Nyyhkäyksiä

Äidin sydäntä kirveli suunnattomasti, kun puhelimen toisesta päästä Isotyttö nyyhkytti ikäväänsä kyläpaikassa, jonne hän oli jo kauan toivonut pääsevänsä.

Lapsia on kahdenlaisia, niitä joiden ikävä pahenee, mikäli he soittavat ikävän iskiessä. On myös Isontytön tyyppisiä, joita soitto helpottaa.

Olin kyllä illalla jo varustautunut ajelemaan Isontytön luokse yöksi, ellei olo helpota.

Helpottihan se ja yö meni hyvin ja hetkinen sitten sain puhelun, jossa hän hehkutti kuinka hirween mukavaa heillä on:)

Ihanaa<3

Kyläpaikan täti oli jäänyt hiljattain pois vakituisesta työpaikastaan, omasta valinnastaan. Isotyttö kuuli tästä eilen. Hän kertoi puhelimessa alkaneensa heti suunnitella lahjan hankintaa:) Tänään hän olikin päässyt käymään kaupassa.

Mie kysyin paljon sellainen kukkakimppu maksaa, mutta se oli hirveen kallis, eikä miun rahat olis riittäny. Sit myö kateltiin keksipaketteja ja ostin sellaisen viljakeksi paketin. Sit mie tein kortin, eikä se yhtään arvannu.

Nyt puolestaan äidin sydän paisui silkasta riemusta.

Suunnattomasta ylpeydestä.
Silmänurkassa kimmelsi ja nyyhkäys pyrki huulille. 

Olenhan minä sen tiennyt,

mutta minulla on kyllä niin suloinen, niin huomaavainen Isotyttö.

Ja siinä mukana kasvaa pikku Sankari, jonka sydän on puhdasta kultaa<3

Omat suloisuutensa on tässä yksinomaisesta vanhempiensa ja isovanhempiensa huomiosta nauttiva Pikkuemäntäkin tuonut esille, isojen sisarusten reissatessa. Tuntuu, että minulla on maailman suloisimmat lapset.

Niinhän minulla on<3