keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kesä on ohi

Lomat on isiltä tältä kesää ohi ja lomareissun päättymisen myötä lasten mielestä myös kesä.
Harmillisen lyhyeenhän tuo sitten päättyikin.

Ennen reissua perheessämme alkoi ensimmäinen silmätulehdus ikinä. Se oli jokin tyttöbakteeri, sillä se iski nimensä mukaisesti vain meihin tyttöihin. Nopsastihan tuo oli kärsitty;)

Isi sai loman alkupäivinä lähteä kaipaamalleen kalastusreissulle appiukkonsa kanssa.


Tässä heidän reissultaan nuotiokahvitunnelmia.

Ihan kaikkea, mitä talven aikana kuvittelimme tekevämme, emme tehneet, esimerkiksi nyt oli ensimmäinen kesä vuosiin, kun yhdessä paikassa jäi käymättä, mutta sen tilalla olikin paljon muuta ihanaa, sekä rentouttavaa<3
Ja rentoutuminenhan se on yksi idea lomailussa, joten emme ole lainkaan harmissamme.

Saimme olla paljon yhdessä, ja se oli kyllä ihanaa.
Olisi ihanaa jos asiat järjestyisivät niin, ettei kummankaan tarvitsisi olla kokoaika töissä vaan osapäiväisesti korkeintaan. Miten ihanaa se olisikaan, meille kaikille.
Toivottavaa:)

Nyt on sellainen tilanne, että Pikkuemäntä on nukkunut kaksi yötä ilman tuttia!
Eka ilta oli siitä helpon ja vaikean välimaastosta, mutta kuitenkin enemmän helpon puolella. Nyt on esissä kolmas ilta, ja eiköhän se nyt tästä sitten unohdukkin jo..

Kyllä minuu säälitti kamalasti ottaa se tutti ja leikata se rikki.
Vielä enemmän säälitti antaa toiselle rikkinäinen tutti.
Mutta se kysyvä katse 
niiltä kauneimmilta puolitoista vuotiaan kasvoilta,
se koski sydämeen.
Koski niin paljon, että olin aivan vähällä antaa heti tilalle ehjän tutin.
Tehty mikä tehty, ja ehkä se oli nyt helpompaa kuin vaikka sitten kaksi vuotiaana..

Äidin on tehtävä mitä äidin on tehtävä:)


ps. Tällasen kirjan näin reissun päällä, on muuten ihan älyttömän hauska kirja, haluisin sen! Oisin voinu jonkin siitä lukemani nokkeluuden liittää tähän, mutta kun en muista yhtään..

Lasten ajatuksia äidistä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti