämän..

Aivan iiihana!

Tänään kuulin aivan ihanan jutun;)
Mukailen sen tähän omiksi sanoiksi..

Kuvittele (tai katsele) kahta pientä lasta.


Leikkien keskellä puhkeaa kiista.
Se voi yltyä pahaksikin riidaksi, ja loukkaavaksi väittelyksi.
Siinä saatetaan myös töniä.

Sitten,
lapset sopivat riitansa.
Mitä sitten tapahtuu?
Leikki jatkuu aivan niin kuin ennenkin.

Aikuisten pitäisi pystyä samaan kuin lasten.
Kaikki jatkuu aivan niin kuin ennenkin.
(asia on tietysti kinkkisempi jos kyseessä on vaikka puolison pettäminen, tai muu yhtä vakavassa luokassa olevat asia)

Siinäpä onkin meille haastetta loppuelämään;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti