sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Pieniä turhamaisuuksia

Viikonloppu on ihanasti pulkassa, ja sauna lämpenemässä:)

Aivan mahtilöydöt tein perjantaina pikapiipahduksellani Lindexistä!!
Lasten osastolta löytyi 86cm mekko Pikkuemännälle, ja 128cm samanlainen Isolletytölle. Isontytyön koko oli vaan kamalan lyhyt joten liitin siihen mustan hameen kaveriksi Seppälästä.
Mutta mikä parasta, kun illalla aloin koota vaatteita lauantai aamua varten henkareille, tajusin, että olisin tosiaan voinut itsellenikin katsoa samanlaista tunikaa.

Soitto anopille riitti.
Hän oli juuri lähdössä liikenteeseen, ja kun soitin Lindexiin, sieltä varattiin kassalle koko 170cm tätä samaa mekkoa, ja niin anoppi osasi tuoda oikean. Kiitos anopille:)

Lyhyenä ihmisenä voin toisinaan hyödyntää lastenvaateosastojen tarjontaa;)
Tämä on ilmeisestikin minimekko 128cm:stä ylöspäin, joten niinkuin Isolletytölle, myös äidille seuraksi liitettiin musta hame.
Tykästyin kovasti. Sitten meillä kaikilla oli vielä mustat bolerot lämmittämässä, näin vilakkana marraskuisena lauantaina.

Mekko Turkoosi

Hintaa tällaisella mekolla/tunikalla on 9.95€, joten sillä hinnalla ei kannata lähteä itse ompelemaan. Luulen, että tästä tulee meidän tyttöjen suosikki, väri ja malli on ihana<3

Ystävän kanssa juteltiin naisten pienistä turhamaisuuksista. Itselläni näkyvin on se, että rakastan yhtenäisesti pukeutumista, ja vielä kun muu perhe on tähän turhamaisuuteen suostuvainen, se on siten toteutettavissakin silloin tällöin.

Toki muitakin kivoja tapoja löytyy:)
Tänään kuulin, kuinka yksi ihana ihminen, oli ollut lähdössä juhliin, ja päättänyt käyttää arkaa värillistä kynsilakkaa, jossa siis helposti kolhut näkyy. Parhaan lopputuloksen maksimoimiseksi, rappukäytävään astuttuaan, hän oli painanut kotioven kiinni, ja sipaissut viimeistelykerroksen lakkaa silloin kynsiinsä, ennen kyydin tuloa:)
Nainen sitten on fiksu. 

Itse keksin koristella nudea kynsilakkaa glittereillä.
Noh, kun sitten yritin vetää juhlasukkiksia jalkaan, huomasin (onneksi ajoissa) että glitterit repii sukkiksia. En kuitenkaan viitsinyt pyytää siippaa sukkiksia ylleni pukemaan (siitä olisi kyllä lapsille riemua tietysti riittänyt, mutten usko että sukkikset olis sitä käsittelyä ehjänä läpi kestäneet..), vaan minäpä vedin villasormikkaat käsiini, ja voilá! Sukkikset sujahti jalkaan, ja ehjinä:)
Tässä turhamaisuus olivat glitterit, eivät sukkikset.

Eiköhän meillä kaikilla ole omia pikku turhamaisuuksia, enkä usko, ettei kenelläkään miehellä muka sellaisia olisi;)
Omat turhamaisuudet ei ehkä heti tule mieleen, mutta kun elämää elää, niitä tulee vastaan:)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti