Sitten kun..

Tänään otin sen merkittävän antibiottitabletin joka veti rajan siihen, että nyt olen syönyt kuurista suurimman osan, vähemmän edessä kuin takana;) Eikä yhtään harmita, että "nytkö se jo alkaa loppua". 

Ihmiset elää valitettavasti lähes kokonaan tulevaa varten. Ja sitten harmittaa että "nytkö se jo alkaa loppua". Paahdetaan töitä, että saa rahaa, että sitten kun sitä on tarpeeksi, voi rakentaa, lomailla, veneillä, ostaa, hankkia, toteuttaa.

Sitten joskus, tai seuraavalla vuosilomalla.

Sitten joskus..

Ihailin kaunista vapaa-ajan asuntoa, sekä sen ympärille vuosien varrella taidokkaasti rakennetua puutarhaa veden äärellä. Asukkaat olivat aikaan sannoksistaan hyvin ylpeitä, ja aiheestakin. Siinä silmiemme edessä näkyi heidän kättensä työ, näkyi aika, näkyi vaiva. Näkyi siihen uponnut raha.

Saavutettuaan jo jonkin aikaa sitten eläkeiän, heillä ei valitettavasti ole mahdollisuutta ikääntymisen mukanaan tuomien rasitteiden vuoksi nauttia noista puitteista. Se tuskin oli tarkoitus.

Minne kului aika?

Aika jonka ihminen käyttää rahan hankkimiseen.

Se on poissa itseltä, ja se on poissa perheeltä. Aika jonka on ansaitsemassa, aika joka on pakko väsyneenä levätä, ehkä myös aika, jolloin kuluttaa.

Aika menee, kuin kuiva hiekka, sormien läpi, ellei sitä kastele rakkaudella. Täytyy tehdä pysyviä tekoja omassa arjessa. En vaihtaisi pois yhtään vuotta näistä kotona viettämistäni vuosista, siitä että lapset ovat saaneet olla kotona. Toivottavasti niin jatkuukin. Se kumpi vanhemmista lasten kanssa kotona on, on aivan sama, kunhan on. Lapsille aikaa.

Ja ellei se sitten ole jatkossa mahdollista, vain pakollinen poissa kotoa. Aika, jonka lapset ovat pieniä, ja herkimpiä. Aika jolloin he muodostavat tiukan suhteen vanhempiinsa. Aika jolloin hyvien keskusteluyhteyksien pohja muurataan. Se aika, on todella lyhyt.

Lapsi yrittää ottaa kontaktin, mutta lopettaa pian, jos aina sanotaan, kohta/myöhemmin/ei nyt. Välillä on pakko sanoa, mutta sitten on myös pakko pitää kiinn siitä kohta/myöhemmin/ei nyt ajasta.

Meillä oli eilen perhe-päivä. Aamulla Kuningas ja mummmi piipahtivat ohikulkiessaan. Kerroin kuninkaalle, että tarkoitus olisi leipoa yhdessä ja olla yhdessä. Kuningas oli sitä mieltä, että se on elämys, päivä joka jää mieleen. Ajatella. Nykyään se, että ollaan omalla porukalla, leivotaan, pelataan ja ulkoillaan yhdessä, on elämys! Kulutushysteria voi siis loppua tähän. Anna lapsellesi lahjaksi jotain suurta, anna elämys. Ja mikä parasta, sinulla on varaa tehdä niin joka viikko!

Tai, ellei niitä piiperoita tuvassa enää pyöri, kilauta kaverille. Vaikka viisi ystävystä yhteen leipomaan, lukemaan, alokuvaa katsomaan, lenkille, neulomaan..

Rahan ei tarvitse laulaa,

että saa elämyksiä<3