Rakkauren tähären

Kyllä täytyy omaa kultaa nyt suitsuttaa, kun itse kärvistelee tuskissa. Nämä kylkikivut meni viime yönä ihan kamaliksi, ja kaikki sattuu. Ihan jees yskän ärsytystä hillitsevä yskänlääke löytyi apoteekista. Kamalan pahaa, mutta luulen että se on muutaman yskänpuuskan vieny pois.

Siippa siis hoitelee kotihommia, että minä saan olla siinä asennossa jossa mukavin on. Ei minulla koskaan oo tällasta vaivaa ollu. Toivottavasti ei enää tuukkaan.

Ihminen tekee paljonkin asioita, isojakin, rakkauden tähden, mutta kyllä ne pienet merkkaa myös paljon. Isoista asioista mieleeni muistuu uhraus jonka serkkuni teki puolison tähden. Asuu siellä toisella puolella Suomee;) Kyllä me koko perhettä tänne ikävöijään, vaikkeivät koskaan oo täällä asuneetkaan yhdessä.

Tämä puoliso saa kaiken pahan anteeks vaan sen vuoks, että sattuu olemaan niin mukava. Asiasta piti kuitenkin naljailla heidän kymmenen vee hääpäivillään vuosi sitten seuraavan puheen turvin:

(sisältää hauskoja kohtia, joten herkkiä lukijoitani kehottaisin jättämään lukemisen sikseen)

Arvoisat juhlavieraat. Mie halluisin nyt haastoo teile tään tarinan niinkö meijän kannalta, niinkö meijän jotka ollaan tuolta oikeitten immeisten seuvvulta lähtösi. Ja sieltä se on muuten tää suluhanennii vaikka kyllä myö ollaa huomahettu se tosassii jotta outta työ tiälä parraanne tehnä jotta se täkäläiseks muuttus ja tänne kottiituis. Mutta ei myö toevoo heitetä, se on kuitennii hyvä tyyppi, kyllä se vielä kalavessiin iärele pallaapi, se on vakta. Ja eukko tulloo perässä. Suattaahaa se vähä vikistä, mutta tulloo kumminnii.

Kyllä tää eukon otto-uutinen serkun taholta ol meile kaekile nii valtava tärrääs jotta ei sitä ou tätä enne voena ajatellakkaa juhlivasa. Mutta kyllä myö ollaa nytte tultunna siihe johtopiätöksee jotta on tuo eukko iha haaska. Kyllä sitä sietää, ku tilanne nyt on mikä on.

Myö oltii kaekki yhissä pirskeissä kotpuolessa, ku tää pentu ilemottaa viestilä jokkaaseen uutee geeäsämmään että mie oun kihilat tärräättännä. Jotta hilut kinttuhe ja sitä rattoo. Kyllä män porukka hilijaseks, vua vällee alako (sivumennen maenittakkoo, että ukkopuolisilla ensinnä) vahingonilonen virnakehtaminen toesen lankeemisen johosta. Vua ol serkun äet parka kalapia ja pitkää. En iha muesta, pitkö ottoo liäkekonjamiinittii, hiä aeheesta, myö muut iha vuo niinkö myötätunnosta. Sen jäläkee ollii iha haaskat loppujuhlat. Paetsi tuola velj'poijjalla ku sitä nii iletti serkun tuleva eukko, vaikkei tavannu ollukkaa. Ja se johtu iha vua siitä ku män hyvä kalakaver. 

Sepä siitä. Lopullissee pammauksee ei kauvaa sitte männykkää ku muuttivat sammaan tuppaan. Eukko kitis ku ei häehe jäläkee kettää käyny. ”Luuleeko ne että myö turasel-pupuja ollaa, koko ajan toestemme kimpussa” valitti eukko. Mie siihe sanoin jotta ei luule, ja hiljoo lisäsin, että kyllä ne sen tosassiiks tietää.

Näkkööhän tuon, alako pentuja tulla nii sakkeesti ku muinosessa pirtissä. Vua iheppä hoetaavat, jote jätetää toesten makkuukammar assiit iha vua assiinosasile.

Tähä päevää onnii sitte tultunna ja pakko se on serkun eukkoo kiittee kaekesta huolimatta ja varsinnii sen tähe. Mukavoo ol suaha kuhtu tännennii päe, ja kuhuttuna ku tulloo, tietää jotta on terevetullu, eekä keskeetä mittää tähellisempee puuhoo..

Että sellasta. Tämä oli tosiaan sellainen hupijuttu, ei kannata kenenkään provosoitua -paitsi sen serkun eukon;)