Huhuu

Täällä ollaan. 

Meillä piti olla, ja olikin täydellisen suunnittelematonta tämä Isontytön loma-aika, mutta hupsheijaa, kuinkas kävikään;)

Syy suunnitelmien puutteeseen, oli kylläkin puhtaasti se, että tiedossa oli maailman ihanimman serkkuperheen tänne päin tulo, ja toive yhteisestä ajasta.

 Toive toteutuikin hienosti ja oheen mahtui paljon, paljon (ja vielä kerran) paljon muutakin.

Leivontaa tietysti:)

Kakkuja sun muita erilaisia hauskuuksia piti kokeilla.

Etenkin sukulaiset saivat näistä kokeiluista tarpeekseen, sillä siirtyessämme viime viikon loppupuolella nukkumaan paikasta a paikkaan b, meille pakattiin kaikki herkut mukaan..

No, onneksi jämät taas kelpasivat seuraavassa osoitteessa!

Nyt ei niistä leipomuksista kuvaustuotoksia juurikaan ole.. mutta lupaamani toppi ja floppi kakku pääsee nyt esiin..

Ensin kakku jo vanhasta tutusta lasten animaatiosta, Dipitassuista.

Tämä olisi ollut Pikkuemännän mieleen<3

Minusta tämä kakku on sellainen perusonnistunutpökäle, joka on ihan jees. Tällaisessa kakussa on se hyvä puoli kuten aiemmin kuvaamassani rotinakakussa, ettei se oikeastaan voi mennä pieleen. Mikäli nimittäin massoilla leikkiminen ei onnistu, on viisaalla leipurilla kaapissa muutama purkki kermaa joka sitten hätätilanteessa, kuorrutteiden irrottelun jälkeen, pursotellaan ympärille, ja voilá -niin on nätti.

Kukapa sen tietää millainen siitä piti tulla..

..kun aina ei itsekkään tiedä.

Tähän olen niin pettynyt, että siitä saakka kun tein tuon, olen hautonut revanssia. Muodot ja kaikki on päin prinkkalaa (maku oli minusta ihana, nimittäin vaikken tunnetusti täytskäreistä tykkää, tätä söin monta kertaa). Kuvat yritin kyllä ottaa niin, että pahimmat mokat jäis piiloon.

Parasta tässä ovat kynnet ja hampaat joita jaksoin värkätä.

Vika on liian latteassa selässä ja liian ohueksi kaulitsemassani massassa.

Mitä tähän voikaan sanoa..

Olin silloin ihan kypsä leipomiseen itsekkin, ja sen näkee. Jospa joku kerta onnistuisin tekemään sellaisen kuin haluan, nyt kun tiedän mitä haluan.

Sankarilla oli eilen yksi pienen lapsen elämän suurimmista päivistä.

Häneltä irtosi ensimmäinen maitohammas!

Ja vieläpä luonnollisesti, minä nyppäisin sen holtittomasti heiluvan pikkuruisen hampaan kevyesti irti ja siinä se.

Ei siis ollut pulkkamäkitapaturma tai muukaan, myös pienille (poika)lapsille erittäin tyypillinen tapaus.

Komea aukko loistaa nyt hammasrivissä, ja hauskalta kuulosti myöskin se, kun Sankari huokaisi tänään onnellisena

Mie oon niin kovasti toivonu, että miulta lähtis hammas.

Sitäkin hauskempaa meillä oli vuodenvaihteessa, kun isi kiinnitti seinään antennirasian josta veti johdon televisiolle. Nyt meilläkin näkyy siis televisio. Kuusi vuotta oltiin ilman. Kerta nyt on pakko maksaa niin laitettiin se nyt kans näkymään.

Vaan mitä hienoo siinä on, kaikilla näkyy televisio, hienompaa oli se kun meillä ei näkyny.

Vaan hauskaa oli se, kun isi huikkasi lapset katsomaan, kun nyt näyy televisio ohjelmat. Sankari tuli rymisten paikalle hihkuen

Jee, vihdoinkin meilläkin näkyy mainoksia!